sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Ideoita on riittänyt minullakin 20 vuotta sitten.

 

Potsi 2003.

 

 

Veijo Tuunanen

1.8.2002.

 

Asia: Potsi-päivä toimikunnan tietoon

 

 

 

Esitän kunnioittavasti, että tulevia vuoden Potsi-päiviä uudistetaan mielenkiinnon säilyttämiseksi yleisön suuntaan ja toimintamotivaation pysymiseksi ja vahvistamiseksi järjestäjien suuntaan.

 

Potsi-päivien teemaksi vuodelle 2003 esitän otettavaksi huumorin.

 

Keskeiseksi tapahtumapaikaksi ohjelman esityksen suhteen tulisi ottaa kesäteatteri.

 

Kesäteatteriin tulisi järjestää kolme tapahtumaa. Perjantai-illan avajaiset, lauantain ohjelmatapahtuma ja sunnuntaipäivän pääjuhla.

Kaikki tapahtumat tulisi sitoa vahvasti huumoriin.

 

Potsitorin ja potsitanssien järjestäminen jää ulkopuoliselle taholle. (yrittäjät)

 

 

Muuta keskusteltavaa:

 

Tohmajärvellä on aikaisemmin toteutettu HYMY  HERKÄSSÄ  tapahtuma, josta on olemassa vielä logo-mallit. Huumoriteema olisi luonnikas jatke hymyteemalle.

 

Tapahtumat tulisi olla tarkasti ennakkoon suunnitellut niin sisällöllisesti kuin ajallisestikin. Ohjelman juonto tulee olla hallinnassa ja välimusiikki iloista ja mukaansa tempaavaa.

 

Ohjelmaan osallistujat etsitään ennakkoon jo talvella. Jos tarvetta ja rahoitusta löytyy, myös halpa ulkopuolinen hupiammattilainen voisi olla mukana. Pääasiassa tukeudutaan pitäjän omiin henkilöihin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ohjelma aiheita voisi olla:

 

Lahjattomien laulukilpailu

Pitäjän paras kylähupsu. ( kilpailu kylien kesken)

Naurettavin vaatekerta

Vitsinkerronta

Hullun hauskat sketsit ( teatteriryhmille tai muille)

Kertomukset entisistä Tohmajärven ”persoonista”

Naurettavin naama.

Elämäni suurin ”sikailu”

Ohjelma aiheita mahtuu tähän vielä pitkä litania.

Ohjelman suorittajiksi pitää pyrkiä saamaan pitäjän ja lähiseudun ”julkut”

Esimerkiksi pieni kisailu kiteeläisten ja värtsiläläisten kanssa voisi olla hauska.

 

 

Potsi-päiviä vetämään on valittava pieni mutta tehokas toimikunta sille annetuin valtuuksin. Sitoutuminen tehtävään on ensiarvoisen tärkeää.

Toimikunnan tehtäviin kuuluu ohjelman kokoaminen, esityksistä ja aikatauluista huolehtiminen sekä tiedotus kaikkiin suuntiin, erityisesti mediaan.

 

Toimikunnan käyttöön on syytä varata tietty toteuttamisraha. Samoin kuin kulukorvaukset järjestelyistä syntyneistä kuluista henkilöille.

Rahamäärän suuruutta ajatellessa voinee verrata vuoden 2002 potsi-päiviin osoittuneita kuluja.

Yhtenä rahoituskanavana voisi ajatella perittäväksi tapahtumista pieni sisään pääsy maksu.

 

Edellä esiin tuotu on karkea hahmotelma, eikä muuksi ole tarkoitettukaan. Pohjana ajatuksille se kuitenkin sopinee.

Lopuksi: Huumorin kukka on kaunis kukka, vaikka se kasvaisi kakassa.

Ei kommentteja: