Maanittelu ja käsky ei tuo lisää asutusta

Ihminen on paikkakunnan ydin

Eeva Kollanuksen kirjoitus Karjalaisessa (5.7.)  Kemiönsaaresta "Pala idylliä" oli hyvä kuvaus mahdolliselle matkaajalle, joka seutukuntaan tulee tutustumaan. Niin toivottuja kuin vierailijat ovatkin, he eivät voi pitää mitään paikkakuntaa elinvoimaisena. Siihen tarvitaan pysyvä asutus.

Viimeisen viiden vuoden ajan olen jakanut asuinpaikkani Tohmajärven ja Kemiönsaaren kunnan kesken. Saman aikaa olen seurannut kunnissa tapahtumia ja kehityssuuntaa tulevasta. Ongelmat näyttävät olevan yhteneväiset. Työpaikat vähenevät ja siinä sivussa asukkaatkin. Ilman ulkopuolelta tulevia asukkaita molemmat paikkakunnat tulevat kuihtumaan entisestään.

Tohmajärvi ja 1700 asukkaan kylä Taalintehdas ovat vanhoja tehdasyhdyskuntia. Taalintehdas aina vuodesta 1686 viimevuosiin saakka. Nykyiseen Kemiönsaaren kuntaan kuuluvat vuonna 2009 tehdyn kuntaliitoksen jälkeen entiset Dragsfjärdin, Kemiön, Västanfjärdin ja Hiittisten kunnat. Samaan aikaan, niin hyvä kuin kuntaliitos olikin, on yhteisen kunnan asukasmäärä pudonnut  9022 asukkaasta 6700 asukkaaseen. Heistä Ruotsinkielisiä on n. 70% ja loput ovat Suomenkielisiä. Kunnan pinta-ala on 2801 km2, josta sisävesialuetta 11 km2 ja merialuetta 2103 km2. Jostain olen lukenut, että kunnan alueella olisi 3000 saarta. Kunnan veroäyri on 19,75 ja seurakunnalla on 6 kirkkoa ja 1 kappeli. Paikkakunnalla ilmestyy kaksikielinen Annosbladet/Ilmoituslehti, jonka kesälehdessä oli 64 "matkailu" sivua. Palvelutasoltaan kahden taajaman, Taalintehtaan ja Kemiön kirkonkylän palvelut, ovat pysyneet pääosaltaan entisinä. Sitä kuvannee molemmissa taajamissa olevat Alkon myymälät. Pohjois-karjalaista sukujuurta Taalintehtaalta vielä löytyy. Vanhan Wärtsilän jäätyä Venäjän puolelle, evakoitiin Wärtsilän tehtaan työväestä puolet Uuteen Värtsilään ja puolet Taalintehtaalle, jossa oli yhtymän rautatehdas.

Nykyisillä konsteilla tuskin Tohmajärvelle enempää kuin Kemiönsaaren kunnallekaan kunnian kukko ei tulevaisuudessa laula. Tohmajärvelle en tarjoa vaihtoehtoja nykyiselle menolle. Eiväthän ne  ole kelvanneet ennenkään. Itsenäinen hallinto ei ole ratkaisu, jolla elinvoimaa saadaan kuntiin vaan siihen tarvitaan pysyvä ja mieluummin kasvava asujaimisto ilman ikäluokka jakoa.

Kemiönsaaren kunnalla, niin sijaintinsa kuin luonnon kauneuden ja tosivanhan kulttuurin osalta löytynee helpommin ratkaisumahdollisuuksia parempaan tulevaisuuteen. Kuntaan on mahdollisuus saada uusia asukkaita Helsingin ja Turun seudulta. Helsinkiin on kahden tunnin matka ja Turkuun tunti. On vain aloitettava paikkakunnan tehokas markkinointi hyvänä asukaskuntana. Siinä sivussa tulevat turistitkin.

Veijo Tuunanen. Kahden kunnan asukas.

Muuttokuormasta löydetty teksti.

POTSIPÄIVÄT  Maiju Lassilan muistomerkki 2015.

"Jokohan lie se Littilän Vatasen musta lehmä poikinut", puhui Liperin Kutsun kylän Antti Ihalaisen emäntä Anna Liisa ikäänkuin itsekseen, leipiä uuniin pannessaan. Se asia oli hänelle juolahtanut mieleen ihan vain yht`äkkiä.

Sanat ovat Maiju Lassilan "Tulitikkuja lainaamassa" kirjan alusta vuodelta 1910.

Maiju Lassilan henkilöön ja "Tulitikkuja lainaamassa" kirjaan perustuvat Tohmajärven Potsipäivät, joita nyt vietetään jo 41    kertaa. Tohmajärvellä on elänyt merkittäviä henkilöitä. On onnellista, että pitäjätapahtuma on saanut nimensä juuri Maiju Lassilan kirjailijatyön muistoksi.

Tästä on annettava kiitos Potsipäivien alulle panijoille Teuvo ja Kerttu Eroselle ja silloiselle kunnan  kulttuurisihteeri Markku Sivoselle. Sittemmin Potsipäivien järjestämisen päävastuu on ollut Tohmajärvi-seuralla.

Mikä mies oli tämä tohmajärveläissyntyinen Algoth Tietäväinen myöhemmin Algot Untolaksi nimensä muuttanut ja eri salanimillä   20 kirjaa julkaissut  opettaja, näytelmäkirjailija, toimittaja ja lopulta agitaattori?  Hänen 49 vuotta kestäneeseen elämään ei tässä yhteydessä voi kuin hipaista Tohmajärvellä elettyä aikaa.

Algoth syntyi Tietäväisen maanviljelijä perheeseen v. 1868. Paikka sijaitsee entisen Sortavalan Muskoon menevän tien varressa ns. Nenosen sillan kohdalla. Algoth:in isä kuoli pojan ollessa 13 vuotias. Äidin mentyä vuoden kuluttua isän kuolemasta uusiin naimisiin uuden isän alkoholiongelmat johdattivat  pojan Kemieseen  Talluksen taloon. Paikka on nykyisten rivitalojen kohdalla, joita omenatarhaksi taidetaan kutsua Maiju Lassilan tiellä. Kyseinen talo oli lapsena ollessani Matti Poutiaisen omistuksessa. Talon navetalla kerrotaan tulevan kirjailijan hakanneen havuja karjan kuivikkeeksi kunnes sukulaisten avustamana Algoth pääsi 19 vuotiaana Sortavalan seminaariin, joista valmistui opettajaksi 1891. Saman navetan katolta   minäkin lapsena olen laskenut persmäkeä.

Maiju Lassilan 49 vuotta kestänyttä moni vaiheista elämää on tässä mahdoton käsitellä. Tohmajärveläisyyteen hänet yhdistänee parhaiten hänen runsas kirjallinen tuotantonsa.

Kaikkiaan Untola kirjoitti eri salanimillä yli 20 kirjaa. Vuonna 1912 jopa 9 kirjaa. Lisäksi hän kirjoitti lukuisia näytelmiä. Tulitikkuja lainaamassa kirjan hän kirjoitti Maiju Lassilan nimellä ja se julkaistiin  vuonna 1910. Kirjasta Maiju Lassilalle myönnettiin valtion palkinto, jota kirjailija ei ottanut vastaan. Runsas salanimillä kirjoittaminen johtui halusta pitää erossa romaani henkilöt hänestä itsestään ja estää lukijoiden yhdistäminen  niitä todellisuuteen. Pelko naurettavaksi tulosta, kauna ja kateus oli jo silloin kirjoittajien kiusana.

Maiju Lassilaa voi pitää tohmajärveläisenä ja olla ylpeä hänestä. Vähästä lähtenyt ja omalla lahjakkuudellaan ja työllään hän on noussut yhdeksi merkittävimmistä kansankulttuurin kuvaajista. Huumorin käyttö näytelmissä ja romaaneissa oli Lassilan vahvuus tuoda arkoja yhteiskuntakriittisiä kohtia esiin niin, etteivät kaikki niitä vielä nytkään taida havaita. Oikeiden paikan nimien käyttö, vaikka kohteet eivät aina olleetkaan oikeita, sitoi kirjoitukset monesti Tohmajärveen.

Toivoisi, että Tohmajärvellä ymmärrettäisiin Maiju Lassilan merkitys paikkakunnalle kansankulttuurin tallentajana. Hänen teoksistaan riittää kesäteatterille esitettävää alkuperäisessä tai uudelleen tramasoidussa muodossa. Olisiko nyt aika järjestää Maiju Lassila seminaari Potsipäivien yhteyteen?

Tähän loppuun sopinee yhteys itsestäni ja suvustani Tulitikkuja lainaamassa romaaniin. Kunnioitettu edesmennyt  Suokoeaseman johtaja Lauri Saloheimo, jota myös kanttura Lassiksi kutsuttiin oli selvityksissään päässyt tulokseen, että Maiju Lassila käytti kirjassaan Antti Ihalaisen esikuvana Murroilla elänyttä Juho Pekanpoika Kämäräistä. Kämäräinen oli mummini  isä. Tiedä häntä? Sukuunsa laiskan pulleita ja helposti höynäytettävä minustakin on tullut.

Jos heinätyöt joskus olivat Juho Pekanpojalla myöhässä niin pirttiviljelys kukoisti. Kämäräisellä oli 8 lasta, joista vanhin oli mummini Hilma.

Jotta jotain kongreettista tästä tilaisuudesta jäisi toteutettavaksi tulevaisuuteen, niin toivoisi Maiju Lassila seminaarin toteutuvan ja hänen elämäntyönsä kansankulttuurin ylläpidossa Tohmajärvellä saavan arvoisensa huomion.

Samaan toivomukseen voi liittää tämän Maiju Lassilan muistomerkin saamisen sijainniltaan ja tekstiltään vastaamaan todellisuutta.

Veijo Tuunasen puhe Maiju Lassilan muistomerkillä Potsipäivillä 2015.

Aivotkin jumivat liiasta käytöstä

Totta ja tarua

Kasvatustieteen professori Minna Huotilainen kirjoitti Hs. 29.5. Tiede palstalla otsikolla "Voiko aivoista ottaa tietoa pois" mm...."Näemme, kuulemme ja koemme valtavasti asioita, mutta suurin osa niistä unohtuu heti tai viimeistään seuraavana yönä. Tämä on hyvä asia, sillä mielemme ei kestäisi kaikkea tietoa vaan tukkeutuisi."

Entäpä jos ihminen ei halua unohtaa  itselle katsomiaan tärkeitä asioita? Varsinkaan niitä, jotka liittyvät tulevaisuuteen. 80-luvulla sain kohtauksen, jossa ilman kipuja tai muita oireita tunsin itseni ulkopuoliseksi ja samalla pelkäsin menettäväni tajuntani. Lääkäri ei löytänyt syytä kohtaukselle eikä myöskään Hus omissa tutkimuksissaan. Pahinta mikä kohtauksista, joita oli kaksi kappaletta, jäi pelko kohtauksien uusimisesta. Pelko korostui varsinkin aukeilla paikoilla kuten kauppatorilla. Itse kuvasin kohtausta lääkäreille lähimuistin pettämiseksi.

Mitään hoito-ohjetta tai lääkitystä en sairauteeni saanut. Hoidin sairauteni pois lopettamalla kaikki ylimääräiset työt ja osallistumiset sekä lisäämällä rutkasti nukkumista lähes vuoden ajaksi. Oman kokemukseni  mukaan kohtaukset liittyvät osallistuvien, aktiivisten ja voimakkaasti eteenpäin pyrkivien ihmisten ominaisuuksiin. Ylimääräiset kokemukset olivatpa ne myönteisiä, kielteisiä tai uutta oppimista vaativia lisäävät alttiutta saada "muistihäiriö" riippumatta siitä millä sivistysasteella ihminen elää. Näyttää siltä, että niin lähimuistin pettäminen kuin muistihäiriökin ovat saamassa oman vakiintuneen diagnoosin. Se on paniikkihäiriö.

Edellä kerrottu on henkilökohtaista kokemusta. Seuraava mielikuvitusta. Oli viisi formulatallia, jotka kilpailivat keskenään tasavertaisesti. Autot ja kuljettajat olivat huippuluokkaa. Tallit voittivat toinen toisiaan tasavertaisesti. Kunnes yhden tallin taustajoukot eivät olleet autoonsa ja kuljettajaansa tyytyväisiä. Voittoja ei tullut tarpeeksi usein. Ensin etsittiin korjausta autoon. Se oli 70-luvun Lada. Autolla oli saatu merkittäviä voittoja Landecentrum jäärata-ajoissa. Jostain syystä se ei pärjännyt toisten tallien menopeleille. Taktiikka oli samalta ajalta kuin autokin. Kiihdytä, jarruta, kurvaile, hämää ja tarvittaessa sumuta kun tilaisuus tulee. Ei tullut parempaa tulosta. Mekaanikot joutuivat kohtuuttoman vaatimuksen toteuttajaksi. Jakoketju kiristettiin ja venttiileistä hiottiin lautaset pois. Ohjaajan istuinta syvennettiin ja ralliraitoja lisättiin. Poistettiin jarrut. Tulos ei parantunut. Taustajoukot olivat entiset. Samoin heidän vaatimuksensa ja ohjeensa. Jos pärjättiin ennen vanhaan oli pärjättävä nytkin. Tosin muutama taustavoimista oli kuolla kupsahtanut, jotkut viettivät päiviään tehostetulla hoivapalvelulla. Jäljellä olijat kiinnittivät huomionsa kuljettajaan. Hänet pantiin ajokouluun. Ajohanskoihin, kypärään ja aurinkolaseihin kiinnitettiin huomiota. Piti antaa haastatteluja ja koettaa hermostuttaa kanssakilpailijoita. Ääni piti saada kuulumaan kakistelematta, vaikka auto olisi käynnissä. Viime mainittu korjautui kun asennettiin äänenvaimentaja takaisin autoon. Ajokoulu maksoi, mutta onneksi se meni firman piikkiin.

Mikä oli tallin kohtalo? Auto, mekaanikot, taustajoukot ovat edelleen vanhat. Nuorikuljettaja siirrettiin sivuun ja korvattiin vanhalla kuskilla. Ottaako hän ohjeita taustajoukoilta? Jää nähtäväksi.

Hei, lennetäänkö me?

Lyhyt lento, hyöty vai haitta

Kun on riittävän yksinkertainen ja vailla sidoksia oleva ihminen, voi jäädä yksin ajatustensa kanssa. Minulle on tainnut käydä niin kun en jaksa innostua kannattamaan enkä vastustamaan lentääkö Finnair pienille maakuntakentille. Sitä ihmettelen millaiset mittasuhteet puolesta ja vastaan asia on saanut kansanedustienkin keskuudessa. Onko siinä tolkkua?

Jos Suomen valtio on vienyt omistamansa Finnairin pörssiin, saanut siitä rahat ja jäänyt osakkaaksi yhtiöön, pitäisi ymmärtää, että börssiyhtiö toimii oman lakinsa alla ja velvoittamana. Yhtiön toimintaan voi vaikuttaa vain toimimalla osakemääriensä mukaisessa suhteessa yhtiön tekemiin päätöksiin. Ymmärtääkseni vähiten niin, että ryhtyy ohjaamaan operatiivista toimintaa, niin kuin näytetään pyrittävän. En pidä syntynyttä tilannetta hyvänä. Tähän sopii kansan viisaus; myöhästä  on rypistää kun.....  Tilanne on vain hyväksyttävä. Pitää kylpeä vaikka nahka palaa.

Tilanne rauhoittuisi ja saisi oikean tiedon siihen, tarvitaanko koronaa edeltäneitä lentoyhteyksiä maakuntakentille. Pitäisi tutkia lentojen todellinen tarve. Se ei olisi mahdoton tehtävä. Pitäisi selvittää matkustaja määrät ja ketkä lentoja tarvitsevat ja kuinka usein. Siitä jo selviäisi millaista lentotiheyttä tarvittaisiin ja millaisella kalustolla. Ja tienkin se mitä lennot maksavat yhtiölle ja sitä kautta yhteiskunnalle. Vetoamalla yleisellä tasolla Abloylle, John Deerelle ja Mantsiselle lentojen olevan elintärkeitä, kysymättä heiltä itseltään, ei ole riittävää selvitystä lentojen tarpeesta.

Hallitusohjelmassa on merkintä luonnon- ja ilmaston suojelusta. Pitäisikö lentojen määrästä tässä kohtaa yleisemmin ottaa kantaa mihin suuntaan pyritään? Onko ilmaston muutokseen lentotoiminnalla vaikutusta ja mihin suuntaan? Tällaisia asioita ei voida ratkaista henkilökohtaisten, yksityisten yhtiöiden tai poliittisten intohimojen perusteella. Eikä sillä kuka saa äänensä parhaiten kuulumaan.

Suomessa puhutaan etätyön ja digiloikan erinomaisuudesta. Eivätkö ne vaikuta ihmisten liikkumiseen hillitsevästi myös lentoliikenteessä? Eduskunnassa jo istutaan etänä ja kohta näköjään äänestetään etänä. Lentomatkoihin näytetään kuitenkin jymähtäneen. Niistä ei haluta luopua. He jotka ovat niihin tottuneet tai joiden matkat menevät virman- tai valtionpiikkiin. Olisiko aika ryhtyä kehittämään muuta liikennettä ja siinä erikoisesti raideliikennettä lentoliikenteen korjaajana? Nyt etätyö ja digiloikka tietää tavalliselle kansalaiselle jäämistä konttoreiden ja toimistojen ovien ulkopuolelle. Sisäpuolella tehdään etätyötä ja digiloikkaa henkilökohtaisen palvelun lopettamisen kustannuksella. Lentomatkoista ovijonoissa ei edes haaveilla.

Suomessa on hyvä elää. Toivoisi vain, että puheet ja teot olisivat toisiaan tukevia ja, että päätökset, jotka koskettavat kaikkia suomalaisia perustuisivat tutkittuun tietoon. Varsinkin sellaiset päätökset, jotka lankeavat veronmaksajien maksettaviksi. Ei ole viisasta vastustaa lentomatkustamista. Sitä tarvitaan, kunhan tarjonta, tarve ja hyöty ovat sopusoinnissa toisiinsa nähden ja kustannukset eivät kohdistu kohtuuttomasti yhteiskunnan maksettaviksi. Kesä näyttää tulleen tätä kirjoittaessa.               

80% koronasta paranee syömällä loput hoitaa lääkäri.

Olisiko aika laskeutua laukalta

Kun sanon kansanedustajaa pöllöksi, tarkoitanko hänen olevan poikkeuksellisen viisas vai erityisen osaamaton ja tyhmä? Jos en sanomaani liitä kansanedustajan nimeä asia leviää kuin lehmän paska veteen. Suomen kielessä samalla sanalla voi olla täysin vastakkaiset merkitykset. Puhumattakaan sitten jos kahden eri sanan merkityksiä ryhdytään tarkoituksellisesti sotkemaan. Tässä ovat ansioituneet erityisesti politiikan toimittajat.

Lukija ottakoon selvää kuka sanoi, mistä sanoi, kuka kirjoitti ja miksi kirjoitti. Suora lainaus lehdestä; "...tavoitteena on taudin etenemisen hallinta..." ja toinen "...tavoitteena on estää viruksen leviämistä yhteiskunnassa...".  Sanoista estäminen ja hallinta pöllöt koettivat kehitellä kiistaa hallituksen keskuuteen ja eduskuntaan. Henkilökohtaisesti yritän tässäkin yhteydessä hallita kiroiluani, ettei se leviäisi yhteiskunnassa. Jos ymmärsit mitä tarkoitin. Suomen kieli taipuu moneksi. Kokeissa pääsyyn virkamieskoulutukseen kysyttiin: "Taivuta sana musta vertailuasteissa". Kokelas vastasi: "musta, mustempi, ihan musta." Kokelas läpäisi kokeen ja onnut jo pitkään vanhuuseläkkeellä.

On ilo seurata Sanna Marinin tiedotustilaisuuksia koronasta. Vaikea niistä on poliittista tavoitetta löytää. Marinin vastaukset toimittajillekin ovat selviä ja rehellisiä. Hän puhuu selvästi eikä poikkea asiasta toiseen. Maallikkokin ymmärtää mitä Marin puhuu. Ei ihme jos tällaisella esityksellä ei synny luottamusta politiikkaan.  Viimeisimmässä tiedotustilaisuudessa luulisi tuleen pöllöillekin selväksi, ettei hallitus halua viruksen leviämistä vaan estää sen. Joukkoimmuniteetti hallitus ei tavoittele. Hallituksen strategia koronan hallitsemisessa näyttää maltilliselta ja asiantuntijoihin pohjautuvalta. Lukkoon ei ole lyöty mitään tarkkoja lukuja ja rajoja vaan edetään vallitsevan tilanteen mukaan valmiita tekemään muutoksia suuntaan tai toiseen tilanteen niin vaatiessa.

Korona on saanut kaikki laukalle. Jos väestön terveydestä tulee 20% terveydenhoidosta niin loput 80% tulee yhteiskunnallisen kehityksen kautta. Lääkärit operoivat tuon 20% alueella. Yhteiskunnallista kehitystä edustaa puhdas vesi, riittävä ruoka, koulutuksen kautta saatava tieto j.n.e. Jos yhteiskunta ei hoida omaa osuuttaan virusten leviämisen estämisessä erinimisiä koronoita riittää lääkäreiden hoidettaviksi. Onko se sitten hybridimalli vai laumaimmuniteetti jää kiisteltäväksi.

Viime aikoina Suomessakin on laskettu koronan hoidosta tulevia kustannuksia. Vähän häpeillen. Ihmiselämän sanotaan olevan itseisarvo sinänsä. Rahalla mitaten korvaamaton. Koronakuolemaa estämään perustettiin ensimmäiseksi riskiryhmä ja tälle moraaliset ja eettiset perustelut. En kiistä niitä, kuulunhan itsekin tuohon ryhmään. En tiedä onko koronan hoidossa tullut muita tärkeimpiä asioita hoidettavaksi ennen riskiryhmää? Maallikkona mutta elämää seuranneena tarjoan tärkeimmäksi syyksi Suomen koronan hoidossa kaikkiin levinneen kuolemanpelon. Ihmisen vieteistä ensimmäisenä on hengissä pysymisen vietti. Se määrää ihmisen toiminnan kaikissa toiminnoissa. Oli pippi, pappi, lääkäri tai tappi. Kuoleman pelon uskon pienimmäksi kriisiryhmässä. Kunhan terveenä saisi kitua.