Krinaalipolitiikka on hakusessa

 Tänään (20.10.2022.) oli kriminaalipoliittinen ilta TV1:ssä. Ensin löi päänsä seinään persujen Leena Meri vilkutellessaan muutama päivä sitten heidän laatimaansa kriminaalipoliittista ohjelmaa eduskunnan kyselytunnilla. Siinä vaaditaan tuomioiden korottamista ja ulkomaalaisten karkottamista. Molempien kohdalla vaatimusten kohde tähtäsi pääasiassa ulkomaalaisiin. Vankiluvussa ulkomaalaisten osuus pyörinee siinä 20%:ssa.  tulleen

Persujen vaatimukset perustuivat siihen, että kovemmat rangaistukset  naalipolitiikka ei näytä olevan heidän vahvuusalueellaan, vaikka edustaja Tynkkynen tuki rangaistusten koventamista. Hänet kai jo kokemuspohjaisesti puolue lukenee alan asiantuntijaksi. Persut ovat jo laukalla kohti eduskuntavaaleja ja puuttuminen kriminaalipolitiikkaan ilman syvempää tietämystä rangaistuksista ja niiden vaikutuksesta on surkea osoitus populismista. Mielipiteeni perustuu parinkymmenen vuoden kokemukseen vankilaelämässä.

Toinen osio vankilaelämästä tuli TV1 puoli seitsemän ohjelmassa, jossa haastateltiin entistä vankilan johtajaa, nykyistä Rikosseuraamuskaskuksen johtajaa Kaisa Tammista, joka on koulutukseltaan psykologi ja google mainitsee hänet kirjailijana. Vankila-alalle hän sanoi tulleensa 22 vuotiaan. Tulkitsin hänen tulleen vankilaan toteuttamaan saamiaan oppeja. Se on näyttänyt olevan nykyään melko suora tie vankilain ylemmille portaille.Ei ilmeisesti huono, mutta tuskin paras. Vankilaelämää oppii elämään ja ymmärtämään sitä oikeissa olosuhteissa. Kokemuspohjaisesti yhdessä vankien ja henkilökunnan kesken. Kysyn missä on nykyinen rikosseuraamuslaitoksen (oliko nimi oikein?) johtaja Arto Kujala. Muistelen aikoja kun ylijohtaja K.J. Lång tuli puhumaan vankeinhoitolaitoksen asioista.

Onko Väyrynen tulemassa, olemassa vai lähtemässä?

 

Vaalit tuloo, ootko valamis.

Vaaleihin on puoli vuotta. Enkä vielä tiedä kelle viivani vetäisin. Maailma on sekaisin. Ei vähiten Suomi. Ennen oli paremmin Kekkosen aikana. Oli läänit ja niissä maaherrat. Löytyi loppusijoituspaikka oli hyvä tai tarpeeksi kelvoton kansanedustaja. Valitusoikeutta ei ollut, kun Kekkonen määräsi. Puhuttiin, ettei maaherralla ollut työnkuvaa. Sai hääriä taipumuksien mukaan. Esa Timonenkin vielä eläkevuosinaan valvoi liikennejärjestelyjä.

Loppusijoituspaikat puuttuvat Timo Soinilta ja Paavo Väyryseltä. Intoa tuntuu olevan aina kansanedustajaksi asti. Vain puolueet puuttuvat ja äänet. Soinin alta on hävinnyt puolue ja Väyryseltä useampi. Puolueissa pelätään molempien tuloa listoille. Soini hohottaa koko Suomi tervehdyksin TV1:den jälkiviisaissa ja kuulee ääniä Alfan kanavalla. Ihme, ettei näe näkyjä. Paavolla ei konstit lopu. Ja aina mukeja riittää maalattavaksi.

Viime viikot on pesty jälkipyykkiä. Paavo Lipponen murahtelee Nord Stream putkensa kanssa. En saa selvää harmittaako häntä putken rakentaminen vai sen räjäyttäminen. Esko Ahon seikkailut Sberbankin hallituksessa on tehopesussa kahden kirjan verran. Venäjää kumpainenkaan pyykkäri ei näytä enää kannattavan. Paavo tuskin pyrkii enää julkisiin virkoihin tai luottamustehtäviin. Mutta Eskoseni saattaa sellaista haaveilla.

Oman huomionsa vaalien alla saavat korkoa kasvamassa olevat pojat ja tytöt. Anteeksi tämä rahvaan omainen ilmaisuni. Johtuu vain siitä, että minulla vanhan tavan mukaan on ikää siihen riittävästi. Jyrki Katainen Sitran Yliasiamiehenä kasvattaa tietämystään yhteiskunnasta ja soittopelistä Sitra. Jos sellainen on olemassa. Olli Rehn kehittää itseään Suomen Pankissa. Aiheena ainakin numero- ja kirjainsarjat ja niiden soljuva esiintuonti. Jutta Urpiaisella on etunaan sukupuoli, jonka hyvät puolet näkyvät hallituksessa. Hän kasvaa korkoa EU:n tehtävissä. Sitä vastoin minulla ei ole tietoa mitä Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen tekevät EU:ssa? Kasvavatko korkoa vai ovatko piilossa? Lauraa kiinnosti aikaisemmin maailman kaikkeus ja Teuvo on tunnettu naistenmies ja kuuluisa uusista legoistaan ja Hondurasin matkoista.

Appiukkoni, Yrjö Rantanen sanoi tultuaan jostain kokouksesta 50-luvun alussa: "Tästä ei hyvää seuraa kun ryhdytään maksamaan tukia". Hesarissa (14.10.) oli otsikko, jossa kerrottiin maatalouden saaneen viime vuonna EU:lta lähes miljardin euron tuet. Maaseudun Tulevaisuuden (12.10) 16 sivuisessa numerossa oli 10 erijuttua, joiden otsikossa oli sana tuki. Sähkötuki (2 juttua), Tukimaksu (2 juttua), Kiinteistöverotuki (2 juttua), Kriisituki,  Polttoöljytuki, Energiatuki ja Investointituki. Alkuaan tuki merkiksi hyvää ja tarpeellista taloudellista tukea huono-osaiselle. Poliitikkojen kielenkäytössä tuki sana on muuttunut toisille armopalan pyytämiseksi ja toisille kirosanaksi. Suomessa eletään hyvinvoinnissa. Tuettuna tai ilman tukea. Yhteisessä veneessä. Sikäli mikäli ei itse asemaamme ryssitä. Esitän tuki sanan tilalle käytettäväksi sanaa tulontasaus. Sitähän tuki tosiasiassa on nykyään.

Äidin voima kaataa Putinin

Äidin rakkaus voittaa väkivallan

Yhteiskunnan ydin on perhe. Siihen keskittyy huomio. Harva kiinnittää huomiota perheen ulkopuolelle, saati yhteiskuntaan olipa  kyseessä suhtautuminen politiikkaan, valtioon tai maanosiin, jos kodin asiat ovat pääpiirteissään hyvin. Sillä näyttää olevan vähän merkitystä hallittiinpa maata diktaattorisesti tai demokraattisesti, hyvin tai huonosti. Molemmat ovat vahvasti sidoksissa ydin perheeseen ja siellä vallitsevaan mielialaan. Näin on aina ollut myös Venäjällä ja tulee ilmeisemmin olemaan myös tulevaisuudessa.

Venäjällä käyttää valtaa Putin. Hänen vallankäyttönsä perustuu ydinperheen taloudellisesti tyytyväisenä pitämiseen mutta myös salaamiseen tapahtumista mihin Venäjä valtiona syyllistyy. Keinot joita Putin käyttää valtansa ylläpitämiseen ovat kaikkien tiedossa. Venäläisiin perheisiin nämä tiedot eivät ole tulleet kun Putinin suodattamina tai puhtaina valheina. Lukuun ottamatta viimeaikaisia tapahtumia. Perherauhaa rikkoo liikekannallepano.

Perheissä tajutaan, että kysymyksessä on sota, eikä tekninen operaatio. Sodassa tapetaan ihmisiä saadakseen poltettua maata, mutta kuollaan myös tyhjän päiväsen tavoitteen saamiseksi. Rintamalle lähtöön on liittyy kaksi mahdollisuutta. Miesten on lähdettävä rintamalle tai vankilaan. Mielenosoitukseen turvautuneilla on myös kaksi mahdollisuutta. Tulla poliisin pamputtamaksi tai saada pitkä vankilatuomio. Ehkä molemmat. Putinin  vallankäyttö perustuu väkivaltaan niin Venäjällä kuin ulkomailla. Tähän hän on rakentanut järjestelmän, joka takaa hänelle pelon ilmapiirissä rajattoman vallankäytön kenestäkään piittaamatta. Vielä hetken aikaa.

Putin on unohtanut ydinperheen ja sitä pystyssä pitävät naiset. Sieltä on aina noussut se voima, joka ylläpitää perheitä ja yhteisöjä. Naiset ruokkivat perheet puutteessa elettäessäkin. Olipa kyseessä vodkaan viehtynyt mies, sairas vanhus tai omat lapset. Tähän naista kannustaa sisään rakennettu rakkaus perheen jäseniä kohtaan. Tämän voiman Putin on unohtanut määrätessään perheen miehiä sotaan, jonka tavoitetta ei tunnusteta ja jossa tullaan tappamaan tai tullaan tapetuksi. Oman perheen jäsenen uhanalaiseksi laittamista eivät äidit ja mummit hyväksy. Ja heillä on voima ja keinot uhmata Putiniakin.

Kun naiset lähtevät mielenosoituksiin loppuu Putinin pelotusstrategia. Hän voi väkivalloin alkuun hajottaa tai pidättää naisia. Mutta riittääkö mustapukuisilla pamputtajilla kantti hakata aseettomia äitejä tai raahata mummoja putkaan tai vankilaan, jotka ovat ennestään tupaten täynnä? On vaikea nähdä naiset vallan uhkana, joilla virkavaatteena on esiliina ja aseena sen taskussa olevan kyynelistä kastunut nenäliina.

Vallankäyttöön on aina liittynyt miehistä sapelin kalistelua. Useimmiten kalistelua on seurannut sota, jossa kaikki osapuolet häviävät. Talvi- ja jatkosota-ajan eläneenä, voin niistä jotain muistaa ja sanoakin. En sitä hävittiinkö sota vai saavutettiinko torjunta voitto. Miksi sotaa käytiin Neuvostoliiton puolelta, tuntuu motiiviksi kääntyvän valloituksen halu. Ei tarve. Suomalaiset sotivat puolustaakseen perheitään, joita ylläpitivät kotirintamalla naiset. Näillä perusteilla perhearvoilla tullaan kukistamaan Putin ja pelastamaan Venäjä.

 

Mielipiteitä nämäkin

 

Muutokseen mukaan

Inkluusio on toisten mielestä hyvä toisten paha. Segregaatio on siihen vaikuttanut tai ei. Helsingissä siitä on sanansa sanonut Razmyari ja mielipiteensä Zyskowicz. Pitäisi olla korkeasti oppinut, että tietäisi mistä asioista puhutaan ja osaisi oikein kirjoittaa nimet puhuville.

Olen ajalta jolloin Oinonen oli alakoulun opettaja ja toinen Oinonen kohta perään opetusministerinä. Tiedän, että kaikki pennut olimme samalla luokalla siviilisäädystä riippumatta evakot mukaan lukien. Siihen aikaan ei pennut häiriköineet kotona, ei koulussa eikä koulumatkalla. Tiedä sitten oliko ennen paremmin kuin nyt?

Intialainen Gautam Adani nousi 146,9 miljardin omaisuudellaan maailman toiseksi rikkaimmaksi mieheksi hiilibisneksellään. Siinä on Herlinillä ja Wahlroosilla kirittävää. Ihmetyttää mitä ökyrikkaat rahoillaan tekevät. Perustarpeet kun ovat samat kuin tavallisella ihmisellä. Nälkä lähtee syömällä ja mittaansa enempää ei vatsaan mahdu. En tiedä keljuttaako heitä tai ketään, että pärjään kohtuullisen hyvin vanhuuseläkkeellä.

Nykytilanteeni ei yksin johdu omasta osaamisestani. Vahvana tukena ja turvana on ollut ammattiyhdistysliike. Miten? Riittänee kun mainitsen tässä vain vanhuuseläkkeen. Sitä voi sanoa hyväksi, huonoksi tai hyvin huonoksi. Ilman ammattiyhdistyksiä ei eläkettä olisi arvosteltavaksi. Sitä ei olisi. Hyvänkin asian voivat ihmiset tyriä. Niin myös ammattiyhdistyksissä kuin työnantaja puolella. Ottamatta kantaa hoitajien asioiden hoidon yksityiskohtiin puolelle tai toiselle, voi sanoa, että tyritty on. Syy ei ole liikkeen, aatteen tai rahan. Syy on ihmisten taitamattomuudessa. Rahalla on vaikea arvottaa työtä, että se olisi oikeassa suhteessa tehtävään.

Jos eläminen kiinnostaa niin kuoleminen sitäkin enemmän, jos ei omalle kohdalle satu. Englannin ja muutaman muun maan kuningatar Elisabet:in elämä ei vaikuttanut ihmisten elämään niin paljon kuin hänen kuolemansa. Ihmiset jonottavat tuntimääriä saadakseen vilauksella nähdä vainajan arkun. Putin ei tiettävästi viestitellyt paljoakaan Elisabetin kanssa. Heillä ei ollut yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Putinin hallintohimmelissä ollaan pahoillaan kun kuningattaren perikunta ei ole kutsunut Putinia hautajaisiin. Nehän ovat näyttävät ja olisi kiva viettää hiljainen hetki hallitsijan haudalla, varsinkin kun ne eivät ole omat hautajaiset.

Henkilökohtaisesti en kannata seremonioita. Enää. Lapsena ajattelin miten äiti ja isä itkee hautajaisissani kun kuolen. Siitähän saavat kun eivät ostaneet karkkia. Murrosiässä ajattelin miten pesäpalloporukan pojat ovat mailoineen kunniavartiossa kirkon portailla kun arkkuani kannetaan kohti hautaa. Olisin ansainnut paremman paikan lyöntijärjestyksessä. Arvostin lapsuusajan  hautajaisia. Kuolleet olivat yleensä vanhoja. Kuolleet säilytettiin riihessä ja hautajaiset pidettiin kotona. Ruumis oli näytillä ennen kirkolle lähtöä. Parhaat hautajaiset olivat kaksipäiväiset. Oli parempaa  ruokaa ja vieraita lapsiakin kaveriksi.

En pidä seremonioista olivatpa sotilaallisia, siviili- tai kirkolliseen toimintaan osuvia. Hautajaiset monesti kummeksuttavat. Niissä kehutaan vainajaa tarpeettomasti. Muistaminen tapahtukoon eläessä.

Tasapaino on tärkeintä

 

Kohtuuton moite ja kiitos rasittavat aivoja

Kun muistan, että tätäkin juttua ilmeisesti lukee järkevä ja ajatteleva ihminen, pitää muistaa, ettei kirjoita läpiä päähänsä. On helppo puuttua vähänkin poikkeavaan asiaan. Niistä syntyy lööpit ja on helppo kirjoittaa puolesta tai vastaan. Varsinkin jos kirjoitettavaan asiaan liittyy julkisuuden henkilö. Viime viikkoina on kirjoittajia, asiantuntijoita, haastateltavia, tietäjiä ja politiikkoja riittänyt ohjaamaan, paheksumaan ja tuomitsemaan tapahtumaa ja henkilöä, jonka nimeä en mainitse tässä yhteydessä. On turha kirjoittaa asiasta, joka on käsitelty asiallisesti ja vielä enemmän epäasiallisesti. Tuntematta todellisuutta.

Kirjoitan omasta päästäni. Kokemuksen ja sen tietämykseni mukaan, jonka pohjalta tätäkin juttua kirjoitan. Lähtöoletus on, että ihmiset pääosaltaan ovat samoilla valmiuksilla alkuaan varustetut. Jotkut kehittyvät fyysisiltä, toiset psyykkisiltä ominaisuuksiltaan toisia paremmiksi. Syntyy vahvoja ojankaivajia ja viisaita tiedehenkilöitä. Elin ympäristöllä ja koulutuksella tähän on vahva vaikutus. Tosiasia on, etteivät suutarit tahdo pysyä lestissään. Hyvänä esimerkkinä pidän itseäni. Olin hyvä haalariduunari, mutta halusin kauluspaita hommiin. Siinä touhussa oli leikki kaukana.

Halusin "kehittää" itseäni. Kahlasin kurssit, seminaarit, paneelit. Luin ja opettelin mitä luulin kravattihommissa tarvittavan. Osallistuin, joka poiki jäsenyyksiä, luottamushenkilöpaikkoja ja puheenjohtajuuksia. Sivutöitäkin siunautui enemmän kuin tarpeeksi. Olin haluttu, joka paikan höylä. Sain arvostusta ja minua kehuttiin. Vain aikaa ei tuntunut olevan riittävästi.

Kirjoitan ajasta, josta on kulunut 50 vuotta. Odotin ystävääni Helsingin rautatieasemalla. Kaikki hyvin, kunnes tunsin oudon olon. Pelkäsin menettäväni tajuntani. Kerroin poliisille, etteivät veisi putkaan, jos pyörryn vaan kutsuisivat ambulanssin. Ystävä tuli ja oudossa olossa pääsimme kotiin. Kohtaus meni ohi, mutta uusi muutaman päivän kuluttua työpaikalla. Nyt ohjauduin lääkärin tutkittavaksi, mutta mitään poikkeavaa kuin kertomani hän ei huomannut. Aloin tarkkailla itseäni ja huomasin pelkääväni kohtauksien uusimista. Pelkäsin paikkoja, joissa oli paljon tuntemattomia ihmisiä kuten torilla. Lopulta pääni tutkittiin yliopistollisessa keskussairaalassa kahteen kertaan, eikä sieltä löytynyt mitään. Silloin kukaan ei puhunut paniikkihäiriöstä. Mitään hoitoa en saanut. Itse älysin luopua kaikesta turhasta ja makailin vuoden ilman osallistumista mihinkään. Työni sentään tein.

Loppu toteamuksena ja kokemukseni perusteella uskon, että ihmisen aivot toimivat täydellä teholla luonnonvaraisesti. Aivoillakin on rajat, joita ei voi ylittää. Sellainen tapahtuu, jos aivoja jatkuvasti rasitetaan uudella "tiedolla" poistamatta sieltä vanhaa tietoa. Normaalisti aivojen "tyhjentäminen" tapahtuu ihmisen poikkeamisella normaalista käyttäytymisestään. Yleensä muutosta haetaan lomalla, levolla, "irrottelulla" mutta myös huonolla käyttäytymisellä. Tunnettu konsti on tarttuminen pulloon. Minulla se oli onneksi vain perjantaipullo.

Itseltään liikaa vaativa ihminen sairastuu ilmeisesti paniikkihäiriöön. Ennemmin tai myöhemmin. Aivot reagoivat puolustavasti, jos niiltä liikaa vaaditaan. Työpaineet synnyttävät paniikkihäiriöitä mutta kohtuuton kiitos hyvästä työstä rasittaa aivoja siinä kuin moitekin. Vastuullisilla ihmisillä on vaara ylittää aivokapasiteettinsa. Ihminen itse sitä harvoin huomaa.

Ongelma jota ei pitäisi olla

On työpaikkoja, työttömiä vain tekijöitä puuttuu

Ihminen turhautuu kun näkee ongelmia ja tietää niiden ratkaisun, mutta ei voi eikä ole mahdollisuutta niitä korjata. Turha valitus ja asioiden pohdinta ilman päämäärähakuisuutta ahdistaa. Samoin kokeilut, joiden epäonnistumisen jo kaikki tietävät.

Minua, perhettäni ja tuttaviani tuskin on palveltu julkisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa mitenkään erikoisesti. Palvelut ovat olleet ammattitaitoisia, riittäviä ja ystävällisiä niin Pohjois-Karjalassa, Helsingissä kuin nyt Lounais-Suomessa. Omakohtaiset kokemukset olen julkaissut Hesarissa, Facebookissa ja blogissani. Samoista palveluista jotka koen hyviksi valitetaan. Valittajilla on ilmeisesti erilainen kokemuspohja kuin minulla. Heiltä puuttuu vertailu vanhaan.

Miten ratkaistaan ongelmat joista valitetaan tilanteessa jossa lääkäreitä, hoitajia on enemmän kuin koskaan. Samoin kyseisten ammattien koulutus sanotaan olevan "tapissaan". Hoidettavien, olivatpa he nuoria tai vanhoja sanotaan lähtökohtaisesti olevan terveempiä kuin ennen. Sairaalat ja terveyskeskukset potevat henkilökunta pulaa. Hoito takkuaa ja jonot hoitoon kasvatat. Hoitohenkilökunnasta on pulaa ja samaan aikaan heitä on työttöminä. Ja he, jotka ovat työssä uhkaavat erolla. Onko tässä menossa järkeä? Ei ole.

Ehdotan otettavaksi käyttöön maatiaisjärkeä. Ensimmäiseksi pitää unohtaa henkilökohtainen eduntavoittelu. Toiseksi poliittiset puolueet ja ammattijärjestöt ja niiden ristiriidassa olevat tavoitteet. Niin hyviä kuin ne demokraattisesti toimiessaan ovatkin, nopeaan ratkaisuun niiden kautta ei päästä. Kokoustamalla ja äänestämällä ei työtä tehdä. Tämä tiedetään. Ongelmat tiedetään työpaikalla ja ratkaisu tapahtuu työpaikalla. Rahallakaan ei ongelmia poisteta. Tarvitaan yhteistyötä, työnjärjestelyä ja oikeaa työnjohtoa. On unohdettava minkä värinen työtakki, montako kynää on rintataskussa ja onko "luupit" kaulassa vai kuumemittaus vai päiväpeiton oikaisu oikeus potilaan hoitoon. Kokonaisuus tarvitsee näitä kaikkia.

Hesarissa oli (11.8.) kirjoitus otsikolla "Nippelilainsäädäntö on työllistymisen este". Jutussa haastateltiin Tampereen työllisyysjohtaja Regina Saarta. Juttua lukiessa pitää unohtaa poliittiset puolueet, ammattijärjestöt ja taipumuksemme virkavaltaisuuteen. Ja tapaamme uskoa vain mitä lakiin on kirjoitettu. Vaikka pitäisimme sitä järjen vastaisena. Läpikäytyäni kaikki elämän kirjot ilman opillista pätevyyttä  yhdyn Saaren esittämiin mielipiteisiin. Järkisyillä. Pyörätuolin työntäminen, pesujen hoitaminen, ulkoilun ja ruokailun avustaminen, jopa dosetin täyttö onnistuu kotihoidossa. Laitoshoidossa laki ja ohjeistus näyttävät vaativan niihin vuosien koulutuksen.

Näyttää kuin pahin valittaja tai pohtija on ammattiinsa koulutettu lääkäri, hoitaja tai luottamushenkilö, jotka ovat päässeet hallintotehtäviin edustamaan taustansa, jäsenkirjan tai äänestyksen perusteella. Ojat pitää kaivaa sinne missä on tulvahuippuja. Tiet sinne missä on liikennettä ja ruuhkia. Näin on toimittu maatiaisjärjellä.

Onneksi kesää on vielä jäljellä.