maanantai 10. marraskuuta 2014

Valtuusto päätti, kuka sääti.

Eilisessä kunnanvaltuuston kokouksessa päätettiin enemmän kuntalaisia koskevia asioita, kuin vuoden muissa kokouksissa koko vuonna. Eikä aikaakaan tuhlattu paria tuntia enempää. Hyvä näin.
Yhdessä asia jäin ihmettelemään logiikkaa, jolla samassa asiassa edettiin. Se oli kiinteistöverosta päättäminen.
Yhteiskunta on lakisääteisesti määrännyt verovelvolliset. Valtuusto vapautti verosta ns. yleishyödylliset kiinteistöt. Onko Tohmajärven kunta jo niin hyvässä taloudellisessa tilanteessa, että verovapaus on perusteltua? Johdonmukaisuus päätöksestä suhteessa muihin verovelvollisiin jäi puuttumaan.
Kunnalta jäi päätöksen takia 5000 euron tulot saamatta. Se on pieni summa. Kuitenkin sillä olisi yhden toimeentuloturva taattu vuodeksi.
Sosiaalista toimintaa kylätaloilla harrastetaan kovin vähän. Kyllä ns. yleishyödyllisiä taloja tarvitaan. Mutta onko niiden toiminta taattu Tohmajärvelläkään, jos niille vuodessa vaikka jaettaisiin tasan tuo 5000 euroa. En usko.
******
Valtuustossa ei vielä ollut käsiteltävinä edellisestä valtuustossa jatkovalmisteluun siirretyt näkötorni ja Kirkkoniemen uimaranta/virkistyskeskus/järvenparannus  suunnitelmia. Samoin konsultin talouden tasapainoittamisehdotukset eivät ole edenneet valtuustokäsittelyyn. Olisi jo aika. Vai onko ne haudattu hiljaisuudessa? Mahdottomilta ne tuntuivatkin.

1 kommentti:

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

ehkäpä verovapauden perusteita voi päätellä asiaa ajaneiden henkilöiden kautta. mene tiedä...

näkötorni-investoinnin voisi korvata avaamalla kellotapulit yleisölle. tohmajärvellä tapulista näkisi tulevan vapaa-ajankeskuksen, vanhan pappilan takapihalle saakka.

tapuliin voisi asentaa myös liukumäen hautausmaan rantaan suunnitellulle uimarannalle.

värtsilän kirkon tapulista näkisi niin ikään vaikka mitä. esimerkiksi värtsilän urheilukentälle, joka yleisen logiikan mukaan pitäisi ehdottomasti entistää.