lauantai 13. lokakuuta 2018

Karjalaisessa julkaistu


Vanhusviikko tohmajärveläisittäin
Erkki Määttäsen TV-1:lle  tehty dokumentti "Tasemummot" on saanut vanhusten hoidosta Suomessa, mutta eritoten Tohmajärvellä huomiota. Vastakkain ovat asettuneet palvelun tilaaja, sen tuottajat ja osaltaan myös käytännön työtekijät. Dokumentin kohde vanhusten asema, sisältö ja mielipiteet erilaisista hoitokodeista ovat  jääneet jälkikeskustelussa vähälle huomiolle. Onneksi dokumentti itse avasi nykytilan vanhusten itsensä ilmentämänä. Se lienee ollutkin dokumentin tekijän tarkoitus.
Keskustelua käydään lähinnä Tohmajärven kunnanjohtajan, Attendon johtajien ja kuntalaisten kesken. Vanhushoito ja sen sisältö on jäänyt sivuasiaksi. Keskustellaan mitä vanhusten sijoittelusta eri hoitolaitoksiin on päätetty, kuka tai ketkä ovat päättäneet ja toteutetaanko sijoittelua päätösten mukaisesti. Asiaa Attendon ja kunnan kesken vaikeuttaa mukaan tullut Siun sote, omilla päätöksillään. Nyt kukaan ei näytä ottavan vastuuta vanhusten sijoittelusta ja siitä onko hoiva vanhusten kannalta parasta tarjolla olevaa.
Sote-palvelut Tohmajärvelläkin ovat kunnan vastuulla. Myös siitä kuka palveluja tuottaa ja millä hinnalla. Vastuu on siis kunnanjohtajalla ja kunnanhallituksella ja -valtuustolla. Sote-palvelut siirsi kunta 2013 Attendon tuottamiksi. Jos palvelut eivät täytä sopimuksen tekstiä ja poikkeavat palvelujen laadusta huonompaan suuntaan, on kunta velvollinen puuttumaan asiaan sen korjaamiseksi.
Polemiikki-lehdessä (2003) ja nyt lukuisissa ulostuloissaan sekä "Tasemummot" dokumentissä kunnanjohtaja on asettunut ikään kuin puolustamaan tohmajärveläistä ja Attendon tuottamaa vanhuspalvelua ja siihen liittyvää sijoittelua yksityisten hoitokotien ja Attendon kesken. Tämä puolestaan on saanut kuntalaiset ärhäkkäiksi ja tarttumaan monella tapaa asian kulkuun.
Miksi tällaiseen tilanteeseen on tultu, voi pari asiaa tuoda esiin. Ensimmäinen on vastuun ja työn sekä taloudenhoidon vähentäminen kunnanvirkahenkilöiltä ja luottamushenkilöiltä. Yhdellä sopimuksen allekirjoituksella pääsee vastuusta lukemattomiin asiakohtiin menettämättä henkilökohtaisesti mitään asemastaan tai palkastaan. Näin se ihminen toimii. Laillisesti, mutta ei välttämättä oikeuden ja kohtuuden nimissä

Ei kommentteja: