tiistai 22. toukokuuta 2012

Perse edellä puuhun...

Tohmajärveläisten sosiaali- ja terveyspalvelut näyttävät tulevaisuudessa entistä sekavimmilta.
Marssijärjestys pitäisi olla: erotaan Hellistä, päätetään miten järjestetään palvelut (omana toimintana vai pörssiyhtiön järjestämänä), ryhdytään toteuttamaan edellä tehtyä päätöstä. Näin pitäisi yksinkertaisen ihmisen ajatusmaailman pohjalta toimia.
Kunnassa on virkamieskunta ja päätöstä toteuttamaan kunnanhallitus ja valtuusto. Näillä pitäisi pärjätä. Ei kuitenkaan Tohmajärvellä.
Täällä perustetaan ohjausryhmä. Kutsutaan konsultti Kuntamaisemasta, kutsutaan pörssiyhtiöiden edustajat esittelemään toimintaansa ilman, että on päätöstä tarvitaanko heidän palveluksia.
Kun konsultit ja pörssiyhtiön herrat ovat sopan keittäneet mieluisekseen, kutsutaan valtuutetut iltakouluun ilman päätösvaltaa soppaa syömään. Ilmeisesti kunnan virkamiesjohto on sopan todennut hyväksi ja hyväksynyt tarjottavaksi luottamushenkilöille.
Kysyn miten soppa eroaa Hellin keitoksesta, jos se annetaan pörssiyhtiöiden toteutettavaksi? Vastaan itse. Ei mitenkään.
Tohmajärveläinen avoimmuus päätöksen teossa tulee hyvin esille, kun sosiaali- ja terveystoimen uuteen valmisteluun liitetään asiaa käsiteltäessä maininta, että siihen liittyy liikesalaisuuksia ja siten se ei kaikilta osilta ole julkinen.
Höpö höpö. Kyllä kunnan talousasiat ovat julkisia nyt ja tulevaisuudessa. Sen takaa laki. 
Mitä taas pörssiyhtiöiden liikesalaisuuksiin tulee, niitä tuskin koskaan tohmajärveläisille tai täkäläisille virkamiehille kerrotaan. 
Kysymyksessä lieneekin luottamushenkilöiden ohjaamisesta haluttuun suuntaan. Kun on salattavia asioita, niin niistä ei uskalleta edes kysyä.
****
Tohmajärvellä on mahdollisuus ottaa sosiaali- ja terveyspalvelut oman toiminnan piiriin. Miten pitkäksi aikaa, sitä ei tiedä kukaan. Muutoksia palvelujen järjestämiseen saattaa tulla valtiovallan puolelta. Omana toimintana niihin mukautuminen on paremmin hallittavissa kuin pörssiyhtiöiden vallan alla.
Ihmettelen miksi ei edellä olevaan tartuta Tohmajärvellä yksimielisesti. Meillä ovat rakenteet kunnossa. Ammattitaito ja osaltaan henkilökuntakin käytettävissä.
Jääkö ainoaksi syyksi, etteivät kunnan korkeat virkamiehet halua enää omaa tuotantoa käyttöön. Onko opittu elämään helpolla?
******
Tänään on valtuuston iltakoulu. Olen valtuustoryhmäni ensimmäinen varavaltuutettu. Minua ei ole katsottu tarpeelliseksi kutsua iltakouluun. Varsinaisiin valtuustokokouksiin olen saanut kokousmateriaalin ennakkoon lähetettynä. Siitä on kuulema oikein joku päätös olemassa.
Näyttää siltä, että kun käsiteltäviin asioihin liittyy ei julkisia liikesalaisuuksia, katsovat johtavat virka- ja luottamushenkilöt viisaimmaksi pitää minut sivussa. Saattaisin vielä jotain paljastaa vaikka blogissani.
Kuokkimaan en rohkene iltakouluun mennä. Sen sijaan menen kuokkimaan 3000 kuusen tainta tuulenkaatoaukkoon. Ja se ei ole liikesalaisuus. 

Ei kommentteja: