Ei "mahtunut" Karjalaisen mielipidesivulle.

 

Ihmissuhteet tärkeitä hallituksessa ja vankilassa

Kun ei ymmärrä asioiden kulkua, sopii kysyä mistä on kysymys. Miksi Riitta Purra (ps) nosti ministeriksi juuri kokoomuksesta "potkut" saaneen Wille Rydmanin ministeriksi tietäen hänen ongelmansa suhteessa pääministeri Petteri Orpoon (kok)? Miksi Leena Meri (ps) nimitti vastoin Anna-Maja Henriksonin (rkp) aikaisempaa valintavalmistelua Kaisa Tammen tilalle Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajaksi  Anna Arola-Järven? Miksi Anna-Maja Henrikson (rkp) puolustaa johtajavalintansa kumonnutta Leena Merta (ps)?

Hallitus on työyhteisö. Hyvät ihmissuhteet ovat tärkeitä työyhteisön menestykselliselle onnistumiselle. Ministereitä ravistelee rasismikeskustelu. Pääministeri Orpo (kok) vakuuttaa hallituksen olevan yhtenäinen ja toimintakykyinen. Rasismista hänen mukaansa vapaudutaan viimeistään hallituksen seuraavalla tiedonannolla. Voiko puheilla yleensäkään vapautua rasismista? Mielestäni ei. Tekoja tarvitaan. Ja aikaa.

Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja saa johdettavakseen 2600 henkilöstön työtehtävät ja n. 3000 vangin rangaistusten valvonnan. Työ tapahtuu yleensä muurien suojassa. Yleisö kiinnittää vankiloihin huomiota harvoin. Poliitikot vain puolueensa edun siitä saadakseen. Siksi Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajalle kumuloituu valtaa, joka päivittäin kokee hyvässä ja pahassa melkoinen määrä ihmisiä. Heidän työnsä ja toimintansa merkitys yhteiskunnalle on tunnettua suurempi. Vankilan toiminta osaltaan ylläpitää yhteiskunnan järjestystä ja rauhaa, samalla kun sen yhteiskunnalle näkyvin tehtävä on panna käytäntöön vapausrangaistukset niin, että vapauden menetys jää vangille ainoaksi kovaksi rangaistukseksi.

Ottamatta kantaa enempää Tammen kuin Arola-Järven pätevyyteen Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajan tehtävään totean vain, että tehdystä työstä vasta voidaan tuloksia mitata. Ennen puhuttiin Vankeinhoitolaitoksesta, vartijoista, työtoiminnasta ja vangeista. Nykyään Risestä, vartija nimikettä on vaihdettu johtoporrasta myöten, työtoiminta on toimintavelvoitetta. Nimikkeet ja vankiloiden osoitteet on muutettu. Tätä muutosta ovat johtaneet aikaisemmat pääjohtajat. Niin tulee tekemään myös tuleva Risen pääjohtaja. Mihin suuntaan? Se jää nähtäväksi. Vankilat ovat työyhteisöjä siinä kuin hallituskin. Risen ehdotuksilla ja ministerien päätöksillä puretaan ja rakennetaan vankiloita sekä eletään annettujen ohjeiden ja resurssien varassa. Kyselemättä onko työyhteisön toiminnalle hyötyä vai haittaa valvoa minuuttitarkasti vankien vapaa-ajan tupakointikiellon noudattamista.

Veijo Tuunanen. evp. vankilatyömestari.

Anteeksipyyntö on aikuisten keksimä leikki lapsille

 

Onko puhtaat jauhot pussissa?

Kysymys tuli mieleeni Perussuomalaisten puoluekokousta seuratessani. Päällimmäiseksi asiaksi nousi median moittiminen. Syyksi riitti omien tekemisien, puheiden ja kirjoitusten esilläpito julkisuudessa. Ja se, että persujen anteeksipyyntö ja irtisanoutuminen rasismista oli medialta jäänyt heidän mielestään vähälle huomiolle.

Asian ytimeen nousee, voiko anteeksipyynnöllä tehdyn saada tekemättömäksi? Ei saa. Anteeksipyynnöllä voi esittää katumustaan tehtyä kohtaan? On kohteen asia antaako anteeksi. Ja ulkopuolisten arvioitavissa on katumuksen aitous. Tämän opin jo lapsena. Pahaa tekoa seurasi rangaistus. Yleensä nurkassa seisominen. Ja vasta sen jälkeen anteeksipyyntö. Eikä asia aina jäänyt tähän. Siitä aika ajoin tarpeen tullen muistutettiin. Persuja painaa eräiden heidän johtohenkilöidensä puheet ja kirjoitukset, jotka on todettu rasistisiksi.

Tähän kohtaan sopii kysyä vanha kansanviisaus. Onko puhtaat jauhot pussissa? Kysymys heräsi kun uusi henkilö tuli perheeseen tai yhteisöön. Haluttiin tietää mitä henkilön aikaisemmassa elämässä on tapahtunut. Oliko tulija kala vai lintu? Kysymyksellä ei haluttu etsiä pahaa tai hyvää. Vain tietoa yhteiselon jatkumiselle ja laadulle. Jauhopussi kuvasi hyvin tilannetta ja sopi loukkaamatta kysyttäväksi. Kaikki tiesivät jauhon laadun tärkeyden leiväksi leipomiseen. Oliko maaperä viljelyyn kelpaava? Oliko vilja leikattu, puitu, kuivattu, lajiteltu torajyvät pois ja jauhettu oikein. Tärkeänä pidettiin jauhojen oikeaa säilyttämistä. Hometta ei leivottuun leipään saanut jauhoista tulla. Media on tuonut esiin mitä persujen johtohenkilöt ovat kirjoittaneet ja sanoneet. Se on persujen jauhopussi, joka jauhoja tarjoavat koko kansan leipään leivottavaksi. Onko puhtaat jauhot pussissa? Saat päättää itse. Median vähäpätöisenä edustajana minä en sitä tee puolestasi.

Rasismi pohjautuu vuosituhansien taakse. Raamattu jakoi ihmiset hyviin ja huonoihin. Huonot olivat syntisiä. Sittemmin elintaso ja toimeentulo jakoi ihmiset. Oli rikkaita ja köyhiä. Köyhät oli huonompia. Heitä sai pilkata. Se oli rasismia. Kun elintaso nousi köyhillä jäi rasismille tilaa vain ihmisen syntyperä ja ihonväri. Tässä tilassako eletään Suomessa? Loppuuko rasismi hallituksen tiedonannoilla? Ei lopu.

Elämälle yleensä ja ihmiselle erikoisesti tärkeintä ovat hyvät ihmissuhteet. Erityisesti hyvät ihmissuhteet korostuvat työyhteisössä. Hallitus on työyhteisö. Millaiset ihmissuhteet hallituksessa ovat ministerien kesken? Palveliko Riitta Purran (ps.)valinta Wille Rydman (ps) ministeriksi hyviä ihmissuhteita suhteessa pääministeri Orpoon (kok)? Oliko se luutturätti päin pääministerin kasvoja?  Samaa voi kysyä kun Leena Meri (ps) valitsi Rikosseuraamuslaitoksen johtoon vastoin Anna-Maja Henriksonin (rkp) aikaisempaa Kaisa Tammen valintaa Anna Arola-Järven ko. tehtävään. Oliko se tiskirätti Mereltä (ps) Henriksonin (rkp) kasvoille. Mitään vaikutusta vankeinhoitoon valittiinpa kumpi hyvänsä ei voida perustellusti ennakkoon paremmaksi asettaa. Tämän uskallan sanoa kokemuspohjaisesti. Olenhan vankeinhoidosta saanut toimeentuloni jo yli 50 vuoden ajalta. Samalta pohjalta tulevat ajatukseni myös ihmissuhteista.

Ennakkoluulot ja pelko ruokkivat rasismia

 

Raha ei ohita arvoja.

Maahanmuuton vastustaminen, rasismi ja natsismi. Onko siinä nykyhistorian alku- ja lopputulema?  Kysymys tuli mieleeni kun kulttuurihistorioitsija Kimi Kärjestä ja Koneen säätiön rahoittamasta ja Turun yliopiston tutkimuksesta oli juttu Hesarissa "Fasismi vetoaa tunteisiin" (1.8).

PerusSuomalaisten  tultua hallitukseen on noussut voimakas keskustelu sanan vapaudesta, rasismista ja natseista. Kun vanhojen puolueiden toiminta perustuu arvoihin olen ihmetellyt mitkä ovat persujen arvot? Minkä ihmisryhmän asioita he ajavat ja miten? En ole niitä havainnut. Sopisiko tähän ennakkoluulo ja viha, johon liittyy pelko ja toiseuttaminen? Synnyttävätkö nämä tyydytystä oman puolen voitokkuudesta muiden kategorisoimisesta rodun mukaan? Näitä asioita hesarin juttu käsitteli.

Jussi Halla-aho ensimmäisessä puheenvuorossaan tultuaan puhemieheksi ilmaisi sallivansa eduskunnassa vapaampaa puhetapaa. Enteilikö hän tällä persuministerien esille tulevia nettikirjoituksia? Perustuuko persujen maahanmuuton vastustamiseen pelko vai viha? Vai jo lapsena saadut ennakkoluulot vieraita asioita ja ihmisiä kohtaan. Pelolla on helppo ruokkia ensin ennakkoluuloja, sitten pelkoa ja lopulta vihaa. Näiden asioiden toisto ja ylläpito luo pelkoa jäädä toiseksi. Persujen menestys vaaleissa perustuu vaatetukseltaan ja ihonväriltään suomalaisista poikkeavien ihmisten vieroksuntaan. Näkyvinä liikkujina maahanmuuttajat tietämättään ovat voimavara persujen menestykselle Suomessa. Jotta näin on, se on häpeäksi valtaosalle suomalaisia ollaksemme sivistysvaltio.

Gallupit ovat gallupeja. Viimeisin kuitenkin osoittaa jotain muutosta tapahtuneen eduskunta vaalien jälkeen. Erityisesti kahden päähallituspuolueen toimiin ei kansalaiset näytä olevan tyytyväisiä. En käytä jo kulahtanutta ilmaisua "naamiot ovat pudonneet"  vaan muotoa "ihmisten silmät ovat avautuneet". Hokema Suomi kuntoon, talous tasapainoon ja velat on maksettava ei uppoa enää ihmisiin. Varsinkaan kun hallitus on kasattu henkilöistä, joiden taustat eivät vakuuta enää omia äänestäjiäkään. Merkille pantavaa on, että hallituspuolueiden kannatus on laskenut ennen hallituksen tekemää ensimmäistäkään lakiesitystä. Ei voi välttyä ajatukselta, etteivät suomalaiset hyväksy populismia, vaan pitävät arvossaan vanhoja puolueita ja niiden arvomaailmaa. "Vara vanhassa parempi" toteutuu ennen pitkää.

Presidentin vaalit lähestyvät. Ennen kuin kaikkia ehdokkaaksi lähteviä on tiedossa, perheemme  äänet jakautuvat. Tosin vain kahteen. Vaimo on tehnyt äänestyspäätöksensä. Ja tietenkin ilman vaalisalaisuutta. Minulla vaalisalaisuus säilyy ainakin siihen saakka kunnes kaikki ehdokkaat ovat tiedossa. Suorassa vaalissa on se hyvä puoli, että valittava henkilö presidentiksi pitää edustaa koko Suomen kansaa. Minkään ehdokkaan kannatus tällä hetkellä tuskin ylittää 20% äänestävistä. Se tietää melkoista kumartumista tavallisen kansalaisen puoleen.

Juuri tätä kirjoittaessa sain suruviestin. Tohmajärven demarien voimahahmo Pauli Hakkarainen on poistunut tuonpuoleiseen. Hänen ansiostaan olette lukeneet "Tohman terveiset" pakinoitani. Harmiksenne tai iloksenne. Hän toimillaan osoitti, että vain arvoilla on merkitystä. Muistoissa elät.

Tarjosin tätä Hs:n mielipidepalstalle. Ei julkaistu.

 

Kun muistetaan, tietää elävänsä

Julkinen terveydenhuolto on kiitoksensa ansainnut Tiina Karkkolaisen kirjoituksessa (9.7.) "Isäni saama saattohoito oli ensiluokkaista".  Valitettavasti saattohoito kuvatussa muodossa tavoittaa toistaiseksi harvan Suomessa. Kiinnittäisin huomiota elämän loppuvaiheisiin ja kuolemaankin liittyviin asiakohtiin. Kysymyksessä on hyvästeistä, kiitoksista ja muistamisesta. Harvemmin enää puhutaan surusta. Sehän onkin lopulta tunnustamista toteutumatta jääneistä asioista.

Kuoleman tuntevat kaikki. Sen läheisyyden ja lopullisuuden olemassa olon aistii erityisesti vanhemmat ihmiset. Harva heistä pelkää kuolemaa. Moni meistä uskoakseni katsoo taakseen mitä eläessään on tullut tehtyä. Mitä hyvää ja mitä vähemmän toivottua. Päällimmäiseksi tuskin nousee taloudellinen menestys tai raha. Ei ns. pahat teotkaan. Kuoleman lähestyessä, näin uskon, muistelu kohdistuu läheisiin, puolisoon ja lapsiin. Yhteys elämään ja läheisiin vanhus tahtoo pitää loppuun saakka. Siinä ei ole tärkeimpänä kysymys hyvästeistä tai kiitoksista vaan mukana olosta ja muistamisesta.

Puhuminen vanhukselle, kosketus, kirje tai puhelinsoitto on parasta saattohoitoa vanhukselle, joka voi tapahtua ennen lopullista. Tällainen antaa paljon myös "saattajalle". Elämänrajan taakse ei vanhus kuule.

Nillitystä Kuukausiliitteestä

 

Hesari on tullut kotiimme n. 60 vuotta. Lehteen olemme olleet pääsääntöisesti tyytyväisiä. Nyt tekee mieli vähän nillittää. Aiheen tähän antoi Kuukausiliite 7/23. Olen tavallinen lehden lukija. Ei oppiarvoja vain kiinnostus asioihin. Korkea ikäni antama näkemys maailman kulusta. Onko se etu vai haitta nillitykseeni?

Lähestyn asiaa Stubb:in tapaan kolmen pointin kautta.

Ensimmäinen pointti. Filosofi Esa Saarisen 8-sivuinen juttu. Mikä oli kirjoituksen tarkoitus, jäi minulle epäselväksi. Filosofia sinällään on sotkuinen muille kuin filosofeille itselleen. Saarisen sitaatit eivät mitään uutta tuoneet vanhaan, eikä haastattelija pystynyt löytämään niistä kiinnekohtaa ainakaan minulle. Saarinen pukeutuu omituisesti, mutta niin tekevät muutkin julkut tullakseen huomioiduksi. Saarinen kertoi puhuneensa Nokialle ja saaneen siitä ruhtinaallisen korvauksen. Mutta eihän Nokian kännykän surkeaa loppua voi Saarisen ansioksi sanoa. Itsensä kehujia löytyy joka kylästä. Heillä on kansankielessä oma nimensä, mutta tässä kutsun heitä omituisiksi. Saarinen kutsuu vaimoaan prinsessaksi. Ainakin julkisuudessa. Oppimattomat ja kännissä liiankin usein käytetään puolisosta nimitystä, joka viittaa navettaan. Esa Saarinen edustaa siis sivistyneistöä, mutta onko se riittävä 8-sivuiseen, jossa ei tullut henkilöstä mitään muuta kuin 70-vuoden ikä. Olen pian 20-vuotta Esa Saarista vanhempi, mutta tuskin minua tullaan haastattelemaan ikäni perusteella. Itseni on maksettava jos lehdessä ikäni haluan näkymään.

Toinen pointti.

Jo ennen Saarisen juttua Kuukausiliite ilahdutti, ketä ilahdutti, hautaamalla toimittajansa elävältä suohautaan. Tarinaa tässä kertyi 10-sivun verran. Toki toimittaja työpäivän päätteeksi kaivettiin haudasta takaisin maan päälle. Mitään kirkollista tähän ei liittynyt. Se kyllä olisi ollutkin jutun kiintoisin kohta. Mitä lie päätoimittaja ajatellut perusteluja jutun tekemiseen. Liekö vielä Niemen aikaisia päätöksiä? Elävältä hautaamiseen ei löydy perusteita Ukrainan sodasta. Raakuus leviää ilman tällaisia tekohautauksia. Matti Jämsä käytti elävältä hautaamisen viihdykkeenä jo 1950-luvulla. Eikö mitään kehitystä lehtien julkaisussa ole kehittynyt, kun vanhaa luuta pitää kaluta. Nyt ei selvästi edes varoitettu, ettei hautausta ole syytä koettaa kotona. Hautarauha kuuluu kirkkomaalle, mutta olisi hyvä levitä niin, ettei hautaamista käytettäisi viihdykkeenä.

Kolmas pointti.

Kuukausi liitteen kolmannen 8-sivuisen jutun "74 pyhää rumpua jätän tarkemmin käsittelemästä ja lukematta. Jutussa liikutaan uskonnon, sen rauhan, kansanosan olemassa olon, uskomusten, historian ja museoasioiden piirissä, ettei vajavainen tietopohjani riitä sanomaan ko. asioista mitään. Samasta syystä kiinnostaako muitakaan keskiverto kuukausiliitteen muitakaan lukijoita? Kuvitus tässäkin jutussa oli "riittävää". Joku voisi sanoa kiusallisen riittävää, ellei sivuja tuhlailevaa.

Huomio ilman pointtia oli, että pari kansilehteä Kuukausiliitteessä oli paksumpaa paperia. Sopinee minulle kunhan ei postiluukkua tarvitse suurentaa. Mitä mieltä lienee lehden kantaja, kun sulloo aviisia luukusta. Näillä mennään taas hetki.