Vapauden menetys on kova rangaistus
Karjalaisessa (30.8) oli henkilöhaastattelu Pyhäselän vankilan johtaja Hallintotieteiden maisteri Jaana Leinonen- Nielsenistä. Haastattelu oli tyypillinen vankila oloja pintapuolisesti käsittelevä juttu vankilanjohtajan näkökulmasta katsottuna. Kirjoituksessa todetaan, että työ vankilassa sisältää paljon raskaita aiheita ja vaikeiden asioiden kohtaamista. Vankilan johtaja toivoo itselleen lisää aikaa vankien kanssa keskusteluun ja alalle lisää koulutusta.
Pyhäselän vankilan asioita 30 vuotta ja vankeinhoitoa yli puolivuosisataa seuranneena höristän vieläkin korviani kun kuulen tai luen sanan vankila. Lähtökohtani ja kiinnostukseni vankila-asioihin lähtee 2000 vuoden takaa. Jo raamatussa mainitaan ammatti vanginvartija. Vankiloita ja vankeinhoitoa tänä aikana on ollut monenlaista. Pyörä alalla on keksitty, mutta sen tehokasta käyttöä ei ole ratkaistu. Tämän päivän kliseitä vankeinhoidossa ovat resulssi- ja henkilökuntapulapula, koulutuksen puute. Puretaan, siirretään ja rakennetaan uusia vankiloita. Horjuntaa tässä asiassa kuvaa, että käytössä on 150 vuotta vanhoja vankiloita ja purettavaksi on ehdotettu 30 vuotiasta Pyhäselän vankilaa. Tyhjää toimintaa lienee alalla lisääntyneet nimikkeiden muutokset. Vankeinhoitolaitos (VHL) kuvasi toimintaa ja nykyinen Rikosseuraamuslaitos (Rise) johtaa jo vankejakin harhaan. Pääajan vankilatoiminnassani sain käyttää kunniakasta Työmestarin titteliä. Nyt se ammattinimike on poistettu. Pahinta kuitenkin on kun sana työ on uhanalainen vankeinhoidossa. Kuitenkin työ on yhteiskuntaa ylläpitävä voima. Sen korostaminen vangeillekin ei uskoisi olevan pahasta. Miksi työn mainitseminenkin vankeinhoidossa yritetään korvata korvike sanoilla samalla kun lopetetaan perinteistä vankien vankilassa suorittamaa työtä.
Suomessa ja länsimaissa yleensä vankilatuomion ainoa seuraus on vapauden menetys. Muut toiminnot pitäisivät olla vankilassa samat kuin vapaudessakin. Tuomion saaneen omista lähtökohdista riippuen olot vankilassa voivat huonontua mutta myös parantua. Vapauden menetys kohtelee rangaistuksen kärsijää tasapuolisesti. Kukaan ei tule vankilaan viettämään lomaa tai nauttimaan talon tarjouksista. Sitä osoittaa puliukkojenkin välttely vankilaa kohtaan, oli asuinpaikka heillä roskiksessa, sillan alla tai nuotiolla.
Jotkut pitävät vapauden menetystä liian pienenä rangaistuksena. Pitää muistaa, että vapauden menetykseen liittyy tavalla tai toisella yksinäisyys. Tätä yksinäisyyttä voi paikata hyvällä vankilan henkilöstöllä, sopivalla päiväohjelmalla, jolla tähdätään hyväksyttävään siviilielämään paluuseen. Käytäntö on osoittanut psykologien, lääkärien, pappien tai kopissa istuttajien epäonnistuneen vankeinhoidon tavoitteisiin pääsemisessä. Vankilassa on kaksi ongelmaa. Vangeilla on liikaa aikaa ja henkilökunnalla liian vähän. Eikö silloin olisi hyvä tehdä vangeille sellainen päiväohjelma, joka olisi hänelle järkisyillä perusteltavissa. Sellainen oli vankien suorittama vankityö työosuusrahaa vastaan 70-luvulta aina 90-luvulle saakka. Siihen aikaan Helsingin Keskusvankilassa valmistettiin lähes kaikki TVH:n liikennemerkit, Postin kalusteet ja kaikkiin liikennevälineisiin rekisterikilvet.
Vankien työtoiminta pitäisi nostaa uudelleen ensisijaiseksi vankeinhoidossa. Työtoiminta poistaa yksinäisyyden, antaa onnistumisen tunnetta, kun koko työpäivän voi puhua työkavereiden ja ilman puheenvuoropyyntöä lähimmän henkilökuntaan kuuluvan kanssa. Vapauden menetys jää tässäkin vielä rangaistukseksi.
Veijo Tuunanen vankilasta eläköitynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti