Tämmöistä kirjoitin 16 vuotta sitten

Alasin 11

Mökkiläisen mietteet

Mökkiläinen sai kuluneella viikolla kunnianosoituksen. No, ei sitä heti pitäisi hörähdellä nauruun. Myönnän, ettei meikäläiselle kunnian kukko laula liian usein. Nyt kiekaisi kuitenkin.

Meikäläinen oli 15 vuotta takaperin perustamassa ammattiosastoa. Taisinpa toimia osaston puheenjohtajana jonkin aikaa. Nyt kutsuivat peijakkaat johtamaan juhlakokousta. Arvelivat varmaan, että saapas nähdä, joko ukon äly on tylsynyt.

Tiedä häntä, minkä kuvan lie meikämannesta saaneet. Kokous tuli pidettyä ja ylenpalttiset juhlakahvit juotua.

Myönnän, että olin vähän otettu yllätyksenä tulleesta kutsusta. En henkilökohtaisesti saamastani huomionosoituksesta, vaan siitä, että minut muistettiin toimesta, jossa olin ollut alulle panija uudessa työpaikassa.

Muutamaa muukin yhdistystä olen ollut perustamassa Helsingin seudulla. Tuntuvat voivan nekin hyvin. Juhlallisuuksiin siellä en ole kuitenkaan osallistunut.

*    *    *

Ammattiyhdistykset näillä seuduilla nuoruusvuosinani leimattiin kommunistien vallankumoustoiminnaksi. Taitavatpa vieläkin muutamat ajatella samoin. Eivät ole huomanneet, että kommunismi on kuollut jo ajat sitten. Mutta ei kuopattu. Tämä on syytä muistaa. Ihminen reakoi yllättävällä tavalla vieläkin, jos joutuu ahdinkoon.

Nykyisin ymmärretään, että ammattijärjestöt kuuluvat järjestäytyneeseen ja demokraattiseen yhteiskuntaan. Ilman niitä oltaisiin kaaoksessa. Paitsi, että ammattijärjestöjen kautta neuvotellaan palkat, niiden kautta hoidetaan lukematon määrä työyhteisöjen asioita. Tavallinen rivijäsen ei kaikkia niitä tiedä, saati ulkopuolinen.

*   *   *

Palkka-asioita setvimään oli tullut liiton puheenjohtajakin juhlakokoukseen. Oli mielenkiintoista seurata, mitkä asiat tänä päivänä ovat esillä ammattiosastoissa.

Yllätys, yllätys, palkathan ne puhuttivat nytkin. Mitenkäs muuten.

Alalle ja koko valtion hallintoon ollaan ajamassa UPJ:tä. Uutta palkkaus järjestelmää, selvitettiin minulle.

Jäsenistö tuntui suhtautuvan nihkeästi uuteen palkkaukseen. Juuri se ryhmä heistä, jotka eivät olleet tulleet kokoukseen. Sekin selvisi, että vastustus näytti lähtevän, mistäs muusta kuin keskinäisestä kateudesta. Pelättiin muutosten tuovan etua kaverille enemmän kuin itselle. Se, että rahaa tulisi koko työyhteisölle enemmän kuin mitä entinen järjestelmä toi, ei näyttänyt merkitsevän juuri mitään.

Semmoisia me ihmiset olemme. Valtion ja kunnan töissä, joissa työsuhdeturva on nähdäkseni suurin, valitetaan pienistä palkoista ja työssä jaksamisesta. Mitä viime mainitulla sitten tarkoittanevatkaan.

Työttömäksi tahtomattaan joutuneesta, tuntunee tällainen narina pahalta. Moni potkut saanut olisi vielä jaksanut, jos olisi voinut jatkaa työssään.

*    *   *

Meillä eläkeläisillä menee hyvin. Eläkkeitä nostaa ropsautettiin 0,9 %. Ja nyt yhdellä kertaa. Erikoisen iloisia olemme siitä, että korotus on yhtä suuri kaikille. Maaherrakaan ei saanut enempää kuin saman viraston talonmies. Ollaan siis tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.

Sitä tässä ihmettelen, miksi maaherran eläke nousi kuitenkin euroina enemmän kuin talonmiehen?

Senkin ymmärrän, että maaherralle maksettiin viranhoidostaan enemmän kuin talonmiehelle. Hänen työnsä oli arvoasteikolla edellä talkkarin töitä. Mutta sitten kun tehdään samaa työtä, ollaan eläkkeellä, talonmiehen eläke on pienempi kuin maaherran.

Sanotaan, että Suomessa samasta työstä maksetaan sama palkka. Eläkkeellä ollessa ollaan samoissa ”hommissa”.

Se siitä samapalkkaisuudesta.

Mökkiläinen   

Näin kirjoitin Niinalle 1.3.2005.

                 Vaalit ei anna viisautta, eikä lisää tyhmyyttä!

Tohmajärven kunnanvaltuuston menneen kauden kokoukset eivät olleet pitkiä sen takia, että niissä olisi ollut juurikaan asiatonta keskustelua. Runsaat puheenvuorot johtuivat yleensä vähemmistön tekemistä lyhyistä kirjallisesta vastaesityksestä. (kestoaika n. 1 –3 minuuttia) Ne jaettiin aina myös lehdistön edustajille.

Piikittelyyn, suora- ja piilokettuiluun, josta Niina Nyrhinen kirjoittaa 31.1.09. pääkirjoituspalstalla, en ota kantaa. Totean vain, että sitä on aina ollut enemmän tai vähemmän siellä missä ihmiset tapaavat toisiaan ja vaihtavat mielipiteitä. Siksi sitä tapaa valtuustojenkin kokouksissa. Se ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta.

Kirjoituksen osioon, jossa Niina Nyrhinen ihmettelee, miksi vaalitulosta ei ymmärretä vähemmistössä, en voi yhtyä. Varsinkaan, jos sillä tarkoitetaan vähemmistön vaientamista. Se olisi demokratian loppu.

Kirjoittajan ihmettelyyn miksi hallituksen yksimielinen tai äänestyspäätös, joutuu valtuustossa äänestyskohteeksi, johtuu kunnallisesta päätöksentekojärjestelmästä. Lopulliset päätöksethän tekee valtuusto. Hallitus valmistelee ja panee valtuuston päätökset täytäntöön. Hallituksen esitykset eivät aina käy yhtä valtuutettujen mielipiteen kanssa.

Sanailua on aina ollut ja aina tulee olemaan myös valtuustoissa. Se voi johtua monesta syystä. Valtuutetuissa on tietotaidoltaan ja kokemukseltaan monen tasoisia henkilöitä. Varsinkin vaalien jälkeen uudet tulokkaat tarvitsevat totutteluaikansa.

Samaa ”opiskelua” tarvitsevat uudet puheenjohtajat. Ei kukaan ole mestari tehtävässä, joka on hänelle uusi. Ei sittenkään vaikka olisi kohtuullinen ääniharava tai siviilielämässä menestynyt.

Kokoustekniikka ja kuntalaki, jonka pohjalta päätöksiä tehdään, on tunnettava ja myös noudatettava. Se on järjestötoiminnan, myös kunnallisen päätöksenteon perusta ja pohja. Se ei ole saivartelua, piikittelyä tai pilkkujen viilaamista. Siksi sitä ei saa sanoa.

Lopuksi Niinalle. Sinähän hyväksyt liikennesäännöt ja tiedät miksi ne ovat laaditut. Tiedät myös, että liikenteessä on taidoltaan eritasoisia kuskeja. On hyviä ja huonoja, ja näiden sekoituksia, hyvin huonoja. Niin on valtuutetuissakin.

Toimittajan tehtävä on selostaa kokoustapahtumat ja antaa valtuutettujen puhua sydämensä kyllyydestä. Heillä on siihen oikeus tai paremminkin velvollisuus.

Kokousselostuksen loppuun sopii mielestäni liittää toimittajan kommenttiosa. Se piristäisi ja antaisi toimittajallekin mahdollisuuden ”purkautua”.

                                                            Veijo Tuunanen

                                                             lehterillä istunut  

Vikko Pohjois-Karjala lähtee lomalle. Minäkin vaikenen.

Kesällä tapahtuu

Loma-aika on parhaimmillaan. Eräillä tulossa, eräillä meneillään ja joillaan lopussa. Tohmajärvellä kesätapahtumaa kutsutaan Potsipäiviksi. Osallistuin niihin toritapahtuman verran. Porukkaa oli reippaasti kun sääkin suosi. Muutaman tuttavan tapasin vuosien jälkeen. Niin kuin eläkkeelle siirtyneen Tohmajärven kunnan entisen kakkosmiehen hallintojohtaja Matti Ikosen. Seisoi kokoomuksen katoksen varjossa ja tarjosi mehua minullekin. Oli mehua eikä edes myrkytettyä. Matti näytti liputtavan nykyään kokoomusta. Virassa ollessaan luokittelin hänet sitoutumattomaksi. Matti oli virassaan mukavan miehen maineessa. Hänellä oli aikaa luottamushenkilöllekin ilman ajanvarausta. Ilmoitti nykyisin harrastavansa liikuntaa ja salilla käyntiä. Varoitin häntä moisesta. Ei sovi entiselle aktiiviliikkujalle enää eläkeiässä. Sairaala reissua se tietää ennen pitkää. Matin kanssa rupatellessa katokselle hiippaili kokoomuksen kansanedustaja Markku Eestilä. Pari neuvoa ehdin hänelle antaa ennen kuin lähti jatkamaan kierrostaan. Ottikohan opikseen? Ainakin neuvoin. Olisin minä demari kansanedustajikin neuvonut, mutta en havainnut heitä paikalla.

Tohmajärvellä toimii toinen toistaan parempaa kesäteatteria. Tätä kirjoittaessani en ole ehtinyt käydä katsomassa yhtäkään. Esitys  menee yleensä paremmin muutaman esityskerran jälkeen. Menen katsomaan sitten kun esittäjien muisti paranee ja kuiskaajakin pääsee kahville. Kuulin torilla, että kilpailun juopon papin roolista oli voittanut Pauli Hakkarainen Esa Savinaisen nenän edestä. Mielenkiintoista.

Parasta kesäteatteria voi odottaa politiikoilta. Tai eihän se teatteria ole vaan raakaa realismia. Niin kuin Teuvo Hakkaraisen muutto Helsinkiläisestä saunamajoituksesta Brysseliin hotellimajoitukseen. On siinä ero elintavoissa kun pöydässä syödään eikä saunanlauteilla. Muuton hötäkässä on Teuvo sanonut ilmoittautuvansa Englannin kielen kurssille. Luulen, että numero yhdelle.

Tohmajärvellä on kumarrettu kuuluisuuksille aina syvään. Vaikka olisivat vain täällä käyneet syntymässä. Jotkut sanovat kumarrusta kauniiksi eleeksi toiset kumartajan heikoksi itsetunnoksi. Nyt oli vuorossa piispa Metropoliitta Ambrosius. Vanhat sanoo häntä Jiäskeläisen pojaksi Vatalasta. Oli miten oli, mutta hän saarnasi ekumeenisesti kirkossa ja avasi yli miljoonan euron uimarannan. On meillä muutakin uutta kuten tekonurmi, mutta sen meni avamaan joku kunnallinen virkahenkilö. Ja uuden koulun peruskiven muurasi kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Eivät malttaneet piispaa odottaa. Hätäilivät suotta.

Kaunista kesää itse kullekin. Toivoo ainakin Veijo Tuunanen.

Kirekkoniemeen tulee muutoksia

Urkumusiikki kuuluu kirkkoon.

Kirkkoherra Mikko Lappalaisen vastine  Karjalaisessa (29.6) ei oikaissut mitään kirjoituksestani (28.6), joten oikaisunsa  jääköön hänen mielipiteekseen.

Tarkempi lukija ehkä huomasi kirjoitukseni ytimen. Se oli huoli kirkon käytöstä ja musiikin asemasta siihen. Ihmiset eivät käy kirkossa kuin "pakollisissa" rippi-, hää- ja hautajaistilaisuuksissa. Näissäkin tilaisuuksissa monesti musiikki ja laulu on jäänyt vaille sitä asemaa, joka perinteisesti on ollut seurakuntalaisille mieluisaa. Kun musiikki on jäänyt sivuraiteelle, en näe sitä kanttoreiden syynä, vaan enemmän henkilöstöhallinnon puolelle kuuluvana asiana. Osaavia ja ammattitaitoisia kanttoreita on Tohmajärvellä ollut aina ja on nytkin.

Näiden kanttoreiden soitosta  toivoin musiikkia kesäaikaan kirkkoon. Heitä tarkoitin osaajina soittamaan, en maailman kuuluja konserttisoittajia enkä epäpäteviä harrastemuusikkoja. Kanttorin soitto kuulunee hänen virkatehtäviinsä ja palkkaukseen kun sen sijaan tuuraajan palkkio sivukuluineen nostaa kustannuksia.

Olen saanut käydä kirkoissa, joissa urkumusiikkia esitetään tiettyyn aikaan. Kuulija saa tulla ja lähteä oman mieltymyksensä mukaan. Kirkkomusiikissa voi kuulla sen voimakkaan vaikutuksen, jota puheella ei välttämättä saavuteta koskaan. Ei edes kirkossa.

Tohmajärven seurakunnan luottamushenkilöiltä toivon vastuullisuutta päätöksissään. Vanhan pappilan myynti voi muuttaa ratkaisevasti koko Kirkkoniemen maisemaa ja sen käyttöä. Seurakunnan kolmien urkujen hiljaiselo voi enteillä digimusiikin tuloa kirkkoihin. Digiaikahan näyttää tulleen jo kirkkoherranvirastoon.

Kun kalikka kalahti niin pappi älähti.

Vieroksuuko kirkko musiikkia?

Tohmajärven kunnan kuin evl. seurakunnankin  entisenä aktiivi luottamushenkilönä olen seurannut mielenkiinnolla molempien yhteisöjen  nykyistä elämän menoa. Myönnän ikäni tuomat rajoitteet ajatukseni juoksuun. Jotenkin minusta tuntuu, kuin kunnasta vastaavilla olisi liikaa vauhtia kun taas seurakunnassa edettäisiin ilman selvää ohjausta mihin mentäisiin.

Kirkon jäsenyydessä pysymiseeni vaikuttaa isien usko ja heidän tekemisensä ja vaikuttamisensa seurakunnan toimintaan ja talouteen. Seurakunta on rakentunut tälle työlle. Olen hämmentynyt miten seurakunta ja varsinkin sen virkamies- ja luottamushenkilöjohto suhtautuu toiminnan ja talouden hoitoon. Vaikuttaa epäviisaalta turvautua seurakunnan talouden hoitoon myymällä metsää, rantatontteja ja muuta kiinteää omaisuutta. Jopa puhutaan rahan keräyksestä ja talkootyöstä. Verrokkina näkemykseni tueksi käytän  Kemiönsaaren seurakunnan paremmin hoidettua toimintaa seurakuntalaistensa parhaaksi.

Seurakunnan menot muodostuvat pääosaltaan henkilöstökuluista. Heidän toimintansa tai toimimattomuus näkyy seurakunnan toiminnassa eniten. Se heijastuu suoraan seurakuntalaisten mielipiteeseen omasta seurakunnastaan. Onko riittävää kirkkoherranviraston aukioloaika kolme tuntia kolmena päivänä viikossa? Onko henkilökunta mitoitus riittävää vai ylisuurta ja oikein suuntautunutta? Pappeja tänäkin kesänä kaksi mutta ei yhtäkään kanttoria. Seurakunnan hautausmaat ovat hyvin hoidetut.

Kirkot ovat ihmisiä varten. Jokainen kirkkoon tullut kokee sen omalla tavallaan. Kirkkoon kuuluu musiikki. Musiikki on oleellinen osa ihmisen henkistä kokemusta myös uskonnollisessa mielessä. Musiikin väheksyminen seurakunnan toiminnassa voi vähentää ihmisten kiinnostusta kirkkoon. Siksi toivon, että ainakin kesäisin kerran viikossa kirkoissa soisi musiikki oikean osaajan esittämänä ainakin tunnin ajan. Pappia ei tähän välttämättä tarvita.  Eikö ole niin, ettei urkujakaan tarvita ellei niillä soiteta.

Veijo Tuunanen.  epämusiikillinen kuuntelija Tohmajärveltä.