Karjalaisessa tänään julkaistu

 

Ei seppäkään ole seppä syntyessään

Enää ei eletä aikaa, jolloin kuntakokoukseen valittiin kylän suurin manttaalinomistaja ja hänen vastaparikseen työmiespuolelta henkilö, jolla oli polkupyörä. Nyt valitaan kuntavaltuutetut muilla perusteilla. Eletään digin  ja striimauksen aikaa. Nämä viime mainitut ovat tuoneet valtuutetut jokaisen nähtäviksi valtuustojen kokouksissa.

En puutu mihinkään yksittäiseen valtuuston kokoukseen. Olen seurannut lukuisia kokouksia kuntavaalien jälkeen läppärin välityksellä. Monesti joutuu  näkemään tilanteita, joita ei soisi näkevänsä ja kuulevansa. Joskus on lähellä myötähäpeäkin. Toki valtaosa valtuutetuista ovat ajan ja tapahtuman tasolla. Heidän tulisi ottaa vastuu valtuutetuista, joilta puuttuu aikaisempi valtuustokokemus. Heidän tulisi ohjata ja kouluttaa kokouskäytäntöjä tulokkaille. Kokoustekniikan hallitseminen ohjaa järjestäytynyttä toimintaa. Se ei ole itse selvyys juuri valitulle valtuutetulle. Eikä aina vanhalle veteraanillekaan. Kokouksissa, joissa puheenjohtaja hallitsee kokoustekniikan ja käyttää sitä rohkeasti ja oikein, vältytään tyhjiltä kiistoilta. Kokoustekniikan hallitseminen on tärkeä muotoseikka ja sen hallitsemattomuus johtaa hämmennykseen ja valituksiin. Yksikin pieni muotoseikka voi kaataa päätettävän asian. Lisäksi se saa kokousta seuraavat  kärsimään myötähäpeää ja viemään koko valtuustolta arvovaltaa.

Ei ole häpeäksi oppia vanhoilla päivillään uutta. Päätöksenteko järjestelmät ovat sitä monelle. Sitä ne olivat minullekin. Jouduin niihin tutustumaan eläkkeellä ollessani lähes täyspäiväisesti. Valtuutettujen niin vanhojen kuin uusienkin on muistettava, että nyt striimattuina he ovat myös laajasti esiintyjiä. Lähes TV-tähtien luokkaa. Se edellyttää vastuuta valtuutetuilta käyttäytymisessään ja toimissaan äänestäjien puolesta.

Veijo Tuunanen. aktiivinen ei valtuutettu

Räksytys tai valehtelu ei ole sananvapautta

Sananvapaus on opittuja tapoja

Kuntavaalit, kesä, ja helteet menivät. Tiedetään kuitenkin, että ne tulevat joskus uudestaan. Henkilökohtaisesti asemani yhteiskunnassa muuttui riskiryhmäläisestä tavalliseksi kansalaiseksi. Asemani perivät taiteilijat ja nuoret. Hyvä asiahan sekin on. Vanhuksista ei ole kuin turhaa kulunkii.

Vaalit ovat ihmisen keksintö pitää yllä siedettävää tasa-arvoa ja järjestystä yhteiskunnassa. Edellytyksellä, että vaalit ovat rehelliset. On valtioita ja yhteiskuntia, joissa vaalien lopputulos ei seuraa äänien määrää. Varmin merkki siitä on jos äänet ylittävät äänestäjien lukumäärän. Vallan jakoon ei vaaleilla aina ylletä rehellisissäkään vaaleissa. Kuntavaaleissakin valta jaetaan pienryhmissä, joita ovat poliittisten puolueiden kunnallisjärjestöt. Parempaa systeemiä tähänkään ei ole keksitty, vaikka tiedetään järjestelmän takaavan jonkin rotin toimintaan mutta samalla estävän uusien toimijoiden pääsyn mukaan. Kiteen kamppailu vallasta sopii esimerkiksi ennen kuntavaaleja ja vaalien jälkeen.

Perussuomalaisten vaaleista pitää muutama näkökohta kirjoittaa. Heidän puoluejohtonsahan valitaan järjestelmällä johon ehdolle pääsyyn riittää kun yksi ehdotta ja toinen kannattaa ja kaikilla kolmella on jäsenmaksu maksettu. Järjestelmän vahvuus on demokraattisuus mutta heikkous laatu. Kolme vähemmän sopivaa löytyy jokaisesta puolueesta, mutta vain persuissa näyttää  näille löytyvän kannatusta  äänestäjissäkin. Tätä pitää ihmetellä. Nyt persujen puoluejohdossa ovat kaikki uusia, joista kaksi on tuomittuja tai tutkinnassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hurjimmilla tavoitteilla johtoon pyrkijät jäivät onneksi odottamaan tulemistaan. Puheenjohtajaksi valittu Riikka Purra lupaili suuria ja rajasi puolueita (SDP),  jotka eivät sovi yhteistoimintaan persujen kanssa. Siitä luultavasti ollaan samaa mieltä demareissakin, mutta se sanotaan viksummin. Hurjimmat sanat kuultiin puoluesihteeriksi valitulta teologian tohtori Arto Luukkaselta. Hän sanoi televisiossa suoraan Purralle, että hänen ensimmäinen ja tärkein tehtävänsä on tehdä Purrasta Suomen pääministeri. Siinä tuli vedettyä puheenjohtaja Purralta jakkara alta. Jääköhän Purra odottelemaan mitä Luukkanen keksii päämäärään pääsemiseksi ja mitä se merkitsee tulevalle yhteistyölle. Jumaluusoppi sopii varmasti seurakuntiin, mutta onko siitä apua politiikassa?

Maahanmuutto ja EU-vastaisuus ovat persujen ydintä. Kolmas jalka persujen jakkarassa on  sananvapaus. Neljäs jalka heidän jakkarasta puuttuukin.  Purra ja Halla-aho käyttävät paljon sivistyssanoja. Heidän alapuolellaan puoluekentässä olevat käyttävät usein kieltä, joka ei sovi sivistyneeseen puheilmaisuun. Eikä aina käytössä olevaan lakiin. Ihmetyttää miksi tällaista kielenkäyttöä pitää käyttää ja puolustaa sanavapaudella. Helppoa ei kielenkäyttö ole Purrallekaan. Hän selvitti olevansa maahanmuuttovastainen mutta ei maahanmuuttajavastainen. Ota siitä selvä, jos saat.

Kun mainitsin edellä sanan sivistys niin tulkoon sanotuksi, ettei sivistys mielestäni ole sen kummempaa kuin yhdessä sovitut tavat ja kielenkäyttö. Näistä poikkeaminen  näyttää oppimattomuudelta ja kunnioituksen puutteelta muita kohtaan.

 

Kirjoitus ei kelvannut Karjalaiseen

 

Muutos tarvitsee vahvat ymmärrettävät perustelut

Olen yksi 600000:sta metsän omistajasta. Kirjoitan omakohtaisista kokemuksista. Ostin ensimmäisen 13ha suuruisen metsäpalstan velkarahalla 35 vuotiaana. Ennen kauppaa olin talven käynyt Helsingissä työväenopistolla metsätalouskurssia.

Vuosien varressa olemme vaimon kanssa ostaneet, myyneet ja mm. luonnonsuojelleet metsää 15 ha:n verran, sen tietämyksen pohjalta, joka meillä on metsätalouden, luonnonsuojelun ja perustuslain 15§ ja 20§ mukaan mahdollista.

Nyt EU-komissio aikoo puuttua maankäyttöön laajemmin kuin mitä suomalaiset tällä hetkellä ovat kansallisesti asiassa toimineet. Maallikon on vaikeaa ymmärtää EU:n monimutkaista päätäntäjärjestelmää, sen termilogiaa asioista ja niiden tarpeellisuudesta sekä vaikutuksista.

Vanhastaan metsätaloudessa tunnistan erot sanoille metsämaa ja metsä. Valtaosalle ihmisistä sanojen merkityserot lienevät epäselvät. Kun EU ilmoittaa puuttuvansa "Lulucf:n (?) kautta maankäyttöön ymmärrän, ettei kysymyksessä ole suomalainen metsänhoito tai metsätalous.      Kysymys on jostakin muusta.

