Kun Halla-ahokaan ei onnistu asuntosijoituksissaan

 Äänesi edustaa valtaa

Kirjoitan tätä omana nimipäivänäni. Kiitoksia vain onnitteluista. Veijo olen ja Veijona pysyn. Voisin olla Henrykin, jos äidin tahto olisi toteutunut. Ristiäistilaisuudessa, niin äitini kertoi, pappi Jääskeläinen oli sanonut, ettei Henry ole sopiva nimi. Oli tarjonnut Veijoa ja se kelpasi äidilleni. Ripillä olen käynyt ja seurakuntaan kuulunut. Siinäpä kosketukseni kirkkoon, ellei sellaiseksi lueta seurakunnan luottamustehtäviä eläkepäivilläni. Tai taannoin kirkkoherran onnittelukäyntiä syntymäpäiväni kunniaksi. Oli miellyttävä tapahtuma. Kesti peräti 2,5 tuntia. Syyksi luen sen, että vierailija oli titteliltään kirkkoherra vaikka olikin nainen. Tähän päättyi tämän pakinan henkilökohtainen seurakunnallinen osuus.

Juhlia on riittänyt. Joulu, uusi vuosi, loppiainen ja meneillään olevat härkäviikot. Onnitteluita on riittänyt joka juhlan kunniaksi. Jos postikortit ovat vähentyneet niin Facebookki on tullut tilalle. Onnittelut, olivatpa ne tulevia tai lähteviä, perustuvat ihmissuhteisiin. Joukossa voi olla "pakon" tai "pinnallisia" onnitteluja. Kun lasken iästä johtuvan poistuman, uskon onnittelijoista valtaosan kuuluvan luokiteltavaksi hyviin ihmissuhteisiin. Ryhmään joka pitää elämää ja ryhtiä yllä läpi elämän. Tukee ja auttaa pyytämättä silloin kun sitä tarvitaan. Ohjaakin ja tarjoaa vaihtoehtoa ratkaisuihin, joita itse ei pysty tekemään. Hyvät ihmissuhteet ovat auttaneet minua. Kunpa minäkin olisin jollekin hyvä ihmissuhde.

Tuntuu siltä kuin joiltakin valtakunnan johtajilta puuttuvat ihmissuhteet. Kuin terve maatiaisjärkikin. Tarkoitan tässä Venäjän ja Israelin johtajia ja heidän käymäänsä sotaa. Onko viisasta tappaa ihmisiä ja tuhota siviilikulttuuri saadakseen itselle tuhotun maapalan? Nyt samaan seuraan uhoaa USA:sta kolmas. Ei hyvältä näytä. Kun kaikki kolme sanovat toimivansa kansalaistensa valtuuttamina ja demokratian nimissä, kysymyksessä on vedätys. Miten sodat estetään? Siihen ei näytä kukaan tietävän keinoa. Vastuu näyttää hajautuvan vaaleissa tapahtuvaksi. Niissä taas riittää kouhottajia joka lähtöön. Jos rauhan henkilöitäkin. Kannattaa ajatella kenelle äänensä antaa.

Samaa harkintaa kannattaa käyttää tulevissa kunta-ja aluevaaleissa. Niissä ollaan lähempänä tavallista elämän menoa. Miten elämä ja toimeentulo jakautuu ihmisten kesken. Saavatko kaikki tarpeellista terveydenhoitoa ja turvaa vanhuuteensa? Tukahtuuko koulutus ja kulttuuri säästöihin? Itäsuomalaisten jokapäiväistä elämää ei tajuta Helsingissä. Puoluejohtajat kiinnittävät huomionsa valtionvälisiin ja oman puolueensa asioihin. Tulevissa vaaleissa itäsuomalaisten pitää keskittää äänensä puolueelle ja henkilöille joilla on kyky nostaa asiat esiin. Hyvää tahtoa ei Helsingin herroilta puutu. Tieto on vain vähissä. Kokoomus, persut, kristilliset ja RKP ovat hallitusvastuussa ajamassa vähäosaiset ahdinkoon. Ja kansan kahtia. Vain vaaleilla nykyinen meno voidaan pysäyttää. Onhan tämä omituista kun eduskunnan puhemies Halla-aho "itkee ja suree julkisesti sijoituksiaan asuntorahastoon". Kertokaa hänelle, että rivitalo-osakkeen neliöhinta Tohmajärvellä oli muutama vuosi sitten 670e/m2. Nyt pyyntihinta on 210e/m2. Eikä ostajaa löydy silläkään hinnalla. Sanoo nimimerkki; "kokemusta on".

Itsenäisyys ei ole itsepäisyyttä

 Jatkon jatkot

Itsenäisyys on asia, ettei yksi päivä vuodessa riitä sen juhlimiseen. Itsenäisyysjuhlaan ei ole sopivaa viedä muita asioita tai tavoitteita tarkoituksella juhlan maineella hankkia julkisuutta ajamalleen hankkeelle tai itselleen. Siksi kansanedustaja Teemu Keskisarjan ps. toiminta, kieltäytymällä julkisuutta hakien menemästä Presidentin itsenäisyyspäivän kutsuille ja osallistumalla 612-kulkueeseen, on demokratiaa loukkaava teko. Nimenomaan häntä äänestäneitä kohtaan. Yleisessä tiedossahan on kulkueeseen osallistuvan äärioikeistolaisia ja natsimielisiä. Tiedossani ei ole mitä Keskisarja mielenosoittajille puhui, mutta yleisen Suomessa olevaan poliittiseen vallankäyttöön ei kuulu hallituspuolueen kansanedustajan hakevan tukea natsiyhteyksistä. Asia nostaa kysymyksen, miksi perussuomalaisen puoluejohto ei tuomitse Teemu Keskisarjan toimintaa? Vai tukeeko hiljaisuus yhteyksiä natsi- ja ääriliikkeisiin? Äänestäjien tulee tarkkailla kenelle äänensä antaa.

Henkilökohtaisesti Itsenäisyyspäivän juhlia seurasin televisiosta. Kutsua ei tullut tänäkään vuonna. Arvoasteikkoani edusti hyvin siivouksella elantonsa saava naishenkilö ja pariskunta, joka vuosikaudet on kerännyt roskia julkisilta paikoilta. Toki minullakin olisi ollut 30 vuotinen kokemus samalta alalta. Olin talonmies aikoinaan. Muista kutsuvieraista erotin TTK-ohjelmasta tutun Linnea Leinon. Häntä fanitin TTK:ssa ja nyt kutsuilla. Sääret muistan tanssikilpailuista. Olkapäät tulivat nyt tutuiksi pukusuunnittelijan toimesta. Muista kutsuvieraista kertokoot paikalla olleet.

Kovin armeija voittoiseksi itsenäisyyspäivän vietto näyttää muuttuvan. 11kk armeijan leivissä viettäneenä reserviläisenä en innostu ohimarsseista ja ylilennoista. Armeija puolustaa tarvittaessa itsenäistä maata, mutta itsenäisyyden pysymiseen liittyy paljon muutakin. Maitten johtajat näyttävät sytyttävän sodat, mutta eivät näytä lopettavan niitä. Armeijoita ja sotilaita käytetään välikappaleina sodan ja rauhan välissä. Demokraattisissa maissa rauhan asia on tavallisten ihmisten käsissä. Ei johtajien ja kenraalien.

Suurkirkossa oli juhlajumalanpalvelus. Siellä olen käynyt rippi- ja hääjuhlallisuuksissa. Vähän muissakin kirkoissa, vaikka olen aina ollut seurakunnan jäsen. Luottamushenkilökin. Pidän pappien puheita vaikeaselkoisina. Nyt piispa Teemu Laajasalo yllätti. Hänen saarnansa yhdistyi sopivasti raamatun sanan, tämän päivän tapahtumaan ja paikalla olleisiin. Hän kertoi miten Suomessa pussilippua kysymään presidentiltäkin. Tapahtumassa Laajasalo nosti tapahtuman sankariksi lipuntarkastajan. Hieno saarna.

Sykähdyttävimmän kokemuksen tänä itsenäisyyspäivänä koin Juhlajumalanpalveluksen lopussa. En ole musikaalinen. Erotan soitetun muksiikin lauletusta. Finlandia sovitettuna uruille, rummuille ja triangelille oli sellaista mitä en ole ennen kokenut. Finlandia on minulle nyt sävelin puhuttua kieltä niin ikävistä kuin iloisista asioista Suomen historiasta. Tuntemustani lisäsi linnassa laulaja Paula Vesalan esittämä Finlandia. Säveltäjä Jean Sibelius, sanoittaja V.A. Koskenniemi ja laulaja Paula Vesala edustavat kulttuuria, jonka rahoitusta hallitus on vähentämässä.

Poliisit eivät ole opettajia

Kulttuuri on muutakin kuin taidetta.

Puhutaan paljon kulttuurista. Jokainen omasta näkökannastaan katsoen. Paljon on myös heitä, jotka vain hymähtävät sanaa hienoston hömpötyksenä. Alkuaan kulttuuri merkitsi viljelyä. oliko se kyntöä, kylvöä ja sadon korjuuta? Ehkä. Minulle kulttuuri on olemista, tekemistä, rakentamista, elämistä ja elinympäristön tapahtumien  huomioimista. Tärkeää on huomata kulttuurissa tapahtuneet ja tapahtuvat muutokset.

Ukkini aikoinaan oli seuramies. Sanottiin ukin lyöneen heinähangon pystyyn ja lähteneen pellolta kun näki vieraan tulleen talon pihaan. Heinäpouta ei ollut esteenä. Jokaista vierasta ennen tervehdittiin ja kysyttiin mitä kuuluu. Se ei ollut uteliaisuutta vaan tiedon tarvetta. Monesti vieras ehti ennen kuulumisten kysymistä kertoa terveisensä. Mistä on tulossa ja mihin menossa. Kahvitellessä kerrottiin säät, karjan, talon ja kylän tapahtumat. Se ei ollut juoruilua vaan ajankohtaista elämää. Ei ollut puhelinta saati kännykkää. Kulttuurin muutos edellä tapahtuneesta nykypäivään on iso. Jos nyt kysyt toiselta mitä kuuluu saat vastaukseksi, mitä se sinulle kuuluu. Lisäkysymys saa vastauksen, lopeta tai saat turpiisi. Kännykän tuijotus jatkuu keskeytyksettä.

Koulumaailmassa kuohuu. Siellä on paljon muutoksia entiseen. Kukaan ei tunnu olevan tyytyväinen nykymenoon. Ei opettajat, oppilaiden vanhemmat eivätkä oppilaatkaan.  Koulukulttuurin muutos näyttää tapahtuneen. Alakouluun mennessä minulla oli selässä reppu. Siinä äidin laatimat eväsleivät ja maitopullo. Taskussa kankainen nenäliina. Kaikilla ei sitäkään. Kouluun mennessä käveltiin. Tullessa juostiin niin, että loppumaito pullossa kirnuutui voikokkareiksi. Martan sain vieruskaveriksi. Liekö saanut minusta tarpeekseen. Ei tullut toisena päivänä enää kouluun. Piti vuoden tauon. Opettaja Aino Oinonen opetti meitä sanomaan hyvää päivää. Pelkkä päivä ei riittänyt. Kumarrus, niiaus ja kiitos olivat tärkeitä asioita. Kenellekään ei tullut mieleen meluta, häiritä tai jättää opettajan ohjeet noudattamatta.

Koulukulttuuri on muuttunut. Pulpetit ovat hävinneet luokasta. Oppilaat näyttävät opiskelevan omaan tahtiinsa. Jokaisella on kännykkä. Ja tietenkin koko ajan käytössä. Opettaja näyttää sivultiselta. Koulussa melutaan ja kiusataan. Käytetään väkivaltaa. Aseitakin. Tähän on tultu. Kaikki ovat tyytymättömiä. Kukaan ei puutu muutoksen aikaan saamiseksi. Sehän olisi astuminen koulukulttuurissa askel kohti entistä. Ja luopumista jopa kännykästä. 

Sisäministeri Mari Rantanen ps. ammatiltaan poliisi lupasi kouluihin poliiseja. Mitä koulupoliisi tekee? Tuskin poliisilla on valmiuksia opetukseen. Eihän poliisin ammattikokemus kansanedustajaksikaan ole tae tehtävässä onnistumisessa. Teen demareille käyttöön oman päätösehdotukseni. Luokkaan kuuluu opettaja ja oppilaat. Ei poliisit ja kännykät.

Kuten lukija lienee huomannut liittelen mielelläni asioita toisiinsa, vertailen ja yhdistän. Viisaat saattaisivat sanoa sitä assosioimiseksi. Minusta edellä oleva kirjoitukseni on perustelu sille, ettei kaikki uusi ole hyvää ihmiselle. Mutta ei vanhakaan. Elämän kokemukseeni sisältyy onnistumisia ja epäonnistumisia tasaisessa suhteessa. On lapio- ja tehdastyötä. Yrittäjyyttä ja kauluspaita tehtäviä. Olen kuljettanut hääpareja, rikollisia, lääkäreitä ja ruumiita samassa autossa. En kuitenkaan yhtä aikaa. En kaipaa sitä aikaa takaisin. Koulumaailmaa kylläkin. Vaikka siinä epäonnistuin eniten. Lukuun ottamatta opettaja Aino Oinosen ensimmäisen vuoden opetusta. 

Palkka tehdyn työn mukaan

 Demokratiakin venyy

Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen lehti. Siksi jätän Amerikan vaalituloksen kommentoimatta. Opiksi niistä kyllä voisi joitain asioita ottaa. Galluppeihin ja politiikan toimittajiin ei kannata luottaa. Eikä ennustaeukkoihin. Kannattaisi katsoa peiliin. Siellä näkyy äänestäjä joka toimii ja äänestää oman tietopohjansa ja tarpeiden mukaan. Valtaosalle äänestäjistä maailman laajuiset ongelmat ovat tuntemattomia. Äänestäjää hämää kun ongelmista kiistellään. Tiedemiehetkin saati poliitikot. Kamala Harris lähestyi äänestäjiä liian sivistyneesti ja tutkimuksiin vedoten. Trump latasi törkypuhetta, leimasi vastustajat hulluiksi ja lupasi mahdottomia. Harrisin tarjoamaa äänestäjä ei ymmärtänyt, mutta silloin vaihtoehdoksi jäi Trump uskon perusteella.

Tulevissa kunta- ja sotevaaleissa on huomioitava mitä äänestäjälle tarjotaan ja mitä luvataan. Kuntatasolla ihmiset ovat omalla käyttäytymisellään ohjanneet kunnat nykyiseen tilanteeseen. Ja kuntapäättäjät ovat olleet mukana tällaisessa kehityksessä. Muistan kun joka kylässä oli vähintään kaksi kauppaa, pankki ja julkinen liikenne. Kaupat katosivat kun ostajille ei kylän kauppa kelvannut. Pankit fuusioituivat ja lähtivät. Julkinen liikenne loppui kun kukaan ei sitä käyttänyt. Oma auto piti olla vaikka rekisteripapereissa luki autokaupan nimi. Sillä autolla lähtivät asukkaat kylästä. Kuntapäättäjät tekivät päätöksiä, joissa liimattiin kunta ikuisesti itsenäiseksi. Kaikki näkevät, ettei liima pidä kun kuntien asukasmäärät laskevat. Tulevissa vaaleissa poliittisten puolueiden on tarjottava äänestäjille reaalisesti toteuttavia vaihtoehtoja tulevaisuuteen. Olkoon se sorakuorma kylätielle, koulunkaton paikkaus tai 100 euroa vuositasolla vanhuskerhon kahvitukseen. Äänestäjiltä voi saada vallan, mutta ei viisautta päätöksiin.

Paikkakunnan elinvoima perustuu ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa. Tiedän kunnista löytyvän "valopäitä" jotka uskovat tietävänsä keinot kuntien loistoon. He perustavat kouluja, julkisia rakennuksia ja etsivät tehtaita paikkakunnan kehittäjiksi. He elävät menneisyydessä ja sielläkin harhassa. Ihminen ja hänen tarpeensa ovat aina ydin josta kehitys on alkanut. Olkoon se sitten kylän ensimmäinen mökki tai pitäjän koulu. Joskus myös kirkko. Näiden ympärille ja tarpeisiin ovat kunnat ja kaupungit syntyneet. Ei hallintopäätöksillä vaan ihmisten tarpeella. Kuka koskaan on menestynyttä tehdasta, kauppaa tai koulua perustanut asumattomaan korpeen? Paikkakunnan elinvoima perustuu ihmisten määrään. Esimerkiksi edellisestä sopii Ahmovaaran Kolinportti. Sen nousu, uho, nykytila ja ilmeisesti tuho. Ei elämä millekään portille lopu. On opittava oppimaan koetusta.

Suomalaisista 80% gallupin mukaan ei ennen vaaleja olisi äänestänyt Trump:ia presidentiksi. Amerikkalaiset äänestivät. Demokratia toimii niin. Ääniä eniten saanut valitaan. Suomessa demokratia toimii samoin, mutta vain aikansa. Hallitus valitaan monesta puolueesta porukka, joka ryhtyy hallitsemaan ja tekemään päätöksiä. Enemmistön nimissä ja valtuuttamina. Mutta näin tapahtuu vain alussa. Hallituskauden puolessa välissä hallituspuolueiden kannatus gallupin mukaan on 42%. Tässäkin luvussa on mukana RKP:n 4% ja KD:n 3,5% mahtava tuki. Ei tämä ainakaan ole enemmistön valtaa.

Suomessa valtion rahaa käytetään verokalenterin mukaan erään virkahenkilön palkkaan 326600 e/v. Se tekee 27216 e/kk, 6804 e/viikko. Päivää kohti palkkaa jää vaivaiset 1360 e/pv. Pääministerin palkka jäänee puoleen väliin. Tiedän erään eläkeläisen elävän hyvin 1100 e/kk eläkkeellä. Päivää kohti jää tuhlattavaa 35 e/pv mihin itse haluaa. Kun verot on ensin maksettu. Luvut ovat vanhalla kalkulaattorilla lasketut.

Taksitkin tappelee keskenään.

 Loikkari rapauttaa demokratiaa

Urheilussa Kristina Mäkelä lopetti loikkaamisen. Hän oli menestys loikkaajana. Politiikassakin loikataan. Viimeisemmän loikan teki keskustan lankun takaa persuihin Pekka Aittakumpu. Hän edustaa pappina vanhalestadiolaista uskon suuntaa. Poliittisen aseman Aittakumpu oli saanut vaaleissa. Siinä mielessä hän loikallaan pyllisti äänestäjilleen. Hesarin haastattelussa (20.10.) Aittakumpu sanoi persuissa pystyvänsä  paremmin edistää Yleen, Elokapinaan, sateenkaari-ideologiaan, Suomen kieleen ja kulttuuriin sekä elämäntavan puolustamiseen liittyviä teemoja. Vain maahanmuuton vastustaminen unohtui luettelosta. Mitä kirkko ja lestadiolaiset ajattelevat kun heidän pappinsa sanoo äänestävänsä viinan kotiinkannon puolesta? Persut on sopiva puolue loikkarille. Entisten lisäksi.

Jos jokin politiikoilta on mennyt pieleen niin se on Keskustan Anne Bernerin taksi uudistus. Entisenä taksiautoilijana en voi kuin ihmetellä Bolt ja Uber sekoilua hintojen ja kuljettaja palkkojen suhteen. Helsingissä varmempaa taksitolpalla on saada turpaansa kuin turvallisen kyydin. En ryhdy neuvomaan vaan muistelen millaista taksiautoilu oli viisikymmentä luvulla ja pitkälti sen jälkeen. Ennen kuin sai taksiluvan yrittäjän tausta piti olla luotettava tehtävän hoitoon. Taksi oli yleensä yksin yrittäjä ilman työaikoja. Maalla ajettiin kotoa käsin ja kaupungeissa tolpalta. Kilpailu pudotti hintoja mutta kalleimman kyydin määräsi taksamittari. Jos lain määräämistä ehdoista taksi poikkesi heilahti lupa hyllylle. Pahemmissa tapauksissa auto valtiolle. Taksiautoilu perustui kuljettajan ja matkustajan keskinäiseen luottamukseen. Auto kyydin aikana oli keljuttajan ja matkustajan yhteinen koti. Molemmilla oli kunnioitus toista kohtaan. Ihmiset luottivat taksiin ja poliisiin. Minun kohdalla kyytimaksu jakautui siihen aikaan kolmeen osaan. Yksi autolle, yksi polttoaineeseen ja yksi kuskille.

Korvaako määrä laadun? Ei korvaa. Kunnanvaltuustoissa ja ehdokas asettelussa määrää puolustellaan demokratialla. Kokemuspohjaisesti jokainen voi nähdä, miten valtuustot toimivat. Osa valtuutetuista on demokratian täytettä. Valitettavasti. Mitä sitä kieltämään. Kaikki tehtävät tulevat kuitenkin hoidettua. Se tietää työtä vuorotta osalle porukkaa.

Ennen valtuustoehdokkaat haalittiin systeemillä ehdokas joka kylästä. Vapaaehtoisesti tai puolipakolla. Kylien tyhjentyessä haettiin ehdokkaiksi arjessa näkyviä ihmisiä. Varmoja läpimenijöitä olivat hoitajat, poliisit, virastoissa toimivat ja suulaat ihmiset. Aate tuli perässä, jos oli tullakseen. Poliittisen opin antoivat usein virkahenkilöt. Näillä kahdella systeemillä, sanottakoon niitä hevoskyyti- ja polkupyöräajaksi, tuskin enää pärjätään. Nyt tarvittaisiin tietokoneosaajaa ja kohtaa tekoälyä. Ei nyt sentään. Maatiaisjärkeä tarvitaan edelleen niin valtuustoihin kuin eduskuntaankin. Maakuntahallinnosta en puhu mitään. Eikös se muodostu kunnanvaltuutetuista, joilla on aikaa siihenkin. Ja toivottavasti kykyä.

Mukaan politiikkaan pääsee monta tietä. On poliittiset järjestöt nuoriso-osastoineen. Sinne haetaan kotoa, mutta myös hakeudutaan. Seuraava porras onkin kunnanvaltuusto, sitten eduskunta, hallitus ja presidentti. Halu, kyky ja oikea tausta vain pitää olla itsellä.

Perheen asiat hoidetaan kotona. Mitkä ja millaiset mahdollisuudet siihen ovat, päätetään nykyään kauempana. Kunnassa, maakunnassa, Suomessa ja Euroopassa. Ainoa mahdollisuus vaikuttaa on olla ehdokkaana vaaleissa. Jos haluat vaikuttaa tärkeintä on äänestää.

Tunkkaista vai silkoista

 Sivusilmällä nähtyä

Suomen ulkopoliittinen linja on kristallinkirkas. Jos se tarkoittaa, että kaikki suomalaiset ajattelevat siitä samalla lailla, niin epäillä sopii. Jos hallituksessa persujen ministeri Tavio muotoilee EU:ssa sitä mieleisekseen ja kristillisten ministeri Essayah jätää utvassa eriävän mielipiteen Suomen äänestykseen YK:ssa, ollaan savulasissa. Jo se, että utvan kokouksesta piti presidentin ja pääministerin erikseen tulla selittämään ulkopolitiikan kirkasta linjaa herättää enemmän epäilyksiä kuin tukea ulkopolitiikan kirkkaalle linjalle. Eduskunnan äänestys 99-74 ei ollut kristallinen tuki ulkopolitiikalle eikä Taviolle, vaan osoitus Suomen jakautumisesta kahteen. Suomen luotettavuus ulkopolitiikassa määritellään ulkomailla.

Vientivetoista palkkamallia ajaa hallitus hallitsemattomasti lakiin. Jo hallituksen lakiesitys poikkeaa hallitusohjelmaan merkitystä. TV:hen oli valittu hallituksen puolesta lakiesitystä esittelemään kieltämättä politiikan parhaiten pukeutuneet pojut. (poijuttelu sallittaneen. Ikäeroa on 50v) Siinäpä kyvyt vientivetoisen puolesta loppuvatkin. Jää eduskunnan käsiin jäävätkö naisvaltaiset alat Orpon kaivamaan palkkakuoppaan. Viinat näyttää hallitus saavan ovelle, mutta seuraava ongelma onkin jo lantringit. Oma kaivo on varmin, mutta kraanavesi voi johtua sijoittavan säätelyyn. 

Sanna Marinista on tehty podcast. Ja kirja. Molemmat ovat saatu aikaan ilman Marinin julkista myötävaikutusta. Kirjoja tulee vielä monia ja lehtijuttuja vielä enemmän. Marin kiinnostaa. Hän on poikkeuksellinen politiikassa ja siviilielämässään. Häntä rakastetaan ja vihataan. Poikkeavat ihmiset totutusta herättävät tunteita. Häntä pääministerinä kaluttiin kuin paljasta luuta. Irronnut ei mitään päivälehdillekään. Julkisuus rasitti Marinia. Puolustajia ei näkynyt. Omatkin istuivat Marinin varjossa. Marin pääministerinä johdonmukaisesti puhui ja teki sekä päätti. Katsoin podcastin. Se on fiktiivinen, mutta mielenkiintoinen kertomus ihmisestä, joka kiroilee, neuvottelee, puntaroi ja päättää. On sivuseikka kumpi pani alulle natojäsenyyden, pääministeri vai presidentti.

Hallitus kamppailee syntyvyysongelman kanssa. Lapsia ei synny tarpeeksi kouluihin ja veronmaksajiksi. On aikoihin eletty. Keskustellaan pirttiviljelyksestä ja sen kannattavuudesta kuin maataloudesta. Pitää tukea mutta millä tavalla. Tuki pitäisi osoittaa oikeaan osoitteeseen. Uskallan epäillä hallituksen epäonnistuvan tässäkin asiassa. Se on kova paikka persuille. Korjaukseksi jää maahanmuuttajat. Minun ikäluokassa aikoinaan asiat olivat toisin päin. Meitä tuppasi tulemaan liikaa. Ei tiedetty ehkäsystä, käytettiin vain ähkäisyä. Älkää kertoko tätä hallitukselle. Se voi kieltää kortsut.

Inhoan tekoälyä. Olen siinä iässä. Voin joutua tekoälyn syöttämäksi ja vessareissua en uskalla ajatellakaan. Kännykällä osaan juuru ja juuri soittaa. Tyynyn nosto soittamalla ei onnistu. Muuten kuin laittamalla kännykkä tyynyn alle. Ennen sanottiin, että kehitys kehittyy Kutsun kylää myöten. Ongelnia syntyy päivittäin. Nyt leikkelepakkauksissa olevat tekstit. Ne on niin pientä pränttiä, ettei suurennuslasikaan riitä. Keksin ratkaisun. Otan valokuvan lähetän pojalle ja poika soittaa ja lukee tekstin. Viime viikolla lähetin postissa pojalle koko pakkauksen. En saanut auki. Nyt odottelen postiluukun kolahtamista. Ennen oli Posti- ja telelaitos. Nyt nekin on erillään ja erinimillä.

Itäsuomalaista tekstiä

 Lehti tarjoaa, lukija hyväksyy tai hylkää

Aika aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. Näin kävi Viikko Pohjois-Karjalalle. Lehti lakkasi ilmestymästä. Tilalle tuli Itäsuomalainen. Tapahtuma osoittaa elettävän nykyaikaa. Muutoksen aikaa. Lehtimaailmassa muutos näyttää siltä, että lehtiä lakkaa ilmestymästä enemmän kuin uusia tulisi tilalle. Tapahtumat tämän lehden kohdalta näyttävät uskoa kirjoitettuun sanaan ja paperilehteen enemmän kuin nettiin ja "vasepuukiin". Vanhassa vara parempi. Tulevaisuus näyttää Itäsuomalaisen aseman lukijoiden arvostuksessa. Vastuu onnistumisessa on lehden sisällössä ja kirjoittajilla.

Henkilönä ja kirjoittajana lienen paremmin tuttu Pohjois-Karjalan puolella. Juttujani on julkaistu eri lehdissä vuosikymmenien ajan. Nimellä ja nimimerkillä. Milloin olen käyttänyt nimimerkkiä, niin se on vuosittain julkaistu. Mielestä kirjoittajan on seistävä aina juttunsa takana. Nimimerkki voi helpottaa joissain asioissa kirjoittamista. Salailu vie uskottavuuden. Tämä lienee riittävä esittely uusille lukijoille. Perästä kuuluu, sanoi torven tekijäkin.

Tätä kirjoittaessa uutisena on eduskuntatalon töhriminen. Uudelleen maalauksesta tuskin on kysymys. Maalarit eivät paenneet vaan jäivät katselemaan maalaustaan. Sanovat, että teon takana on Elokapina. Tässä ei ole tarkoitus puolustaa tai paheksua tapahtumaa. Heitä näyttää riittävän molemmille puolille. Tarkastelen asiaa vanhan sanonnan kautta. Moni on kakku päältä kaunis, vaikka on silkoa sisältä. Eduskuntatalo on korea, arvokas, näyttävä talo. Päältä päinkin. Sitä ei saa turmella. Tärkeämpää on tarkastella mitä eduskuntatalolla tapahtui. Kysymyksessä oli mielenosoitus. Ketä vastaan vai jonkun puolesta? Minun tietopohjalta katsoen mielenosoitus ei kohdistunut henkilöön. Ei edes henkilöryhmään. Mielenosoittajat kiinnittivät huomiota ilmaston muutokseen, jonka hoito edistyy hitaasti, vaikka siitä on merkintä hallitusohjelmassakin. Jos ongelma on yhteinen mielensä osoittajilla ja päättäjillä, pitäisi asia hoitua. Miksi eduskuntataloa töhrittiin? Elokapina halusi julkisuutta olemassa ololleen ja asialleen. Päättäjät kiirehtivät leimaamaan tapahtuman huliganismiksi ja vaativat muutosta lainsäädäntöön ja kovempia rangaistuksia. Puhemies Halla-ahokin nousi esiin eduskunnan toiminnanjohtaja-aseman innoittajana. Töhrimällä ei asiat etene, eikä asiat hoidu hallituksessa ja eduskunnassa ilman niiden aktiivista hoitoa.

Paras ja tehokkain mielenosoitus tapahtuu vain vaaleissa. Toivottavasti äänestäjät kiinnittävät huomiota epäsuhtaiseen vallanjakoon. Presidentti, pääministeri, ulkoministeri ja puolustusministeri ovat kaikki kokoomuksesta. Koristeena valtiovarainministeri Purra ja eduskunnanpuhemies Halla-aho persuista. Ministeri Ville Tavio pystyi rakentamaan sellaisen päätöksen omissa nimissään, jota selvittämään kutsuvat varmaan selvänäkijän. Muuten tulee selkkaus jota ratkotaan jo nyt YK:ssa. 

Ei nimi miestä pahenna, jos ei tiedä mitä se tarkoittaa. Neova= entinen Vapo. Toimitti halkoja sodan jälkeen helsinkiläisille. Itella=Posti. Etsii jatkuvilla nimi vaihdoilla itseään. Destia= TVH=Tee vähän ja hitaasti, ettei työt lopu.