Ideoita on riittänyt minullakin 20 vuotta sitten.

 

Potsi 2003.

 

 

Veijo Tuunanen

1.8.2002.

 

Asia: Potsi-päivä toimikunnan tietoon

 

 

 

Esitän kunnioittavasti, että tulevia vuoden Potsi-päiviä uudistetaan mielenkiinnon säilyttämiseksi yleisön suuntaan ja toimintamotivaation pysymiseksi ja vahvistamiseksi järjestäjien suuntaan.

 

Potsi-päivien teemaksi vuodelle 2003 esitän otettavaksi huumorin.

 

Keskeiseksi tapahtumapaikaksi ohjelman esityksen suhteen tulisi ottaa kesäteatteri.

 

Kesäteatteriin tulisi järjestää kolme tapahtumaa. Perjantai-illan avajaiset, lauantain ohjelmatapahtuma ja sunnuntaipäivän pääjuhla.

Kaikki tapahtumat tulisi sitoa vahvasti huumoriin.

 

Potsitorin ja potsitanssien järjestäminen jää ulkopuoliselle taholle. (yrittäjät)

 

 

Muuta keskusteltavaa:

 

Tohmajärvellä on aikaisemmin toteutettu HYMY  HERKÄSSÄ  tapahtuma, josta on olemassa vielä logo-mallit. Huumoriteema olisi luonnikas jatke hymyteemalle.

 

Tapahtumat tulisi olla tarkasti ennakkoon suunnitellut niin sisällöllisesti kuin ajallisestikin. Ohjelman juonto tulee olla hallinnassa ja välimusiikki iloista ja mukaansa tempaavaa.

 

Ohjelmaan osallistujat etsitään ennakkoon jo talvella. Jos tarvetta ja rahoitusta löytyy, myös halpa ulkopuolinen hupiammattilainen voisi olla mukana. Pääasiassa tukeudutaan pitäjän omiin henkilöihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ohjelma aiheita voisi olla:

 

Lahjattomien laulukilpailu

Pitäjän paras kylähupsu. ( kilpailu kylien kesken)

Naurettavin vaatekerta

Vitsinkerronta

Hullun hauskat sketsit ( teatteriryhmille tai muille)

Kertomukset entisistä Tohmajärven ”persoonista”

Naurettavin naama.

Elämäni suurin ”sikailu”

Ohjelma aiheita mahtuu tähän vielä pitkä litania.

Ohjelman suorittajiksi pitää pyrkiä saamaan pitäjän ja lähiseudun ”julkut”

Esimerkiksi pieni kisailu kiteeläisten ja värtsiläläisten kanssa voisi olla hauska.

 

 

Potsi-päiviä vetämään on valittava pieni mutta tehokas toimikunta sille annetuin valtuuksin. Sitoutuminen tehtävään on ensiarvoisen tärkeää.

Toimikunnan tehtäviin kuuluu ohjelman kokoaminen, esityksistä ja aikatauluista huolehtiminen sekä tiedotus kaikkiin suuntiin, erityisesti mediaan.

 

Toimikunnan käyttöön on syytä varata tietty toteuttamisraha. Samoin kuin kulukorvaukset järjestelyistä syntyneistä kuluista henkilöille.

Rahamäärän suuruutta ajatellessa voinee verrata vuoden 2002 potsi-päiviin osoittuneita kuluja.

Yhtenä rahoituskanavana voisi ajatella perittäväksi tapahtumista pieni sisään pääsy maksu.

 

Edellä esiin tuotu on karkea hahmotelma, eikä muuksi ole tarkoitettukaan. Pohjana ajatuksille se kuitenkin sopinee.

Lopuksi: Huumorin kukka on kaunis kukka, vaikka se kasvaisi kakassa.

"Aika entinen ei koskaan enää palaa...."

 

Päätökset pitää tähdätä tulevaisuuteen

Mikä on Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, apulaisprofessori Markku Jokisipilän motiivi kun hän on kirjoittanut kirjan "Perussuomalaiset Halla-ahon ja Purran linjalla?  Hän viittaa Hesarin haastattelussa (30.9) tutkimukseen jota ei nimeä, mutta sanoo mielipiteenään, ettei siinä ole onnistuttu selittämään miksi puoli miljoonaa suomalaista äänestää puoluetta. Samaa tässä saa ihmetellä ilman arvonimiä, asemaa ja tutkimuksia itse kukin. Jokisipilän kirjasta saa maallikko käsityksen, että hän asettuu Perussuomalaisten puolelle mediaa vastaan määrittelemättä kohteita tarkemmin. En tiedä miten itse kukin Jokisipilän kirjaa arvostaa. Minusta se on mielikidekirja, joka tuskin tukee tutkimuksen stadusta. Miksi persuja äänestetään? Ehkä siksi, että meitä äänestäjiä on monta sorttia ja Suomessa on demokratia ja vaalisalaisuus.

Elokapina. On siinä nimi liikenteen häirinnälle ja katuleirinnälle. Ottamatta kantaa asiaan, jonka puolesta he sanovat toimivansa, keinot asian puolesta puhumiseen ovat väärät ja auttamattomasti myöhässä.  Ilmaston muutoksen ja siihen vaikuttamistarpeen ovat huomanneet jo kadulla istujien isovanhemmatkin. Eduskunnassa kiistellään ilmastoon vaikuttamisesta jo täyttä häkää. Ei sitä enää hätätilajulistuksilla enempää saa vauhtiin. Ainoa jarru käsittelyyn näyttävät olevan elokapinalliset itse. Asiaa jumittaa. kun persut eivät saa ministereitä TUOMITSEMAAN elokapinallisten toimintaa. Suomen kieleen on istutettu jo sana haaste. Nyt persut yritti samaa sanalle tuomio. Sanoilla haaste ja tuomio on Suomen kielessä vakiintunut asema oikeuslaitoksessa. Ei tarvita turhaa joka paikassa haastaa ja tuomita turhaan.

Elämme muutosten aikaa niin Keski-Karjalassa kuin Tohmajärvelläkin. Monilta se näyttää unohtuneen. Jopa heiltä, jotka virka- ja luottamushenkilöinä pitäisivät ohjata tätä päivää ja ennakoida tulevaa. Muutokset huomataan jälkikäteen ja silloinkin roikutaan kiinni vanhassa. Poliisien määrärahat puhuttavat tänään. Kerron poliisitilanteen Tohmajärvellä 50-luvulta. Tohmajärvellä oli Tohmajärven-Värtsilän nimismiespiiri ja nimismiehenä Weli Ruuht. Saariossa oli poliisina Mustonen, Värtsilässä Svenks, Tikkalassa Hietala, Uusi-Värtsilässä Huuskonen, Purtovaarassa Tikka ja Kemiessä Vuorikari. Poliisiautoa ei ollut. Ajelivat omilla polkupyörillään. Putkat olivat meillä. Seppä Lassi huolehti "konnista", jotka tullessaan olivat humalassa ja lähtiessään selvin päin. Se oli sitä hyvää kyläpoliisiaikaa. Kuka sitä tänään kaipaa. Terveysasioita hoiti sotien jälkeen piirilääkäri Kalle Ruuskanen kunnes perustettiin kunnanlääkärin virka. Lääkäreitä tuki kaksi terveyssisarta Siiri Varis ja Eija Heikkilä. Molemmat naitiin Tohmajärvelle pysyviksi tehtäviinsä. No, olihan Tohmajärvellä kulkutautisairaala ja kunnalliskoti jota ennen sanottiin vaivaistaloksi. Sotien jälkeen Tohmajärven asukasluku pyöri 10 000 paikkeilla. Nyt Hellin ja Soten aikaan alle 5000. Pankkeja oli Kemiessä 4 kpl syrjäkylillä lisää sama määrä. Kunnanvirkamiehen tehtävät alkuun hoito Ossian Svahn ja luottamushenkilöiksi valittiin vaurain tai syrjäkyliltä polkupyörän omistaja. Näillä pärjättiin, mutta kuka menneitä aikoja kaipaa.

Erityisesti Sote näyttää puhuttavan Keski-Karjalassakin. Haloo! Huomatkaa, että nyt eletään tätä päivää ja ennakoitaan huomista. Vanhassa ei ole viisasta roikkua.

Ennen tarvittiin leipäkortti ja pelikortit.

 

Kun korona ja sote poistuvat, jäljelle jää mainokset

Kiirettä pitää kun yrittää pysyä mukana nykymenossa. Kerronko muutaman viime viikon kokemuksistani? Kerronpa hyvinkin. Kun tilaamassani paperilehdessä ei ollut enää muuta luettavaa kuin korona- ja sotejuttuja, tilasin uuden nettinäköislehden. 56 sivuissa näköislehdessä oli 21 sivua karamelli ja auto mainoksia. Ne muut jutut sisältävätkin sitten sote ja korona juttuja.

