Totta ja
tarua
Kasvatustieteen
professori Minna Huotilainen kirjoitti Hs. 29.5. Tiede palstalla otsikolla
"Voiko aivoista ottaa tietoa pois" mm...."Näemme, kuulemme ja
koemme valtavasti asioita, mutta suurin osa niistä unohtuu heti tai viimeistään
seuraavana yönä. Tämä on hyvä asia, sillä mielemme ei kestäisi kaikkea tietoa
vaan tukkeutuisi."
Entäpä jos
ihminen ei halua unohtaa itselle
katsomiaan tärkeitä asioita? Varsinkaan niitä, jotka liittyvät tulevaisuuteen.
80-luvulla sain kohtauksen, jossa ilman kipuja tai muita oireita tunsin itseni
ulkopuoliseksi ja samalla pelkäsin menettäväni tajuntani. Lääkäri ei löytänyt
syytä kohtaukselle eikä myöskään Hus omissa tutkimuksissaan. Pahinta mikä
kohtauksista, joita oli kaksi kappaletta, jäi pelko kohtauksien uusimisesta.
Pelko korostui varsinkin aukeilla paikoilla kuten kauppatorilla. Itse kuvasin
kohtausta lääkäreille lähimuistin pettämiseksi.
Mitään
hoito-ohjetta tai lääkitystä en sairauteeni saanut. Hoidin sairauteni pois
lopettamalla kaikki ylimääräiset työt ja osallistumiset sekä lisäämällä
rutkasti nukkumista lähes vuoden ajaksi. Oman kokemukseni mukaan kohtaukset liittyvät osallistuvien,
aktiivisten ja voimakkaasti eteenpäin pyrkivien ihmisten ominaisuuksiin.
Ylimääräiset kokemukset olivatpa ne myönteisiä, kielteisiä tai uutta oppimista
vaativia lisäävät alttiutta saada "muistihäiriö" riippumatta siitä
millä sivistysasteella ihminen elää. Näyttää siltä, että niin lähimuistin
pettäminen kuin muistihäiriökin ovat saamassa oman vakiintuneen diagnoosin. Se
on paniikkihäiriö.
Edellä
kerrottu on henkilökohtaista kokemusta. Seuraava mielikuvitusta. Oli viisi
formulatallia, jotka kilpailivat keskenään tasavertaisesti. Autot ja
kuljettajat olivat huippuluokkaa. Tallit voittivat toinen toisiaan
tasavertaisesti. Kunnes yhden tallin taustajoukot eivät olleet autoonsa ja
kuljettajaansa tyytyväisiä. Voittoja ei tullut tarpeeksi usein. Ensin etsittiin
korjausta autoon. Se oli 70-luvun Lada. Autolla oli saatu merkittäviä voittoja
Landecentrum jäärata-ajoissa. Jostain syystä se ei pärjännyt toisten tallien
menopeleille. Taktiikka oli samalta ajalta kuin autokin. Kiihdytä, jarruta,
kurvaile, hämää ja tarvittaessa sumuta kun tilaisuus tulee. Ei tullut parempaa
tulosta. Mekaanikot joutuivat kohtuuttoman vaatimuksen toteuttajaksi. Jakoketju
kiristettiin ja venttiileistä hiottiin lautaset pois. Ohjaajan istuinta
syvennettiin ja ralliraitoja lisättiin. Poistettiin jarrut. Tulos ei
parantunut. Taustajoukot olivat entiset. Samoin heidän vaatimuksensa ja
ohjeensa. Jos pärjättiin ennen vanhaan oli pärjättävä nytkin. Tosin muutama
taustavoimista oli kuolla kupsahtanut, jotkut viettivät päiviään tehostetulla
hoivapalvelulla. Jäljellä olijat kiinnittivät huomionsa kuljettajaan. Hänet
pantiin ajokouluun. Ajohanskoihin, kypärään ja aurinkolaseihin kiinnitettiin
huomiota. Piti antaa haastatteluja ja koettaa hermostuttaa kanssakilpailijoita.
Ääni piti saada kuulumaan kakistelematta, vaikka auto olisi käynnissä. Viime
mainittu korjautui kun asennettiin äänenvaimentaja takaisin autoon. Ajokoulu
maksoi, mutta onneksi se meni firman piikkiin.
Mikä oli
tallin kohtalo? Auto, mekaanikot, taustajoukot ovat edelleen vanhat.
Nuorikuljettaja siirrettiin sivuun ja korvattiin vanhalla kuskilla. Ottaako hän
ohjeita taustajoukoilta? Jää nähtäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti