Omakohtainen sotekokemus

Reissussakin voi rähjäytyä. Silloin tarvitaan lääkäripalveluita. Näin kävi meille.
Soitto ajan varaukseen perjantaina klo 9,45. Kysyttiin kelakortin tiedot. Taalintehtaan terveysasemalla ei ollut lääkärin vastaanottoa juuri silloin. Osoitettiin menemään Kemiöön, jonka terveyskeskuksesta saimme lääkärin vastaanottoajan klo 11,00. Matkaa Kemiöön oli 25 km.
Olimme terveyskeskuksessa klo 10,55. Ilmoittautumisessa luulimme toispaikkakuntalaisena joutuvamme "kuulusteluun", jota varten tarjosimme kelakorttia alkuun päästäksemme. Ystävällinen naisvirkailija ei vilkaissutkaan korttia tai halunnut tietää vaivaamme. Hän osoitti käytävän, johon voi mennä odottamaan lääkärin kutsua, todeten samalla, että onhan teillä sairaus koska olette lääkärin vastaanotolle pyrkineet.
Lääkäri kutsui sisään klo 10,57. Potilas tuli lääkäristä 11,07. Tutkinta oli suoritettu ja sähköinen resetti oli apteekissa.
Olimme tarvinneet terveyspalveluja ja saimme niitä Kemiönkunnalta yhteensä n. 15 minuuttia. Palvelu oli erinomaista, potilas paranee hyvää vauhtia ja laskukin tuli 16,10 euroa.
Miksikö kirjoitin yllä olevan? Siksi, että kunnallinen terveyspalvelu pelaa siellä missä se pannaan pelaamaan vastuullisesti ilman tyhjiä kysymyksiä ja byrokratiaa.

Riäkkylässä tapahtuu

Muutaman viikon poissa olo kotimaisemista synnyttää kiinnostuksen naapurinkin asioihin. Tällä kertaa Rääkkylään. Siellähän on muutama vuosi oltu näyttämässä mallia koko Suomelle asioiden hoidossa, ei yksin Keski-Karjalaan.
Henkilö kohtaisesti en ole pitänyt Rääkkylän kunnan ratkaisuista. Tyhjästä kun ei voi nyhjästä enepää kuin muutkaan kunnat Keski-Karjalassa. Palveluilla on hintansa ja kukkarolla pohjansa. Addento ei tuo rahaa, vaan tuppaa viemään.
******
Nyt Rääkkylä näyttää ottavan 4 milj.euroa lainaa maksaakseen kertyneet sosiaali- ja terveyspalvelut tuottajalle. Että silleen.
Paljon ei talous korjaudu osakevippauksella taskusta toiseen. Malli on otettu ilmeisesti toiselta hyväkkäältä; Tohmajärveltä. Jos naamiointi riittää, niin sen vippaus antaa. Huonoa taloutta ja tuloja ei tipu vaikka osakkeet pistäisi kolmanteen taskuun. Kuluja syntyi osakejärjestelystä Tohmajärvellekin, mutta niistä ei ole huudeltu.
Senja Lappalaisen ehdottama talouden tasapainottamissuunnitelma ei valtuutetuille kelvannut. Pantiin äänin 17 - 3 pää pensaaseen. Minulle ainakin jäi näkyviin takkuinen takapuoli. Eli huono talous.
******
Rääkylästä valittiin kansanedustajaksi Kari Kulmala. Onnea siitä ja onnittelut Karille. Toivottavasti hän kestää kansanedustajana koko vaalikauden. Toisin kuin valtuuston jäsenenä Jouko Päivinen. Hän pyysi eroa kunnallisista luottamustehtävistä. Syyksi eronpyyntöönsä Päivinen ilmoitti epäluottamuksen kunnanvaltuuston- ja hallituksen puheenjohtajistoon. Äänin 15-5 valtuusto myönsi eron.
******
Kuntalain 38 § sen kolmas momentti sanoo: Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä......j.n.e. Eron myöntäessään Rääkkylän kunnanvaltuusto hyväksyi perusteena sen, että valtuutetun perustelut ovat oikeat. Eli puheenjohtajat ovat epäluotettavia. Eron pyytäjä ja eron myöntäjät näyttävät unohtavan äänestäjät. No, sehän on yleistä muuallakin, ei yksin Rääkkylässä.

Äidistä välittämistä tämäkin

Äitienpäivä juttuni kirjoitin jo huihai sitten. Nyt tulee muistelu eräästä äitienpäivästä.
Oli 70-luvun puoliväli. Olimme velipojan kanssa talkkareina Helsingissä viereisissä taloissa. Kaunis äitienpäivän aamu viritti ilmeisesti meidät molemmat muistamaan äitiämme nostaessamme lippuja salkoihin. Kello oli siinä seitsemän kieppeillä.
Siinä auringon paisteessa tuli kysyttyä, miten muistit äitiä. Tavalliset puhelin soitot olimme varautuneet tekemään, kunhan äiti herää Tohmajärvelle. Se tuntui vähältä. Kysäisin, mitähän jos lähdetään piipahtamaan äidin luona. Tähän velipoika, että mikä ettei.
Matkaa Helsingistä Tohmajärvelle oli sama silloin kuin nytkin. Edestakaisin n. 800 km. Reissuun oli käytettävissä aikaa ilta yhdeksään, jolloin liput oli laskettava. Kyllä se riittää kunhan ei kuhnailla.
Niinpä hyppäsimme Miniin ja matka kohti Tohmajärveä ja äitiä  alkoi.
Mahtoi olla äidille yllätys kun molemmat pojat tulivat yhtäaikaa. Yleensä tuurasimme toisiamme talonmiehen töissä, emmekä tavanneet edes "sukujuhlissa", elleivät olleet Helsingissä.
Kahvit siinä ehdittiin ja tärkeimmät kuulumiset vaihtaa, kun oli lähdettävä paluumatkalle.
Nyt jälkeen päin ajatellessa tulee mieleen oliko tuossa reissussa mitään järkeä. Äiti ja velipoika ovat jo majan majoilla. Heidän kanssaan ei tullut reissun merkityksestä keskusteltua.
Mielestäni reissu oli ehkä elämäni tärkein reissu näin jälkeenpäin ajateltuna.
 

Julkaistu 7.5.2015 Viikko Pohjois-Karjalassa

Vaihtoehtojen vaikeus

"Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta." Tuossa on lause Suomen perustuslaista. Selvää tähän asti, mutta sitten alkavatkin vaikeudet.

Vaalit oli ja meni. Kansa selvisi tehtävästään. Eduskuntakin saatiin kasaan. Tästä eteenpäin ei kansaa enää tarvitakaan. Ennen seuraavia vaaleja. Siihen saakka kansan ääntä toteuttavat edustajamme. Oman käsityksensä ja taitojensa mukaan. Usein he sanovat tulkitsevansa asioita. Niin kuin tulkinta vapauttaisi tekemästä virheitä. Virheitä tekevät kaikki. Myös edustajamme, jotka vaaleilla on valittu asioitamme hoitamaan.

*****

Jos viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen, niin olisiko parasta alkaa tutkia mitä viime aikoina on tullut tehdyksi ja sanotuksi. Nimen omaan demari porukassa. Pohjana lienee, että kaikki tunnustavat rökäletappion vaaleissa.

Oliko viisasta Jutta Urpilaisen sanoa TV:ssä Antti Rinteen sanoneen hänelle, että olisi syytä jättää eduskuntaryhmän johtajaksi pyrkiminen, kun edustetaan kahta erilinjaa.

Oliko viisasta Antti Rinteen puhua TV:ssä ulkopuolisille tuntemuksistaan ja epäilyksistään, että Jutta Urpilainen on aloittanut vaalikampanjan pyrkiäkseen puolueen puheenjohtajaksi.

Unohtiko Antti Rinne omat puheensa puheenjohtajaksi tullessaan, jolloin hän korosti julkisuudessa, että "porukka päättää". Muodollisesti "porukka" valitsi nuoren Antti Lindmanin ryhmäjohtajaksi, mutta mikä oli Rinteen vaikutus päätökseen? Tuliko samalla Antti Lindman leimatuksi "toislinjalaiseksi."

*****

Olen sisäistänyt demareilla olevan katon korkealla ja seinät leveällä. Sinne mahtuu monenlaista tahtoa ja pyrkimystä, mutta vain yksi linja. Olkoon se sitten vaikka tasa-arvon, vastuun huonompiosaisista ja palkansaajista huolehtiminen. Keinoja päämäärään pyrkimiseksi voi olla monia. Siksi helposti näyttää, että oltaisiin erilinjaisia. Myös johtajiemme henkilökohtaiset kyvyt ja ominaisuudet aiheuttavat harhakuvaa "riidoista".

Kaiken toiminnan pohjana on oltava kansan tuki, jonka kansa on ilmaissut vaaleissa. Se pitää edustajiemme muistaa. Kansan tukeen pohjautuu se valta, jota edustajamme käyttävät. Tätä kirjoitettaessa on epäselvää, menevätkö (vai pääsevätkö) hallitukseen. Tärkeintä hallitukseen mennessä olisi tietää, mitä kansa on ajatellut ja mitä edustajamme ajattelevat vaalituloksesta. Ja mitkä ovat seuraukset hallitukseen menossa tai pois jäännissä. Miten ratkaisu näkyy tulevissa vaaleissa? Nekin kun saattavat olla lähempänä kuin uskommekaan.

******

Elämä on valintoja täynnä. Demareilla on hallituksen suhteen kaksi mahdollisuutta. Mennäkö mukaan vai ei mennä. Menijät puhuvat vastuunkannosta ja äänestäjien asioiden hoidon tärkeydestä. Oppositioon menijät pitävät taktillisesti viisaana jäädä hallituksesta. Siinä näkyisi kansan tahto vaaleissa. Ja puolueen aseman nousu takaisin menetettyihin asemiin tulevissa vaaleissa.

Demokratiassa valta kuuluu kansalle. Siksi sen antamaa ääntä on kuunneltava herkällä korvalla. Ei ole syytä mennä kansaa viisaammaksi. Sitäkin olen ollut kuulevinani hallitukseen "menevien" taholta. Henkilökohtaisesti olen kantani ilmaissut. Mielestäni nyt on aika rauhoittaa puolue ja jättää hallitusvastuu toisten huoleksi. On muistettava, että oppositiossa ollessakin voidaan asioita hoitaa periaatteittemme mukaisesti. Ei Suomi kaadu enää tässä vaiheessa siihen ovatko demarit yhden vaalikauden hallituksessa tai oppositiossa. Demareiden tulevaisuuteen molemmilla vaihtoehdoilla saattaa olla merkittävääkin vaikutusta.

*****

Politiikkaan näyttää ohjautuvan opettajia, toimittajia, lääkäreitä, sairaanhoitajia, urheilu- tai muuten julkisuustaustaisia henkilöitä. Ei ammatti henkilöä pilaa, vaan henkilö ammatin jos on pilatakseen. Niin kunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla näyttävät terveyden- ja sairaanhoidon piirissä olevien henkilöiden helppo päästä näyttäviin asemiin puoluepolitiikassa. Vähemmän näkee ns. puolueorganisaatioiden nostavan aktiivia näyttäviin asemiin. Julkisuus tai ammatti ei tee poliitikosta kelvotonta, mutta liian nopea eteneminen poliitikkona voi aiheuttaa uskottavuus vajetta. Pohditaan tätäkin asiaa. Oppositiossa ollessa olisi aikaa.

                                                     Veijo Tuunanen

Kiitos Äiti.

Äidin rakkaus on suurinta

Tänä vuonna olen estynyt viemästä äidinpäivän kukkia haudalle. Tulen tekemään sen kohta Tohmajärvelle tultuani. En "pakon" sanelemana vaan kiitollisuutena hänen hyväkseni tekemästään työstä, turvasta ja rakkaudesta. Minusta tuntuu edelleen, ettei äitini ja eivätkä muutkaan äidit eläessään ole saaneet riittävää tunnustusta yhteiskunnalta tekemästään äidin työstä. Monen äidin kohdalta omien lapsienkin muistaminen ja kiitos äidille saattaa jäädä vähälle. Jopa sanomatta.

Oma lapsuuteni sattui sota- ja sen jälkeiseen aikaan. Sen aikaiset huolet ja murheet olivat äidillä toiset kuin nykyaikaan. Oli monen äidin kohdalla kysymys jokapäiväisen ruuan, asunnon ja lapsen muiden tarpeiden tyydyttämisestä. Päällimmäisenä oli pelko tulevaisuudesta ja jopa hengissä pysymisessä. Moni äiti vastasi lapsen tarpeista yksin.

Oma äitini ei koskaan puhunut tai korostanut vaikeuksiaan. Muistan hänen läheisyytensä ja antamansa turvan lapsilleen. Oli hyvä olla hänen lähellään lapsena ja myöhemmin nuorena ja aina viimeiseen asti aikuisenakin.

Lapsena muistan hänen toivoneen minusta pappia. Isän kanssa muistan ainakin kerran heidän puhuneen jotain sotilasurasta. Ei tullut minusta pappia, ei kenraalia eikä herraa yleensäkään. Tuli kunnon työmies kuitenkin. Sekin kelpasi äidille. Luulen hänen, jopa olleen siitä jollain tavoin ylpeä.

Äidin rakkaus on suurinta, kirjoitin otsikkoon. Yleisellä tasolla ilmaisu; rakkaus, alkaa olla yleisessä käytössä. Kulttuurissa, joka ohjaa käytöstämme ja kieltämme rakkaus ja rakastaminen on ohjautunut miehen ja naisen väliseksi. Raamattukin puhuu osaltaan sen puolesta. "Kaikki se kärsii, kaikki se kestää ja kaikki se antaa anteeksi." Tai jotain sinne päin. Olkoon niin.

Kohtuullisen paljon elämää kokeneena uskallan sanoa. Äidin rakkaus on sittenkin rakkauksista suurinta. Nimenomaan omaa lapsiaan kohtaan. Kaikki se kestää, kaikki se kärsii, ja kaikki se antaa anteeksi. Äiti on valmis antamaan henkensä oman lapsensa pelastamiseksi. Lisään tähän vielä, että äidin ilo on suurinta, jos sen aiheuttaa oma lapsi. Ilon aiheeksi voi riittää kysymys; mitä sinulle äiti kuuluu.

Edellä olevilla ajatuksilla haluan muistaa kaikkia äitejä. Omaa äitiäni, kunhan tästä haudalle asti ehätän. Lapset muistakaa äitejänne. Se on helpompaa äidin eläessä. Oma osuuteni tämän vuoden äitienpäivään päätyy sanoihin: KIITOS  ÄITI !

Haistakaa Vappu.

Tuli mieleen pari vapputapahtumaa menneiltä Helsinki vuosilta. Ystäväni Jaska (nimi ei ole muutettu) oli varustettu melkoisella kolvilla (lue nenä). Oli jo pari päivää Vapusta, kun pari poikaa tuli Jaskaa vastaan kadulla.
Pojat tirskuivat (lue nauroivat) Jaskalle. Tämä kysymään, jotta mikä se nassikoita noin naurattaa. Tähän pojat: "Setä on unohtanut tekonenän päähänsä, vaikka Vapusta on jo kaksi päivää."
******
Heti perään toinen juttu samasta Jaskasta, mutta toisesta Vapusta. Jaska oli pienessä simassa tulossa meille. Kiire kun tuntui olevan oli hän päättänyt ottaa taksin, joita oli vaikea saada Vapun aikaan.
Lopulta käsipysty onnistui niin, että oli vain muutama sata metriä meille. Auto oli uuden karhea Mersu. Kuski ja muutkin tunsivat sen arvon.
Niin Jaskakin. Takapenkille päästyää päätti Jaska keventää tunnelmaa, kun oli Vappukin. Hän kysyi kuskilta: "Paljonka tämmöinen Lada maksaa, jos ostaa uutena."
Tähän ilmeisesti pitkän vuoron ajettuaan ja vitsejä kuunneltuaan kuski pysäytti auton kohta liikkeelle lähdettyään. Avasi oven ja sanoi: "Ulos! Ja kyyti ei maksa mitään."
*****
Tuossa pari Vappu muistelua menneiltä ajoilta Kruununhaan maisemista. Lie kaksikymmentäviisi Vappua siellä vietetty.
Eniten Vappuja olen viettänyt Tohmajärvellä. Nyt ensimmäinen on tulollaan Taalintehtaalla.
Ilma täällä tässä vaiheessa eli aattona on kohtuullisen hyvä. Nurmi vihertää ja pienet silmut ovat koivuissakin. Mitään Vapun vastaanottajaisia ei ole tiedossa. Huomenna kuitenkin kokoonnutaan tyttären kesäpaikalle brunsille. Muutakin sukua tulee paikalle. Siinäpä ennuste tulevasta Vapusta.
Toivotan kaikille lukijoilleni iloista Vappua. Kesä tulee, jos on tullakseen. Jos joku täkäläinen tätä lukee niin pitää yrittää muistella miten toisella kotimaisella Vappun toivotus kuuluisi. Roliga Vappen. Kyllä Kahilan Elli, jos eläisi olisi iloinen miten hyvin osaan Ruotsia.

Julkaistu 23.4.2015. Viikko Pohjois-Karjalassa.

Näillä mennään

Kirjoitan tätä vaalipäivän aamuna ruotsalaisella kielialueella. Olen majaillut täällä muutaman viikon ja äänestänyt tietenkin Savo-Karjalan ehdokkaita. Keskusteluissa ihmisten kanssa olen tullut päätelmään, että täkäläiset antavat äänensä ehdokkaalle, jonka uskovat parhaaksi hoitamaan juuri tämän seudun asioita. Puolueellakaan ei näyttäisi olevan niin väliä.

Gallupit eivät enteile demareille menestystä. Itse uskon ihmisten ajatteluun enemmän kuin hutaistuihin mielipiteisiin, joita on helppo antaa. Todellinen vastuu syntyy vasta vaalikopissa. Jos äänestystulos näyttää mitä gallupit, niin eletään sitten sen mukaan.

Tätä kirjoittaessa uskon vielä demareiden kirivän toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Se takaisi paikan hallitukseen. Jos sija on neljäs, niin kannattaa harkita menoa hallitukseen. Oppositiosta voi vaikuttaa järkevällä toiminnalla paremmin asioihin kuin olemana tukipuolueena. Palaan jutun lopussa vaalituloksiin ja siihen meninkö pieleen omassa ennakoinnissani.

******

Olen niin sanotun vanhan liiton mies. Uskon osaamiseen ja kokemuksen tuomaan viisauteen. Puolustusministeri Carl Haglundin kohdalla olen joutunut miettimään täyttääkö hän osaamisen ja kokemuksen tuomat kriteerit. Lehtikirjoitus ja siihen liittyvät tapahtumat yhdessä pohjoismaiden puolustusministerien kanssa eivät mielestäni täytä kokemuksen tuomaa viisautta. Osoittelemalla jotain toista maata (sotilaalliseksi) uhaksi omalle maallemme on menty muutama askel liian pitkälle.

  Osaamistakin häneltä löytyy, mutta kokemuksen tuomaa viisautta enempää puolustushallinnon kuin ulkopolitiikankaan osalta uskallan pitää heppoisena. Molemmat osa-alueet huonosti hoidettuna tietävät ruumiita. Se pitäisi jokaisen, nuoren ja innostuneen ministerinkin muistaa.

Omasta nuoruudestani muistan innostuksen kohteeni. Miten helposti innostus ja ryhmä vei mukanaan asioihin jotka eivät aina olleet viisaita. Nykyisin tällaista sanottaneen ryhmäharhaksi. Joutuiko Carl Haglund tällaiseen vieraillessaan johtavien puolustushallinnon päättäjien kanssa lentotukialuksilla tai nähdessään yliääni hävittäjien häipyvän horisonttiin? Tiedä häntä.

*****

Yllä kirjoitettu on eilistä. Jatkan juttuani tässä vaalien jälkeisenä aamuna. Ja turpiin tuli. Mitä sitä kieltää. Mutta miksi? Sitä on syytä pohtia itse kunkin. Tarjottu "tavara" ei äänestäjille kelvannut. Onko syy tavarassa vai tarpeen puutteessa? Mielestäni viime mainitussa.

Demariaate kestää vertailun minkä puolueen aatteen kanssa hyvänsä. Yhä useammin näkee demaritavoitteiden ilmestyvän muidenkin puolueiden ohjelmiin. Aatetta ei siis tarvitse häpeillä tai muuttaa.

Mitä ihmiset odottavat kun tarvetta tarjotulle aatteelle ei näytä olevan? Onko hyvinvointi Suomessa jo niin pitkällä, ettei toimeentulolle tarvita heitä, jotka hyvinvoinnin ovat kansalle tuoneet? Demareiden osuutta Suomen hyvinvoinnin rakentamisessa tuskin kukaan asioita seurannut voi kiistää.

Vaalituloksen perusteella näyttää, että äänestäjät ovat unohtaneet menneet ja haaveilevat, että edessä on vain aina parempaa. Lähdetään äänestämään heitä, jotka enimmin lupaavat. Äänestäjien ja lupaajien on annettava tavata toisensa ja todellisuus. Uskon siinä kärsivän eniten heidän, joiden toimeentulo on nykyiselläänkin tiukalla. Kansa saakoon, mitä äänellään on tahtonut ja pulinat pois. Demokratiassa on tällainen vaihtoehto.

*****

En tiedä miten demarijohto suhtautuu vaalitulokseen. Oma kantani on, että nyt on aika siirtyä oppositioon. On katsottava miten vaalivoittajien lupaukset täyttyvät. Silläkin ehdolla, että siinä saattavat kärsiä hekin, jotka pettyvät omaan äänestykseensä uskoessaan suuriin lupauksiin. Suomalainen on tunnetusti kovapäinen. Valitettavasti monesti myös hyväuskoinen.

                                        Veijo Tuunanen