Nettikauppa tyssäsi henkilökorttiin, joka oli mennyt vanhaksi. Uuden kortin hankinta onkin jo pitempi juttu. Pitää käydä valokuvassa. Vanha kuva olisi ollut parempi. Siinä ei olisi ollut ryppyjä. Poliisiasemalta piti tilata henkikorttiaika. Siellä oli valittavina kuukauden tai viikon päästä ajat. Tilasin viikon. Poliisiasemat ovat hyvin vartioituja nykyään. Tarvitsin kaksi saattajaa, jotka johdattivat kahden lukitun oven taakse toimistohenkilön luokse. Siellä verrattiin valokuvaa näkymään nykytilasta ja otettiin sormenjäljet. Lupasivat lähettää kortin R-kioskiin. Ei postiin eikä kotiin, kun kummassakaan ei ole tarvittavaa laatikkoa. Saatto ulko-ovelle kuten tullessa. Tulihan kortti R:lle. Oma aikansa sielläkin meni henkilöni tunnustamiseen ja sainhan kortin, jota kioskin pitäjäkin joutui odottamaan muutaman minuutin ennen luukun avautumista. En enää kerro miten pankit nykyään palvelevat vanhaa ihmistä, jolla ei ole nettiä ja muutkin kyvyt ovat vaillinaisia. Pankkiin voi soitta ja tilata vastaanottoajat, edellytyksellä jos löytää pankin  puhelinnumeron ja jos joku soittoon vastaa. Jos vastaanottoaika löytyy, pitää sitä odotella ulko-ovella. Satoi tai paistoi. Ennen marisin kun pankki poisti penkit pankkisalista. Nyt sekin aika on ohi.

Poliisiasemalla käynnistäni päästää aasinsillan kautta marinaan, jota oppositiossa pitävät yllä poliisien lukumäärästä ja määrärahoista. Hallitus kertoo kaksi kertaa nostaneen poliisin määrärahoja, mutta se ei näy poliisien määrän lisäytymisessä. Eipä tietenkään.  Mihin määrärahat käytetään päättävät korkeat poliisiupseerit ja virkahenkilöt. Heidän näkemys poliisien tarpeesta perustuu siihen mikä pöydän takaa näkyy. Onko se lisää hallintoa, haalarikameroita, rynnäkköautoja vai jotain muuta vastaavaa?  Sitä eivät näytä päättävän ministerit.

Värit sopivat hyvin symboleiksi, mutta nimiksi niistä ei ole. Siniset ovat politiikasta kadonneet ja vihreistä en ainakaan minä saa tolkkua. Vihreissä näyttää olevan mahdollista pulpahtaa nopeasti jopa lähes tuntemattomuudesta ministeriksi asti. Sitä enteilee vihreiden puoluekokouksen varapuheenjohtajavaalit. Tällaiseksi tulokkaaksi näytetään nostettavan varapuheenjohtaja Atte Harjanne. Asiat ovat niin, miltä ne näyttävät. Henkilöt ovat sellaisia miten he esiintyvä, kirjoittavat ja puhuvat. Atte Harjanne oli Alfa TV:ssä Sanna Ukkolan haastateltavana. Hänen puheilmaisunsa oli mielestäni sekava. Jos ei sisällöltään niin puhe takkusi sitä enemmän. Oliko liikaa sanottavaa? Siltä se vaikutti.

Puheilmaisun ykkönen on edelleen pääministeri Sanna Marin. Oli kysymyksessä eduskunta tai ruokaostokset  repulla tai ilman. Sanna Marin henkilön  kimppuun ovat käyneet erityisesti iltapäivälehdet. Tavalliselle tallaajalle ei näistä kimppuun käynneistä jää muuta kuin sääli kirjoittajia kohtaan. Ja tietenkin se, miten ylivertainen Sanna Marin on toimissaan ja puheissaan joita hoitaa.

Tätä kirjoitusta ei Karjalainen julkaissut

Vapauden menetys on kova rangaistus

Karjalaisessa (30.8) oli henkilöhaastattelu Pyhäselän vankilan johtaja Hallintotieteiden maisteri Jaana Leinonen- Nielsenistä.  Haastattelu oli tyypillinen  vankila oloja pintapuolisesti käsittelevä juttu vankilanjohtajan näkökulmasta katsottuna. Kirjoituksessa todetaan, että työ vankilassa sisältää paljon raskaita aiheita ja vaikeiden asioiden kohtaamista. Vankilan johtaja toivoo itselleen lisää aikaa vankien kanssa keskusteluun ja alalle lisää koulutusta.

Pyhäselän vankilan asioita 30 vuotta ja vankeinhoitoa yli puolivuosisataa seuranneena höristän vieläkin korviani kun kuulen tai luen sanan vankila.  Lähtökohtani ja kiinnostukseni  vankila-asioihin lähtee 2000 vuoden takaa. Jo raamatussa mainitaan ammatti vanginvartija. Vankiloita ja vankeinhoitoa tänä aikana on ollut monenlaista. Pyörä alalla on keksitty, mutta sen tehokasta käyttöä ei ole ratkaistu. Tämän päivän kliseitä vankeinhoidossa ovat resulssi- ja henkilökuntapulapula, koulutuksen puute. Puretaan, siirretään ja rakennetaan uusia vankiloita. Horjuntaa tässä asiassa kuvaa, että käytössä on 150 vuotta vanhoja vankiloita ja purettavaksi on ehdotettu 30 vuotiasta Pyhäselän vankilaa. Tyhjää toimintaa lienee alalla lisääntyneet nimikkeiden muutokset. Vankeinhoitolaitos (VHL) kuvasi toimintaa ja nykyinen Rikosseuraamuslaitos (Rise) johtaa jo vankejakin harhaan. Pääajan vankilatoiminnassani sain käyttää kunniakasta Työmestarin titteliä. Nyt se ammattinimike on poistettu. Pahinta kuitenkin on kun sana työ on uhanalainen vankeinhoidossa. Kuitenkin työ on  yhteiskuntaa ylläpitävä voima. Sen korostaminen vangeillekin ei uskoisi olevan pahasta. Miksi työn mainitseminenkin  vankeinhoidossa yritetään korvata korvike sanoilla samalla kun lopetetaan perinteistä vankien vankilassa suorittamaa työtä.

Suomessa ja länsimaissa yleensä vankilatuomion ainoa seuraus on vapauden menetys. Muut toiminnot pitäisivät olla vankilassa samat kuin vapaudessakin.  Tuomion saaneen omista lähtökohdista riippuen olot vankilassa voivat huonontua mutta myös parantua. Vapauden menetys kohtelee rangaistuksen kärsijää tasapuolisesti. Kukaan ei tule vankilaan viettämään lomaa tai nauttimaan talon tarjouksista. Sitä osoittaa puliukkojenkin välttely vankilaa kohtaan, oli asuinpaikka heillä roskiksessa, sillan alla tai nuotiolla.

Jotkut pitävät vapauden menetystä liian pienenä rangaistuksena. Pitää muistaa, että vapauden menetykseen liittyy tavalla tai toisella yksinäisyys. Tätä yksinäisyyttä voi paikata hyvällä vankilan henkilöstöllä, sopivalla päiväohjelmalla, jolla tähdätään hyväksyttävään siviilielämään paluuseen. Käytäntö on osoittanut psykologien, lääkärien, pappien tai kopissa istuttajien epäonnistuneen vankeinhoidon tavoitteisiin pääsemisessä. Vankilassa on kaksi ongelmaa. Vangeilla on liikaa aikaa ja henkilökunnalla liian vähän.  Eikö silloin olisi hyvä tehdä vangeille sellainen päiväohjelma, joka olisi hänelle järkisyillä perusteltavissa. Sellainen oli vankien suorittama vankityö työosuusrahaa vastaan 70-luvulta aina 90-luvulle saakka. Siihen aikaan Helsingin Keskusvankilassa valmistettiin lähes kaikki TVH:n liikennemerkit, Postin kalusteet  ja kaikkiin liikennevälineisiin rekisterikilvet.

Vankien työtoiminta pitäisi nostaa uudelleen ensisijaiseksi vankeinhoidossa. Työtoiminta poistaa yksinäisyyden, antaa onnistumisen tunnetta, kun koko työpäivän voi puhua työkavereiden ja ilman puheenvuoropyyntöä lähimmän henkilökuntaan kuuluvan kanssa. Vapauden menetys jää tässäkin vielä rangaistukseksi.

Veijo Tuunanen  vankilasta eläköitynyt.

 

Vanhuskin tarvitsee huomiota, kuuntelijan

 

Korona selätetään, ei kuopata kokonaan

Ihminen on laumaeläin. Se seuraa mitä muut tekevät ja lähtee mukaan. Nimen omaan silloin, kun itsellä ei ole selvää ratkaisua tilanteeseen. Jokainen muistaa miten oltiin huolestuneita koronan alkuun vanhuksista. He saivat oikein oman nimikkoryhmän, riskiryhmä. Vanhuksista puhuttiin, rokotettiin ja eristettiin. Ja kas kummaa. Yksi riskiryhmäläinenhän se tätäkin juttua kirjoittaa. Kun onnistuttiin pitämään hengissä. Kiitos siitä.

Koronan aikana ollaan oltu huolestuneita milloin mistäkin. Riittääkö "turpasuojia", rokotteita ja hoitopaikkoja sairastuneille. Näytti riittävän. Alettiin huolestuja ihmisten toimeentulosta. Laajemmin sanoen heidän yrityksistään. Se hoitui lainan otolla ja tukien jaolla. Ainakin niille, jotka jakoon ehättivät ensimmäisinä. Huolen aiheet siirtyivät nuoriin ja koululaisiin. Siitä edettiin taide- ja urheilutilaisuuksiin. Kokeiltiin kokoontumisrajoituksia, turvavälejä  ja karenssiaikoja. Kaikki näytti pelaavan. Onnistumisen takuuna oli rokottaminen, joka eteni pienen porukan älämölöstä  huolimatta. Kun kaikki näyttää menevän hyvin, laumaihmisille tyypillistä ei ole kiittää onnistumisesta vaan keksiä syitä miten kaikki olisi mennyt vielä paremmin, jos ei olisi tehty niin vaan näin. Sitä sanotaan jälkiviisaudeksi. Pahimmillaan jälkiviisaus on sitä kun onnistumista yritetään vääntää epäonnistumiseksi. Tämä on tyypillistä suomalaisessa politiikassa juuri nyt kun persut ja kokkareet yrittävät koronan hoidossa väittää hallituksen epäonnistuneen.

Vanhuksista pitänee kirjoittaa muutama sana lisää. Taidan kuulua siihen ryhmään itsekin. Ensiksi pitää todeta, ettei meitä saa niputtaa yhteen. Meitä on moneen junaan ja asemallekin jää jotkut odottamaan uutta junaa. Kunto meillä vaihtelee vuodepotilaasta kuntourheilijaan ja varakkaasta vähävaraiseen. Toisin sanoen, mekin olemme yksilöitä tarpeinemme ja odotuksinemme. Varmaa yhteistä on vaan ikä. Korona toi keskusteluun vanhushuoltoon yksinäisyyden, kun hoitopaikat eristettiin muusta yhteiskunnan toiminnasta. Uskallan väittää yksinäisyyden olevan vanhuksille vanhushuollon yhteinen ongelma. Yksinäisyys on tunne ja se pohjautuu jokaisen henkilökohtaisiin muistoihin menneestä ajasta ja tämän päivän todellisuudesta. Yksinäisyyden tunne poistuu vain läsnäololla. Tapahtuuko se sitten vierihoidolla, vierailulla, kirjeellä, puhelinsoitolla kotona tai hoitokodissa, on saman tekevää. Vanhuksella on voimakas tunne-elämä ja halu olla mukana ainakin kuultuna hänen vanhoista kokemuksistaan. Yksinäisyyden poistaminen ei luulisi olevan vaikeaa omaisille eikä hoitohenkilökunnallekaan. Se ei vaadi koulutusta, vaan paikalla oloa ja kuuntelemista. Yksinäisyys on hylkäämistä ja hoidoista vähimmin toivottu.

Olin aikoinaan mukana perustamassa ja parikymmentä vuotta vankilahenkilökunnan edustajana  Suomen Punaisen Ristin Vankilavierailija toiminnassa. Siinä vangille tarjottiin vierailijaa sellaisille vangeille, joilla puuttui yhteys ja vierailijat yhteiskunnasta. Vangille tarjottiin vain vierailija ilman mitään oppia, tavoitetta johonkin uskoon tai elämän ohjeeseen. Keskustelu tapahtui vangin ehdoilla ja hänen aiheistaan. Tärkeimmäksi näytti muodostuvan kuuntelu. Minusta näyttää, että tämän päivän vanhushoitoon tarvittaisiin vankilavierailija toiminnan tapaista toimintaa. Tiedän Suomen Punaisella Ristillä olevankin pienimuotoisena tällaista, mutta kenttää riittäisi muillekin kansalaisjärjestöille ilman puoluepoliittista tavoitetta.