Kirekkoniemeen tulee muutoksia

Urkumusiikki kuuluu kirkkoon.

Kirkkoherra Mikko Lappalaisen vastine  Karjalaisessa (29.6) ei oikaissut mitään kirjoituksestani (28.6), joten oikaisunsa  jääköön hänen mielipiteekseen.

Tarkempi lukija ehkä huomasi kirjoitukseni ytimen. Se oli huoli kirkon käytöstä ja musiikin asemasta siihen. Ihmiset eivät käy kirkossa kuin "pakollisissa" rippi-, hää- ja hautajaistilaisuuksissa. Näissäkin tilaisuuksissa monesti musiikki ja laulu on jäänyt vaille sitä asemaa, joka perinteisesti on ollut seurakuntalaisille mieluisaa. Kun musiikki on jäänyt sivuraiteelle, en näe sitä kanttoreiden syynä, vaan enemmän henkilöstöhallinnon puolelle kuuluvana asiana. Osaavia ja ammattitaitoisia kanttoreita on Tohmajärvellä ollut aina ja on nytkin.

Näiden kanttoreiden soitosta  toivoin musiikkia kesäaikaan kirkkoon. Heitä tarkoitin osaajina soittamaan, en maailman kuuluja konserttisoittajia enkä epäpäteviä harrastemuusikkoja. Kanttorin soitto kuulunee hänen virkatehtäviinsä ja palkkaukseen kun sen sijaan tuuraajan palkkio sivukuluineen nostaa kustannuksia.

Olen saanut käydä kirkoissa, joissa urkumusiikkia esitetään tiettyyn aikaan. Kuulija saa tulla ja lähteä oman mieltymyksensä mukaan. Kirkkomusiikissa voi kuulla sen voimakkaan vaikutuksen, jota puheella ei välttämättä saavuteta koskaan. Ei edes kirkossa.

Tohmajärven seurakunnan luottamushenkilöiltä toivon vastuullisuutta päätöksissään. Vanhan pappilan myynti voi muuttaa ratkaisevasti koko Kirkkoniemen maisemaa ja sen käyttöä. Seurakunnan kolmien urkujen hiljaiselo voi enteillä digimusiikin tuloa kirkkoihin. Digiaikahan näyttää tulleen jo kirkkoherranvirastoon.