torstai 17. tammikuuta 2013

80 prosenntista vallan haalintaa keskustalla

Edellytyksellä, että UutisAlasimen otsikko ja vanhan hallituksen vallanjakoesitys pitävät paikkanasa. Kysymyksessä ovat puheenjohtajapaikat.
Jos poliittisten puolueiden kunnallisjärjestöt ovat puheenjohtajien paikkajaon neuvotelleet ja tällaiseksi sopineet niin hoijakka sentään.
Kirjoitin siksi JOS, sillä vaalien jälkeen en ole ollut missään yhteydessä poliittisiin piireihin, joissa asiasta olisi keskusteltu. Niin kirjoittaja kun luulen olevani, niin eipä "omalta" porukalta juuri tietoja ole tipahdellut.
Joudun siis kirjoittelemaan toisten kirjoittajien juttujen pohjalta. Mutta meiltähän se käy, sanoi Esa Pakarinenkin aikoinaan.
Palataanpa poliittisten puolueiden ehdotelmiin luottamuspaikoista. Ensiksi on todettava, ettei jakoesitys ole kangistunut liikaa vaalituloksen kunnioittamiseen eikä ehdokkaiden saamiin äänimääriin. Tästä olen kirjoittanut jo aikaisemmin Nelosiin.
Sopimalla saadaan monenlaisia tuloksia paikkajakoon. Sekin suotakoon. Mutta yleensä vaalituksen sivuuttamiseen asti ei tulisi asioita "sopia". Ainakaan johtavimmilla ja näkyvimmillä paikoilla.
Puheenjohtajan tehtävät yleensä edellyttävät sellaisia ominaisuuksia, joita pitää itsensä hankkia ja sitten osata. Niitä ei äänestäjältä voi saada.
Esimerkiksi hallituksen puheenjohtaja on operatiivinen (käytännön) johtaja. Se edellyttää monipuolista hallintaa ja osaamista yhteiskunnan eriosa-alueilta. Ei vähiten kuntalain tuntemusta sekä hyvää kirjallista ja suullista taitoa ilmaista asioita.
Puheenjohtaja valitsee valmistellut asiat kokoukseen ja huolehtii niiden aikataulullisesta kulusta. Hallituksen puheenjohtaja on myös kunnanjohtajan lähin esimies. Ja paljon paljon muuta.
Valtuuston puheenjohtajan asema ja tehtävät ovat enemmän sereomollisempia. Kokouksen teknillisen johtamisen oppii ja hallitsee vähemmällä ponnistuksella kuin hallituksen puheenjotajan tehtävät. 
Valtuuston puheenjohtaja on kunnan keulakuva, joka edustaa kuntaa ulospäin. Hänkin jotuu kirjoittamaan, mutta ennen muuta puhumaan edustustilaisuuksissa ja juhlissa. 
Tohmajärvellä näytetään sovitun näille vastuullisille paikoille kaksi sopivinta henkilöä. Hallituksen puheenjohtajaksi tulee Marketta Sairanen ja kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi Antero Nenonen.
Aika näyttää miten he tehtävässään onnistuvat. Rohkeutta ei kummaltakaan näytä puuttuvan.
*****
Keskusta ja kokoomus vetäisivät perusS:läiset ja demarit kölin alitse. Miksi? Jätän sen molempien mietittäväksi. Kunhan saavat vedet silmistään ja korvistaan poistetuksi.   

Ei kommentteja: