Lähes kolmekymmentä vuotta helsingin keskustassa asuneena, en vieläkään tunne kaupunkia katujen nimien perusteella. Viimeisimmällä matkalla piti turvautua navikaattoriin.
Toisaalta en ole oppinut kulkemaan sienireissuillani kotimetsässäkään. Kompassi pitää olla ainakin taskussa turvana.
No, en tuota osaa liikkua kotonanikaan. Pysyvä ihmissuhde siirtelee edestään vähän väliä ja neuvoo mitä saa missäkin tehdä.
* * *
Tyttären nuorimmaisen pojan rippipeijaisissa olin Meilahden kirkossa. Läheltä piti, ettei rippijuhlat siirtyneet. Poika peijooni oli jättänyt pari kirkkopyhää käymättä ja niiltä osin puuttui passista leimat.
Lauanta aamuna tuli äidin kännykkään huomautus, että jos mielii ripille, niin tänään vielä ehtii paikata poika laiminlyöntinsä, jos menee kahteen messuun Pakilan kirkkoon.
Navikaattorin opastuksella poika Pakilaan ja neljäksi tunniksi kuuntelemaan papin puheita.
Niin sitten ripille pyhänä päästiin ja omaiset ja ystävät saivat rippikahvinsa ja pojan junttura rippilahjansa.
Pidin suvun vanhimpana ja viisaimpana puheenkin pojalle. Sikäli hyvä puhe, että taisin itse liikuttua puheistani eniten. No, niinhän nauran eniten omille vitseillenikin.
* * *
Meilahden seurakunnassa on jämpti meininki. Rippikoulu on siinä mielessä hyvä, että sielläkin opetetaan ihmistavoille ja vastuun merkitystä muustakin kuin kirkollisesta touhusta.
Hyvä Meilahden pappi. Nimen olen unohtanut.
* * *
Julkaisen ohessa taas pitkästä aikaa kirjeen korvesta. Niitä lähettelee minulle hyvin tuttu ja viisas vanhempi henkilö. Hänen lähestymistapansa on persoonallinen, mutta taatusti hänen lähipiiristään lähtevä. Sopii hyvin tähän aikaan, jolloin kiistellään kunnissa siitä kuka saa määrätä mikä vanhuksille on hyväksi. Vanhuksilta tätä ei tietenkään kysytä.
keskiviikko 5. syyskuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti