sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Pallo hallussa vai hukassa?

Otsikon mukainen ajatus tuli mieleen, kun luin viimeisimmän Matti Kososen kirjoittaman blogijutun. Kesälahden kohdalla ei taida olla enää käytettävissä palloakaan. Asiat näyttävät sellaisilta. Edestaa vatkaukselta. Eikä asiat juuri paremmin päätöstenteon kannalta ole muillakaan Keski-Karjalan kunnilla. Näin se vain on.
*****
Päättäjiltä puuttuu päämäärä ja tahto. Ei uskota omiin mielipiteisiinkään muutoksen suunnasta. Halutaan vain roikkua kiinni entisessä. Kun ei tee mitään, ei tee virheitäkään. Tai sitten toinen suunta. Halutaan muutoksia muutoksen vuoksi, vaikka ne tietäisivät entiseen selviä huononnuksia. Molemmat syntyvät tilanteessa, joissa ei tahdota keskustelua eikä tosiasioiden huomioimista. Tällainen voi olla joillekin eduksi. Jos on kysymys henkilökohtaisista eduista. Heitä löytynee lähinnä virkamiehista ja jokusesta näkyvillä olevasta luottamushenkilöstä.
*****
Etelä-Suomen reissulla tapasin sukulaisia ja tuttuja. Kertoivat lukevansa blogiani. Ihmettilivät, että jaksan kirjoittaa ja jankuttaa asioista, joista ei näytä ainakaan heille tulevan mitään. No, ei näytä minullekaan.
Ei kirjoittaja mitään voi muuttaa. Enkä minäkään siihen pyri. Pidän vain esillä asioita, joita päättäjät voivat huomioida päätöstensä pohjaksi kannattaessaan tai vastustaessaan päätösehdotuksia.
Ihmettelijät toivatkin esiin merkittävän vaihtoehdon kohtalooni. Sanoivat, että muuta tänne heidän joukkoonsa. Täällä on kaikki, mikä siellä Tohmajärvelläkin, sanoivat. Lisäsivät, että voit kirjoittaa sielläkin. Ei vie pitkää aikaa, kun olet samassa jamassa kuin nyt Tohmajärvellä.
Vastasin mielestäni viisaasti: En sulje pois sitäkään vaihtoehtoa. Mielestäni omia vaihtoehtoja on syytä harkita. Vielä enemmän pitäisi vaihtoehtoja harkita, jos on asemassa, jossa pitää päättää toisten asioista. Siinä asemassa ovat luottamushenkilöt. Harvoin virkamiehet, vaikka niinkin kuulee väitettävän.

Ei kommentteja: