Kevät on yhtiökokousten aikaa myös taloyhtiöissä. Tulin valituksi erään kokouksen puheenjohtajaksi. Tulkoon mainittua, ettei yhtiö ole se, jossa asustan.
Paikalle oli tullut vähän osakkaita. Kaikki enemmän sieltä vanhemmasta päästä. Kokous eteni joutuisasti. Isännöitsijä esitteli menneen vuoden tilinpidon ja toiminnan sekä tulevalle vuodelle talousarvion.
Keskustelua ei esittely juuri aiheuttanut. Todettiin kaiken vaan kallistuvan. Lämpö etenkin ja sähkö perässä.
Tässä vaiheessa huomasin myös isännöitsijän nostavan korvaustaan. Hätäisesti laskin korotuksen n.8 %:ksi. En ottanut asiaa talousarvion kohdalla esiin. Pidin parempana käsitellä isännöitsijäasiaa kokouksen pykälässä Muut asiat.
Niinpä sitten muissa asioissa selittelin yhteiskunnassa meneillään olevan muotia kilpailutuksen. Sitä pidetään reiluna ja sillä voi hillitä kulujen nousemista. Korostin, ettei kilpailutus mitenkään ole nykyistä isännöitsijää vastaan tarkoitettu. Kehaisinkin isännöitsijää hyvästä talon hoidosta.
Lopulta esitin, että hallitus velvoitetaan suorittamaan isännöitsijän tehtävistä kilpailutus. Avasin asiasta keskustelun. Tuli hiljaisuus. Tai itse asiassa hiljaisuus jatkui, kunnes isännöitsijä otti puheenvuoron.
Hän seikkaperäisesti "puolusti" nykyistä järjestelyä ja piti sitä hyvänä. Tosin hän sanoi, ettei se ole paikkakunnan halvimmasta päästä.
Kun muita puheenvuoroja ei pyydetty totesin esitykseni rauenneen kun sitä kukaan ei ollut kannattanut. Eli entisillä mennään.
******
Mitä kilpailutuksesta olisi seurannut, jos se olisi suoritettu? Muutkin isännöitsijätoimistot ja isännöitsijätehtäviä hoitavat olisivat tarjonneet palveluitaan. Ne olivat joutuneet vertailuun niin palvelujen laadun kuin hinnankin osalta keskenään. Myös nyt isännöintiä hoitanut olisi mahdollisesti osallistunut kilpailutukseen. Joko nykyisellä sabluunalla tai mahdollisesti uudella ja halvemmalla.
Kilpailutuksen olisi ratkaissut yhtiön hallitus valitsemalla parhaan tarjouksen niin hinnan kuin palvelunkin suhteen. Se olisi ollut reilua kaikkia kohtaan, mutta ennen kaikkea yhtiön osakkeenomistajia kohtaan.
Hallituksella on toki edelleen mahdollisuus kilpailuttaa isännöinti. Se kuuluu hallituksen tehtäviin.
*****
Miksi minä kokeilin kilpailutusta. Siksi, että olin sitä yrittänyt ennenkin kunnan kiinteistöjen kohdalta. Ei se onnistunut sielläkään.
Kunnalla näyttää olevan sellaiset siteet Osuuspankin kiinteistökeskukseen, ettei sen isännöintiä hevin kilpailuteta. Nyt tiedän, ettei kilpailuteta hevin muuallakaan. Näyttää rahoo olovan.
*****
Sen verran tiedän, että saman kokoisen taloyhtiön isännöinti maksaa toisella isännöijällä n1500 euroa vähemmän. Palveluissa ei ole käytännössä mitään eroa. Eikä hintakaan nouse vielä tämän kevään kokouksissa.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti