tiistai 25. marraskuuta 2014

Eilisestä T:järven kirkkovaltuuston kokouksesta

Rutiini vuoden viimeinen kokous. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 ja suunnitelmavuodet 2016 - 2017 tulivat hyväksytyiksi.
Yleensä näissä kokouksissa istuu mykkää porukkaa. Ei puhuta eikä pukahdeta. Eilen oli toisin. Keskustelu syntyi seurakuntasalin urkujen korjausaikataulusta. Sitä esitettiin nopeudettavaksi. Värtsilän kaksion kaupasta ja käytöstä keskusteltiin ja Värtsilän kirkon maalauksesta käytin minäkin "vastuullisena" puheenvuoron.
******
Urkujen korjausaikataulu jäi ennalleen äänin 12 - 5 yksi tyhjä. Kaksion käyttö ja kirkon maalaus saivat ponnen saatikseen seuraavalle valtuustokaudelle.
*****
Kuten tunnettua Värtsilässä on meneillään toimet ja rahankeräys kirkon maalaamiseksi. Aktiivisuus on hyväksi asialle kuin asialle. Siitä on annettava tunnustus vetäjille. Seurakunta ei ole niitä kaikkein notkeimpia ideoiden herättäjiä eikä toimeen panijoita. Ei tässä Värtsilän kirkonkaan asiassa.
Kun olen ollut "projektissa" yhtenä osallisena Kiinteistö- ja ympäristötyön johtokunnan puheenjohtajana niin tuompa tietoonne myös eilisen puheenvuoroni pääpiirteissään.
******
Yhteisössö, jossa toimivat virka- ja luottamushenkilöt pitää edetä tietyn kaavan mukaaan. Myös kirkon maalaamisessa.
Ensin pitää tehdä päätös, että kirkko maalataan. Tällainen päätös puuttuu seurakunnalta. Jos päätös tehdään, edetään rahoituksen järjestämiseen. Yleensä varataan, joku summa. Se voi olla suuri tai pieni. Se on reitti seuraavaan vaiheeseen. Päätetään millainen maalaus suoritetaan ja millä maalilla. Kysymyksessä Värtsilässä on vanha lateksimaaalipohja. Se on osoittautunut uudelleeen maalaamisessa ongelmalliseksi. Tämäkin päätös on tehtävä seurakunnassa, koska se on oleellinen laadun ja hinnan suhteen. Vasta näiden päätösten jälkeen voidaan pyytää urakoitsijoilta tarjouksia maalauksen suorittamisesta. Vasta tässä voidaan tietää maalauksen hinta.
Vastuullisena luottamushenkilönä en, eikä kiinteistöjohtokunta ole voinut lähteä tukemaan tai estämään värtsiläläisten talkoohanketta kirkon maalaamiseksi.
Jos jotkut muut ovat sopineet muuta tai toimineet harhaan johtavasti, ei ole tiedossani. Omalta kohdaltani kaikki se mitä olen sanonut asiasta ovat kirjallisesti dokumentuina seurakunnassa.
Uskon, seurakunnan ottavan vastaan yllä olevat päätökset tehtyään värtsiläläisten tuen kirkon maalaamiseen. Ennen päätöksiä, se ei ymmärtääkseni ole mahdollista. Se ohittaisi seurakunnan demokraattisen päätöksen teon ja jopa aliarvioisi sitä.
Jäädessäni sivuun luottamustehtävistä toivon menestystä tuleville toimille niin Värtsilässä kuin laajemminkin seurakunnassa.
Aamen.

1 kommentti:

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

tarkoittaako tuo "aamen" nyt sitä, että nämä omat paikalliset pikku fariseuksemme alkavat sotkea asioita keskenään, ilman minkäänalista valvontaa?! herraisä!!