lauantai 29. joulukuuta 2012

Mutta missä luuraa Kirsi?

Jouluna on totuttu paikallislehdistä lukemaan pappien tervehdykset. Uutena vuotena on ollut tapana kunnanjohtajien tervehtiä "alamaisiaan".
Tämän päivän Koti-Karjalassa oli Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven kunnanjohtajien menneen vuoden selitykset ja tulevan vuoden onnen toivotukset.
Yksi oli joukosta poissa. Kiteen kaupungin johtajan tervehdys puuttui. Mistä syystä? Poisjäännin on varmasti huomannut moni muukin. Kaipa jutun poisjäännille on  pätevä syynsä.
Eihän näissä tervehdyksissä juuri mitään hätkähdyttävää ole ollut. Selityksiä ja toiveita. Joskus tuntuu kuin johtajat kirjoittelisivat meille kuin pienille lapsille. Sormet seläntakana ristissä. Silloinhan saa puhua ja kirjoittaa asian vierestä.
Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikonen kysyy kirjoituksessaan kuntarakenteen muutoksesta. "Ollako itsenäinen jatkossakin, vaiko eikö olla." Hän lisää: "Siinäpä kysymys."
Eikö kunnanjohtajan mieleen vieläkään tule, että kohta ollaan myöhässä siitä minkä kunnan kanssa yhteistyötä ja mahdollista kuntaliitosta valmistellaan.
Demarit yrittivät saada kuntaan mielipidetiedustelun kumpi suunta Joensuu vai Kitee olisi mieluisampi yhteistyökumppani. Se tapahtui ennen Helliä. Ei mennyt aloite läpi. Silloin oli Riikosen mielipide olla itsenäinen maailman tappiin. Nyt näyttää Siperia opettaneen, kun tervehdyksessään tuommoisia kyselee. 
*******
Liikennevakuutuskeskus on tutkimuksessaan todennut Tohmajärvellä olevan Pohjois-Karjalan suurin vammautumisriski. Jos tutkimuksessa Tohmajärvi ei ole ykkösenä niin sitten Joensuun jälkeen kakkosena. Tapahtumat ovat suhteutettu asukasmääriin.
Syitäkin ovat pohtineet tilanteeseen. Asukasmäärä on pieni, liikennemäärä suuri ja tiestö pitkä. Tohmajärven läpi ajaa rajalle kulkeva liikenne ja se on vilkasta. Tie on kapea, huonokuntoinen ja mäkinen. Lisäksi liikenne kulkee halki Kemien taajaman. Siinäpä syitä huonoon sijoitukseen liikennevahingoissa. 
Tutkimus puoltaa selvästi Niiralan ja Onkamon välisen tien uudelleen rakentamista. Perusparannuksellakaan enää ei saatane haluttua parannusta, johon pyritään.
Puhuin ja kirjoitin viitisentoista vuotta sitten, kun sama asia oli esissä, että tien tulee kulkea Kemien taajaman kautta. Silloin se tuntui järkevältä. Tuskin enää. Aina on ajanut sen ohi. Niin kuin venäläisetkin Kemien ohi, kun menevät ostoksilleen Joensuuhun. Joensuussa venäläiset tapaavat kaupoissa ostoksilla niin tohmajärveläisiä ja kiteeläisiäkin. Osto tottumukset ovat nyt sellaiset, että määrää ja laatua tarvitaan. Pienliikkeitä ei juuri enää ole Joensuussakaan.
Tekisi mieli sanoa, että pysyminen kiinni Kemien kautta kulkevan tien vaihtoehdossa on tänä päivänä epäviisasta. Jarruttaa ja jurnuttaa kyllä voi, mutta tiet rakennetaan nykyään muilla perusteilla kun Kemien kylän tarpeita huomioiden. Näin vain menee. Muutaman kymmenen vuoden päästä Kemien kautta kulkevaa tietä ei muista kuin historian kirjoittajat.     

6 kommenttia:

Keski-Karjala kirjoitti...

Kitee ei kiinnosta Kirsiä kuin palkkapäivänä. Turha tuollaisen ulkopaikkakuntalaisen on höpistä Kiteen asioista ja selitellä menneitä kiteeläisille.

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Mutta kun kiteeläiset kustantavat kaupunginjohtajan toimeentulon...Pitäisi sitä jotain sen eteen tehdä työkseen. Vaikka puhua. Ihmeeliseltä tuntuu, että Airi Turunen nimittää sote-henkilökunnan yksinään. Se on pitkälle menevää delekointia yhdelle henkilölle, joka juuri on epäonnistunut edellisessä tehtävässään. Vai onko onnistumista Hellin hajoaminen. Kiteellä on ihmeellinen hallintosääntö.

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Mutta kun kiteeläiset kustantavat kaupunginjohtajan toimeentulon...Pitäisi sitä jotain sen eteen tehdä työkseen. Vaikka puhua. Ihmeeliseltä tuntuu, että Airi Turunen nimittää sote-henkilökunnan yksinään. Se on pitkälle menevää delekointia yhdelle henkilölle, joka juuri on epäonnistunut edellisessä tehtävässään. Vai onko onnistumista Hellin hajoaminen. Kiteellä on ihmeellinen hallintosääntö.

Keski-Karjala kirjoitti...

Se, että Turunen jatkaa johtavassa virassa omiaan touhuten epäonnistuttuaan Hellin johdossa, kuvastaa myös sitä, minkä tasoinen johtaja Hämäläinen on. He ja edellisen hallituksen Muukkonen ovat olleet aikamoinen naistrio. Jos heidän tilallaan olisi ollut osaamista, tilanne voisi olla toinen.

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Näinhän se taisi mennä. Kunnallisen elämän heikkous on kun se on sillisalaatttia. Virkamiesvaltaa, luottamushenkilövaltaa ja sullemullevaltaa sekaisin. Tätä pyöritetään ulkopuolisien kustannuksella eli veronmaksajilla. Heikkojen lenkkien sattuessa samaan ketjuun ollaan kaaoksessa. Kaikki ovat erottamattomia ainakin vaalikauden.

Keski-Karjala kirjoitti...

Virkamiehet eivät ole erottamattomia. Kunnanjohtajalle voi antaa kenkää milloin vain.