EU pyrkii muutokseen. Äkilliset muutokset mihin hyvänsä aiheuttavat pelkoa ja vastustusta sekä myös tarpeettomia taloudellisia ja toiminnallisia tappioita. Jotta edellä olevilta haitoilta vältytään, tapahtuu se tietoa  ja tiedotusta lisäämällä. Muutosta ei voi välttää, mutta sen haitallisia vaikutuksia voidaan minimoida ja ohjata kestävimmille hartioille.

Suomalaisten turvana tässäkin asiassa on oma Perustuslakimme. Sen 15§ Omaisuuden suoja (= velvoittava) ja 20§ Vastuu ympäristöstä (= ohjaava). Tärkeät pykälät, jotka EU:kin on otettava huomioon keskustelussa suomalaisten metsistä.

Veijo Tuunanen

sivutoiminen metsänomistaja Tohmajärvi

Ei mennyt aika koskaan enää palaa....

 

Hallinto seuraa aikaa

Jorma Kinnunen mielipidekirjoituksessaan (29.6) Karjalaisessa oli huolissaan Rääkkylän itsenäisyydestä ja toivoi kesämökkinsä olevan jatkossakin Rääkkylässä eikä Kiteen Rääkkylässä. Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Eronen Karjalaisessa (30.6) oli huolissaan juuri päätetystä sotesta ja epäili siinä toteutettavaa demokratiaa. Erosen mielestä Rääkkylän edustus jää vajaaksi, vaikka kaikki rääkkyläläiset äänestäisivät omaa ehdokastaan soten hallintoon.

En tiedä miten mökkielämään vaikuttaa osoitteen muutos. Minun ymmärrykseni mukaan tässä tapauksessa ei mitenkään. Kunnanjohtajan kiintymyksen Rääkkylän kuntaan ymmärrän. Hän on johtanut kuntaa niin kauan, että tuntenee menetyksenä, jos kunnan hallinto hänen jäljiltään muuttuu. Samaa piintymystä omaan kuntaan ja sen ikiaikaisuuteen näyttää siirtyneen kuntalaisiin ja luottamushenkilöihin. Itsenäinen kunta pinttymä vallitsee koko Keski-Karjalassa. Sitä ruokkii keskinäinen kilpailu lähes kaikista asioista, jonka pontimena ei voi sivuuttaa kateutta. Keski-Karjalassa on lähes mahdotonta rakentaa todellista yhteistoimintaa. Tiedän sen Tohmajärven kunnanvaltuustoajalta, jolloin toimin myös luottamushenkilönä Helli-liikelaitoksen tilaajalautakunnassa.

Jos asukkaiden ja luottamushenkilöiden päämäärä on kunnan pysyminen kaikissa tapauksissa itsenäisenä kuntana, on syytä varautua "itsenäisyydestä" luopumiseen. Kysymyksessähän loppu tulemana on vain hallintomallin muutos paremmin tähän päivään sopivaksi. Asuminen ei muutu ja palvelutkin pelaavat, mutta ehkä muutetussa muodossa. Jumiutuminen vanhaan ei ole millään elämän alueella hyväksi.

Kunnan elinvoimaa pitää mitata asukkaiden määrällä. Sen liikkeet ylös- tai alaspäin määräävät kunnan kehityksen suunnan. Mittariksi huonosti sopii ihmisten ikäjakauma, veroprosentti tai työpaikat. Hallintomallinkin on seurattava aikaa. 

Kännykkä korvaa aikuistella raamatun ja lapsella virsikirjan.

 

Onko suunta oikea

Muistan ajan kun oli seinäpuhelin. Se oli laitettu ylemmäksi, etteivät lapset siihen yltäneet. Puhelin oli tarpeellinen, kalliskin ja loi turvallisuutta. Se ei ollut leikkikalu lapsille eikä huvitus aikuisille. Puhelimella sai kutsuttua lääkärin, kätilön, poliisin ja sillä ilmoittivat kesälomasukulaiset tulostaan. Jokaisella kylässä ei tarvinnut olla omaa puhelinta. Aina voi käyttää naapurin puhelinta. Vaikka taksin kutsumiseen junakyydille. Kenellä oli oma puhelin, oli arvostettu kylässä. Vaikka samaa linjaa käyttikin useampi talo. Ero tuli soittojen kilahdus luvuista. Varmuudeksi kaikista taloista vastattiin aina puhelimen soidessa. Joskus kuunneltiin naapurin soittoja. Piti tietää jos vaikka apua tarvitsisivat.

Jo ennen puhelinta tulivat kylään sähköt. Metsään raivattiin linjat ja pelloillekin pystytettiin tolpat. Sähköä tarvittiin moneen asiaan. Vain harva vastusti sähkön tuloa. Eivät ymmärtäneet kehityksen kulkua. Isännät määrittivät paikat mihin lamppuja laitetaan. Harva emäntä sai lamppua maidon sihtipaikalle tai navetan perälle. Tallissa kyllä näki sukia hevosta. Tupaan laitettiin kattolamppu ja kammariin samoin. Töpseleitä älysivät jotkut laittaa, mutta ulkovaloa ei unohtanut kukaan. Sillä näytettiin, että talossa eletään ajassa. Menetyksiä sähkön tulosta kuitenkin syntyi. Loppuivat hämärätunnit niin aamusta kuin illastakin. Hämärä tunneilla väki kokoontui tupaan odottamaan aamulla valon tuloa ja illalla pimeyttä ennen öljylampun sytyttämistä. Hämärätunneilla kerrottiin kuulumiset, suunniteltiin työt. Miehet yleensä tupakoivat ja naiset tekivät käsitöitään. Lapset kuuntelivat aikuisten tarinoita opikseen, kunhan eivät äänillään häirinneet aikuisten puheita.

Muistan ajan kun käytiin kylässä. Tultiin taloon, tervehdittiin sisään tullessa ja istahdettiin oven vieruspenkille. Talon väki kyseli kuulumiset ja tarina alkoi. Tarpeellista tietoa tuli ja lähti naapurin ja kylän asioista. Kerrottiin sairaudet, synnytykset, karjan kuulumiset, säät ja kuolematkin. Naisväki sai tarpeellista tietoa nuorten seurustelusta. Vieraalle keitettiin kahvit ja tarjottiin ruokakin, jos syöntiajalle sattui käynti. Jutustelu oli avointa, toista kunnioittavaa mutta uteliasta. Ainoa josta sai ylpeillä ja kehuakin oli hevonen. Vieraan lähdettyä toki talonväki sanoi mielipiteensä vierailusta. Sekin mieluusti vertauskuvin.

Edellä olevat muistelut ovat elämästä maaseutuajalta. Toki puolet ajastani olen elänyt kaupungissa. Se olkoon toinen juttu. Kun katsoo tämän päivän meininkiä, niin joutuu pohtimaan onko kaikki menossa oikeaan suuntaan. Onko tekniikka ajanut yhteiskunnassa ihmisten ohi yhteisöllisyyden ja ihmissuhteiden ohi? Joskus olen sanonut, että hyvät ihmissuhteet ovat tärkeintä maailmassa. Ajatus on lähtöisin siitä, että minua on aina autettu vaikeuksissani. Pyytämättä ja pyyteettömästi. Samaa olen yrittänyt omalta kohdallani jatkaa. Aina älyni ja kykyni mukaan. Ei ylettömästi vaan harkiten. Mukaan meno tai kieltäytyminen voi olla myös tuhoisaa ihmissuhteille. Sukulaissuhteillekin.

Enää ei ole soveliasta mennä kutsumatta kylään. Nykyään kännykkä korvaa ihmisen. Seurustellaan Facebookin välityksellä. Kahvi- ja ruokapöydässäkin. Pikkulapsillakin on kännykkä. Mummilla ei aina. Häneltä puuttuu tietokone ja siten nykyajan "ihmissuhde". Ei hyvä