Hallinto seuraa aikaa
Jorma Kinnunen mielipidekirjoituksessaan (29.6) Karjalaisessa oli huolissaan Rääkkylän itsenäisyydestä ja toivoi kesämökkinsä olevan jatkossakin Rääkkylässä eikä Kiteen Rääkkylässä. Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Eronen Karjalaisessa (30.6) oli huolissaan juuri päätetystä sotesta ja epäili siinä toteutettavaa demokratiaa. Erosen mielestä Rääkkylän edustus jää vajaaksi, vaikka kaikki rääkkyläläiset äänestäisivät omaa ehdokastaan soten hallintoon.
En tiedä miten mökkielämään vaikuttaa osoitteen muutos. Minun ymmärrykseni mukaan tässä tapauksessa ei mitenkään. Kunnanjohtajan kiintymyksen Rääkkylän kuntaan ymmärrän. Hän on johtanut kuntaa niin kauan, että tuntenee menetyksenä, jos kunnan hallinto hänen jäljiltään muuttuu. Samaa piintymystä omaan kuntaan ja sen ikiaikaisuuteen näyttää siirtyneen kuntalaisiin ja luottamushenkilöihin. Itsenäinen kunta pinttymä vallitsee koko Keski-Karjalassa. Sitä ruokkii keskinäinen kilpailu lähes kaikista asioista, jonka pontimena ei voi sivuuttaa kateutta. Keski-Karjalassa on lähes mahdotonta rakentaa todellista yhteistoimintaa. Tiedän sen Tohmajärven kunnanvaltuustoajalta, jolloin toimin myös luottamushenkilönä Helli-liikelaitoksen tilaajalautakunnassa.
Jos asukkaiden ja luottamushenkilöiden päämäärä on kunnan pysyminen kaikissa tapauksissa itsenäisenä kuntana, on syytä varautua "itsenäisyydestä" luopumiseen. Kysymyksessähän loppu tulemana on vain hallintomallin muutos paremmin tähän päivään sopivaksi. Asuminen ei muutu ja palvelutkin pelaavat, mutta ehkä muutetussa muodossa. Jumiutuminen vanhaan ei ole millään elämän alueella hyväksi.
Kunnan elinvoimaa pitää mitata asukkaiden määrällä. Sen liikkeet ylös- tai alaspäin määräävät kunnan kehityksen suunnan. Mittariksi huonosti sopii ihmisten ikäjakauma, veroprosentti tai työpaikat. Hallintomallinkin on seurattava aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti