Näillä
mennään
Kirjoitan
tätä vaalipäivän aamuna ruotsalaisella kielialueella. Olen majaillut täällä muutaman
viikon ja äänestänyt tietenkin Savo-Karjalan ehdokkaita. Keskusteluissa
ihmisten kanssa olen tullut päätelmään, että täkäläiset antavat äänensä
ehdokkaalle, jonka uskovat parhaaksi hoitamaan juuri tämän seudun asioita.
Puolueellakaan ei näyttäisi olevan niin väliä.
Gallupit eivät
enteile demareille menestystä. Itse uskon ihmisten ajatteluun enemmän kuin
hutaistuihin mielipiteisiin, joita on helppo antaa. Todellinen vastuu syntyy
vasta vaalikopissa. Jos äänestystulos näyttää mitä gallupit, niin eletään
sitten sen mukaan.
Tätä kirjoittaessa
uskon vielä demareiden kirivän toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Se takaisi
paikan hallitukseen. Jos sija on neljäs, niin kannattaa harkita menoa
hallitukseen. Oppositiosta voi vaikuttaa järkevällä toiminnalla paremmin
asioihin kuin olemana tukipuolueena. Palaan jutun lopussa vaalituloksiin ja
siihen meninkö pieleen omassa ennakoinnissani.
******
Olen niin
sanotun vanhan liiton mies. Uskon osaamiseen ja kokemuksen tuomaan viisauteen.
Puolustusministeri Carl Haglundin kohdalla olen joutunut miettimään täyttääkö
hän osaamisen ja kokemuksen tuomat kriteerit. Lehtikirjoitus ja siihen
liittyvät tapahtumat yhdessä pohjoismaiden puolustusministerien kanssa eivät
mielestäni täytä kokemuksen tuomaa viisautta. Osoittelemalla jotain toista
maata (sotilaalliseksi) uhaksi omalle maallemme on menty muutama askel liian
pitkälle.
Osaamistakin häneltä löytyy, mutta kokemuksen
tuomaa viisautta enempää puolustushallinnon kuin ulkopolitiikankaan osalta
uskallan pitää heppoisena. Molemmat osa-alueet huonosti hoidettuna tietävät
ruumiita. Se pitäisi jokaisen, nuoren ja innostuneen ministerinkin muistaa.
Omasta
nuoruudestani muistan innostuksen kohteeni. Miten helposti innostus ja ryhmä
vei mukanaan asioihin jotka eivät aina olleet viisaita. Nykyisin tällaista
sanottaneen ryhmäharhaksi. Joutuiko Carl Haglund tällaiseen vieraillessaan
johtavien puolustushallinnon päättäjien kanssa lentotukialuksilla tai
nähdessään yliääni hävittäjien häipyvän horisonttiin? Tiedä häntä.
*****
Yllä
kirjoitettu on eilistä. Jatkan juttuani tässä vaalien jälkeisenä aamuna. Ja
turpiin tuli. Mitä sitä kieltää. Mutta miksi? Sitä on syytä pohtia itse kunkin.
Tarjottu "tavara" ei äänestäjille kelvannut. Onko syy tavarassa vai
tarpeen puutteessa? Mielestäni viime mainitussa.
Demariaate
kestää vertailun minkä puolueen aatteen kanssa hyvänsä. Yhä useammin näkee
demaritavoitteiden ilmestyvän muidenkin puolueiden ohjelmiin. Aatetta ei siis
tarvitse häpeillä tai muuttaa.
Mitä ihmiset
odottavat kun tarvetta tarjotulle aatteelle ei näytä olevan? Onko hyvinvointi
Suomessa jo niin pitkällä, ettei toimeentulolle tarvita heitä, jotka
hyvinvoinnin ovat kansalle tuoneet? Demareiden osuutta Suomen hyvinvoinnin
rakentamisessa tuskin kukaan asioita seurannut voi kiistää.
Vaalituloksen
perusteella näyttää, että äänestäjät ovat unohtaneet menneet ja haaveilevat,
että edessä on vain aina parempaa. Lähdetään äänestämään heitä, jotka enimmin
lupaavat. Äänestäjien ja lupaajien on annettava tavata toisensa ja todellisuus.
Uskon siinä kärsivän eniten heidän, joiden toimeentulo on nykyiselläänkin
tiukalla. Kansa saakoon, mitä äänellään on tahtonut ja pulinat pois.
Demokratiassa on tällainen vaihtoehto.
*****
En tiedä
miten demarijohto suhtautuu vaalitulokseen. Oma kantani on, että nyt on aika
siirtyä oppositioon. On katsottava miten vaalivoittajien lupaukset täyttyvät.
Silläkin ehdolla, että siinä saattavat kärsiä hekin, jotka pettyvät omaan
äänestykseensä uskoessaan suuriin lupauksiin. Suomalainen on tunnetusti
kovapäinen. Valitettavasti monesti myös hyväuskoinen.
Veijo
Tuunanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti