Suutari pysyköön lestissään

 Puolueilla on vastuu äänestäjän kuluttajasuojasta

Ryhdyn niuhottajaksi. Vähäksi aikaa. Niuhottaja on tyytymätön kaikkiin sellaisiin asioihin, jotka hänen mielestään ovat pielessä. Tietäen kuitenkin niuhottamisen olevan turhaa. Purnaajia tarvitaan. He synnyttävät keskustelua. Ja vastaniuhottajia.

Otetaan esiin Yle. Se vähentää yli 300 työpaikkaa. Säästösyistä. Jos Ylen palvelut jyvitetään minuuteiksi kuulumisesta ja näkymisestä yleisölle ja niille hinta, niin onko lopputili työntekijälle oikea ratkaisu? Eikö ohjelman sisällöllä ja valinnoilla voisi päästä säästöihin sillä kuin lopputileilläkin. Onko tämän päivän ohjelma televisiossa painotettu oikeassa suhteessa palvelemaan kaikkia suomalaisia? Mielestäni ei. Jääkiekko on noussut television ohjelmatarjonnassa asemaan, joka on kohtuuttoman suuri. Kiekkoa tuppaa joka tuutista. Pahimmillaan kolme otteluselostusta yht`aikaa. Turnauksia keksitään jos jollakin nimellä. Kerrotaan pitkillä teennäisillä legendasaduilla NHL-pelaajista, heidän syötöistään, torjunnoistaan ja monesta muusta epäoleellisesta. Puhumattakaan Ylen käyttämistä turhaakin turhemmista asiantuntija jorinoitsijoista. Päätän niuhotukseni tähän. Olen ollut ja olen edelleen jääkiekon innokas kannattaja. Jääkiekosta vastaavien pitäisi huomata, että liikatarjonta tulee ennen pitkää jääkiekon tuhoksi. Mikään ei maistu hyvältä, jos sitä syö liikaa.

Vaalit ovat tulollaan. Ehdokas asettelu on meneillään. Pitäisi löytää hyvät ehdokkaat ja heille paljon ääniä. Avainasemassa ovat poliittiset puolueet ja siellä toimivat henkilöt. Lopputulos riippuu tavallisesta äänestäjästä. Siitä mitä hän arvostaa. Yleensä äänestetään vielä ilman puolueen jäsenkirjaa. Kuntavaaleissa ehdokas menestyy paikallisella tuntemuksella ja osaamisella. Pienikin myönteinen asia tai teko  kuntatasolla voi poikia ehdokkaalle äänivyöryn. Hyvä kello kauas kuuluu. Aluevaaleissa menestymiseen tarvitaan enemmän osaamista terveys- ja sosiaaliasioista. Eduskuntavaaleilla on eniten merkitystä tavalliselle kansalaisille. Eduskunnasta ohjataan eniten tapahtumia jokaiselle tasolle ja tapahtumiselle. Siksi kansanedustajiin ja heidän toimiinsa pitää kiinnittää huomiota.

Kysyä sopii auttaako jokin julkinen siviiliammatti muita helpommin pääsyn kansanedustajaksi. Kansansanedustajista on merkittävä määrä poliiseja ja sotilaita. Käytännössä virkapuku ja kaluunat näyttävät riittävän. Aseenkäyttö julkisella paikalla ja häiriökäyttäytyminen yleisessä liikennevälineessä osuvat kyseisiin ammatteihin. On muistettava kuitenkin, että tapaukset ovat henkilökohtaisia, eivätkä ole mitenkään yleistettävissä ammattikunnan muihin jäseniin. Tapahtumat osoittavat tarkasteluun puolueiden vastuun ehdokasasettelussa.

Vielä suurempi vastuu puolueille syntyy suhtautumisesta loikkareihin. Miten vastaanottava puolue suhtautuu loikkariin ja mihin asemaan hänet asettaa edustamaan uutta puoluetta? Tiedossa on kansanedustajan "hyllytetyn" lähtöpuolueessa, mutta valittu edustamaan uutta puoluetta korkeimmalle tasolle. Missä on äänestäjän kuluttajansuoja kun puolue näin musertaa demokratian perusteita.

Oman kysymyksen ansaitsevat poliittiset nimitykset. Kuka tarvitsee autonkuljettajaa jolla ei ole ajokorttia? Ei kukaan. Ministeriksi edennyt voi ministerinä ohjata valtakunnan liikenne-, terveys- tai sosiaalitapahtumia ja palveluita. Autonkuljettajan ammattitaitoa ajotehtäviin tai lääkäriksi hänen tietotaitonsa ei riitä. Ei edes näiden asioiden käytännön asioiden johtoon tai hoitoon. Ne jäävät alaisten tehtäväksi. Kysyn itseltäni riittääkö työministerinä saadut työtulokset pätevyyteen Kela: pääjohtajaksi. Vastaan; EI RIITÄ. Ne ovat jopa este.

Hesari ei julkaissut mielipidepalstallaan. Kiitti kyllä???

Vankein ja vanhusten hoitoa

Helsingin Sanomissa oli 13.1.2025 kahden sivun kirjoitus vankilassa tapahtuneesta vankien kesken tapahtuneesta pahoinpitelystä. Saman päivän iltana TV1:ssä oli puolen tunnin dokumentti Hämeenlinnan uudesta naisvankilasta. Illan päätti MOT-ohjelma, jossa näytettiin suomalaista vanhusten hoitoa erityisesti muistisairaiden osalta. Ohjelmat puhuivat puolestaan.

Vankila kokemukseni olen saanut 70-, 80- ja 90-luvulta Helsingin Keskusvankilasta. Olin työmestari 25 vangin työyhteisön konepajassa. Vankeinhoitoasioista olen tullut aikanaan julkisuuteen lehtikirjoituksissani sadoissa alan ammattijulkaistuissa. Vankilat ovat aina kuuluneet yhteiskuntaan. Niistä on kirjoitettu ja puhuttu, mutta yleensä ulkopuolisten taholta. Raamatussakin mainitaan vanginvartijat.

Vankilatuomion ainoa rangaistus on vapauden menetys. Muita rangaistuksia siihen ei tule sisällyttää. Vankilan pitää tarjota vangille ne normaalit vankilassa mahdolliset palvelut, jotka yhteiskunnalla olisi hänelle käytettävissä vapaudessakin. Vankilan tehtävä ei ole opettaa, parantaa tai tarjota sellaisia palveluita, jotka ovat jääneet käyttämättä vangilla jo siviilissä. Sellaiset eivät onnistu vankilassakaan. Vankilaturvallisuus niin henkilökunnan kuin vankien osalta on oltava ehdoton. Tämä näyttää nykyään horjuvan.  

Vanhusten hoidossa nousee julkisuuteen, niin MOT-ohjelmassakin, muistisairaus. Kokemukseni muistisairaudesta rajoittuu muutamaan vuoteen vaimoni omaishoitajana. Mutta myös pitkään yli 90 vuoden ikään ja avioliittoon 68 vuoden ajalta. Elämme elämämme onnellisinta aikaa toinen toisellemme kahdestaan omassa kodissamme. Tarvitsemme toinen toistamme. Tunnemme elämämme kun meitä tarvitaan. Olemme hyödyllisiä vanhoinakin. Tiedämme muistisairauden eri vaikeusasteet. Tulevia ei tiedä, mutta niitä ei kannata pelätä. Tiedämme sairauden voivan muuttaa tilannettamme. Edessä voi olla siirtyminen johonkin hoitolaitokseen. Siitä päättäminen ei saa olla virkahenkilöiden päätettävissä heidän vajavaisten arvioidensa perusteella. Ei hoitopaikkojen tai rahan puute. Yhteiskunta hoitaa hyvin muut sairaudet, vammat ja jäsenten katkeamiset. Muistisauraus on yksi helpoimmin hoidettavista. Miksi? Siksikö, että se on helppo jättää sivuun ilman hoidosta vastaavien vastuuta? Jos on näin, se on häpeä.

Veijo Tuunanen. Kemiönsaari 

Kun Halla-ahokaan ei onnistu asuntosijoituksissaan

 Äänesi edustaa valtaa

Kirjoitan tätä omana nimipäivänäni. Kiitoksia vain onnitteluista. Veijo olen ja Veijona pysyn. Voisin olla Henrykin, jos äidin tahto olisi toteutunut. Ristiäistilaisuudessa, niin äitini kertoi, pappi Jääskeläinen oli sanonut, ettei Henry ole sopiva nimi. Oli tarjonnut Veijoa ja se kelpasi äidilleni. Ripillä olen käynyt ja seurakuntaan kuulunut. Siinäpä kosketukseni kirkkoon, ellei sellaiseksi lueta seurakunnan luottamustehtäviä eläkepäivilläni. Tai taannoin kirkkoherran onnittelukäyntiä syntymäpäiväni kunniaksi. Oli miellyttävä tapahtuma. Kesti peräti 2,5 tuntia. Syyksi luen sen, että vierailija oli titteliltään kirkkoherra vaikka olikin nainen. Tähän päättyi tämän pakinan henkilökohtainen seurakunnallinen osuus.

Juhlia on riittänyt. Joulu, uusi vuosi, loppiainen ja meneillään olevat härkäviikot. Onnitteluita on riittänyt joka juhlan kunniaksi. Jos postikortit ovat vähentyneet niin Facebookki on tullut tilalle. Onnittelut, olivatpa ne tulevia tai lähteviä, perustuvat ihmissuhteisiin. Joukossa voi olla "pakon" tai "pinnallisia" onnitteluja. Kun lasken iästä johtuvan poistuman, uskon onnittelijoista valtaosan kuuluvan luokiteltavaksi hyviin ihmissuhteisiin. Ryhmään joka pitää elämää ja ryhtiä yllä läpi elämän. Tukee ja auttaa pyytämättä silloin kun sitä tarvitaan. Ohjaakin ja tarjoaa vaihtoehtoa ratkaisuihin, joita itse ei pysty tekemään. Hyvät ihmissuhteet ovat auttaneet minua. Kunpa minäkin olisin jollekin hyvä ihmissuhde.

Tuntuu siltä kuin joiltakin valtakunnan johtajilta puuttuvat ihmissuhteet. Kuin terve maatiaisjärkikin. Tarkoitan tässä Venäjän ja Israelin johtajia ja heidän käymäänsä sotaa. Onko viisasta tappaa ihmisiä ja tuhota siviilikulttuuri saadakseen itselle tuhotun maapalan? Nyt samaan seuraan uhoaa USA:sta kolmas. Ei hyvältä näytä. Kun kaikki kolme sanovat toimivansa kansalaistensa valtuuttamina ja demokratian nimissä, kysymyksessä on vedätys. Miten sodat estetään? Siihen ei näytä kukaan tietävän keinoa. Vastuu näyttää hajautuvan vaaleissa tapahtuvaksi. Niissä taas riittää kouhottajia joka lähtöön. Jos rauhan henkilöitäkin. Kannattaa ajatella kenelle äänensä antaa.

Samaa harkintaa kannattaa käyttää tulevissa kunta-ja aluevaaleissa. Niissä ollaan lähempänä tavallista elämän menoa. Miten elämä ja toimeentulo jakautuu ihmisten kesken. Saavatko kaikki tarpeellista terveydenhoitoa ja turvaa vanhuuteensa? Tukahtuuko koulutus ja kulttuuri säästöihin? Itäsuomalaisten jokapäiväistä elämää ei tajuta Helsingissä. Puoluejohtajat kiinnittävät huomionsa valtionvälisiin ja oman puolueensa asioihin. Tulevissa vaaleissa itäsuomalaisten pitää keskittää äänensä puolueelle ja henkilöille joilla on kyky nostaa asiat esiin. Hyvää tahtoa ei Helsingin herroilta puutu. Tieto on vain vähissä. Kokoomus, persut, kristilliset ja RKP ovat hallitusvastuussa ajamassa vähäosaiset ahdinkoon. Ja kansan kahtia. Vain vaaleilla nykyinen meno voidaan pysäyttää. Onhan tämä omituista kun eduskunnan puhemies Halla-aho "itkee ja suree julkisesti sijoituksiaan asuntorahastoon". Kertokaa hänelle, että rivitalo-osakkeen neliöhinta Tohmajärvellä oli muutama vuosi sitten 670e/m2. Nyt pyyntihinta on 210e/m2. Eikä ostajaa löydy silläkään hinnalla. Sanoo nimimerkki; "kokemusta on".

Itsenäisyys ei ole itsepäisyyttä

 Jatkon jatkot

Itsenäisyys on asia, ettei yksi päivä vuodessa riitä sen juhlimiseen. Itsenäisyysjuhlaan ei ole sopivaa viedä muita asioita tai tavoitteita tarkoituksella juhlan maineella hankkia julkisuutta ajamalleen hankkeelle tai itselleen. Siksi kansanedustaja Teemu Keskisarjan ps. toiminta, kieltäytymällä julkisuutta hakien menemästä Presidentin itsenäisyyspäivän kutsuille ja osallistumalla 612-kulkueeseen, on demokratiaa loukkaava teko. Nimenomaan häntä äänestäneitä kohtaan. Yleisessä tiedossahan on kulkueeseen osallistuvan äärioikeistolaisia ja natsimielisiä. Tiedossani ei ole mitä Keskisarja mielenosoittajille puhui, mutta yleisen Suomessa olevaan poliittiseen vallankäyttöön ei kuulu hallituspuolueen kansanedustajan hakevan tukea natsiyhteyksistä. Asia nostaa kysymyksen, miksi perussuomalaisen puoluejohto ei tuomitse Teemu Keskisarjan toimintaa? Vai tukeeko hiljaisuus yhteyksiä natsi- ja ääriliikkeisiin? Äänestäjien tulee tarkkailla kenelle äänensä antaa.

Henkilökohtaisesti Itsenäisyyspäivän juhlia seurasin televisiosta. Kutsua ei tullut tänäkään vuonna. Arvoasteikkoani edusti hyvin siivouksella elantonsa saava naishenkilö ja pariskunta, joka vuosikaudet on kerännyt roskia julkisilta paikoilta. Toki minullakin olisi ollut 30 vuotinen kokemus samalta alalta. Olin talonmies aikoinaan. Muista kutsuvieraista erotin TTK-ohjelmasta tutun Linnea Leinon. Häntä fanitin TTK:ssa ja nyt kutsuilla. Sääret muistan tanssikilpailuista. Olkapäät tulivat nyt tutuiksi pukusuunnittelijan toimesta. Muista kutsuvieraista kertokoot paikalla olleet.

Kovin armeija voittoiseksi itsenäisyyspäivän vietto näyttää muuttuvan. 11kk armeijan leivissä viettäneenä reserviläisenä en innostu ohimarsseista ja ylilennoista. Armeija puolustaa tarvittaessa itsenäistä maata, mutta itsenäisyyden pysymiseen liittyy paljon muutakin. Maitten johtajat näyttävät sytyttävän sodat, mutta eivät näytä lopettavan niitä. Armeijoita ja sotilaita käytetään välikappaleina sodan ja rauhan välissä. Demokraattisissa maissa rauhan asia on tavallisten ihmisten käsissä. Ei johtajien ja kenraalien.

Suurkirkossa oli juhlajumalanpalvelus. Siellä olen käynyt rippi- ja hääjuhlallisuuksissa. Vähän muissakin kirkoissa, vaikka olen aina ollut seurakunnan jäsen. Luottamushenkilökin. Pidän pappien puheita vaikeaselkoisina. Nyt piispa Teemu Laajasalo yllätti. Hänen saarnansa yhdistyi sopivasti raamatun sanan, tämän päivän tapahtumaan ja paikalla olleisiin. Hän kertoi miten Suomessa pussilippua kysymään presidentiltäkin. Tapahtumassa Laajasalo nosti tapahtuman sankariksi lipuntarkastajan. Hieno saarna.

Sykähdyttävimmän kokemuksen tänä itsenäisyyspäivänä koin Juhlajumalanpalveluksen lopussa. En ole musikaalinen. Erotan soitetun muksiikin lauletusta. Finlandia sovitettuna uruille, rummuille ja triangelille oli sellaista mitä en ole ennen kokenut. Finlandia on minulle nyt sävelin puhuttua kieltä niin ikävistä kuin iloisista asioista Suomen historiasta. Tuntemustani lisäsi linnassa laulaja Paula Vesalan esittämä Finlandia. Säveltäjä Jean Sibelius, sanoittaja V.A. Koskenniemi ja laulaja Paula Vesala edustavat kulttuuria, jonka rahoitusta hallitus on vähentämässä.

Poliisit eivät ole opettajia

Kulttuuri on muutakin kuin taidetta.

Puhutaan paljon kulttuurista. Jokainen omasta näkökannastaan katsoen. Paljon on myös heitä, jotka vain hymähtävät sanaa hienoston hömpötyksenä. Alkuaan kulttuuri merkitsi viljelyä. oliko se kyntöä, kylvöä ja sadon korjuuta? Ehkä. Minulle kulttuuri on olemista, tekemistä, rakentamista, elämistä ja elinympäristön tapahtumien  huomioimista. Tärkeää on huomata kulttuurissa tapahtuneet ja tapahtuvat muutokset.

Ukkini aikoinaan oli seuramies. Sanottiin ukin lyöneen heinähangon pystyyn ja lähteneen pellolta kun näki vieraan tulleen talon pihaan. Heinäpouta ei ollut esteenä. Jokaista vierasta ennen tervehdittiin ja kysyttiin mitä kuuluu. Se ei ollut uteliaisuutta vaan tiedon tarvetta. Monesti vieras ehti ennen kuulumisten kysymistä kertoa terveisensä. Mistä on tulossa ja mihin menossa. Kahvitellessä kerrottiin säät, karjan, talon ja kylän tapahtumat. Se ei ollut juoruilua vaan ajankohtaista elämää. Ei ollut puhelinta saati kännykkää. Kulttuurin muutos edellä tapahtuneesta nykypäivään on iso. Jos nyt kysyt toiselta mitä kuuluu saat vastaukseksi, mitä se sinulle kuuluu. Lisäkysymys saa vastauksen, lopeta tai saat turpiisi. Kännykän tuijotus jatkuu keskeytyksettä.

Koulumaailmassa kuohuu. Siellä on paljon muutoksia entiseen. Kukaan ei tunnu olevan tyytyväinen nykymenoon. Ei opettajat, oppilaiden vanhemmat eivätkä oppilaatkaan.  Koulukulttuurin muutos näyttää tapahtuneen. Alakouluun mennessä minulla oli selässä reppu. Siinä äidin laatimat eväsleivät ja maitopullo. Taskussa kankainen nenäliina. Kaikilla ei sitäkään. Kouluun mennessä käveltiin. Tullessa juostiin niin, että loppumaito pullossa kirnuutui voikokkareiksi. Martan sain vieruskaveriksi. Liekö saanut minusta tarpeekseen. Ei tullut toisena päivänä enää kouluun. Piti vuoden tauon. Opettaja Aino Oinonen opetti meitä sanomaan hyvää päivää. Pelkkä päivä ei riittänyt. Kumarrus, niiaus ja kiitos olivat tärkeitä asioita. Kenellekään ei tullut mieleen meluta, häiritä tai jättää opettajan ohjeet noudattamatta.

Koulukulttuuri on muuttunut. Pulpetit ovat hävinneet luokasta. Oppilaat näyttävät opiskelevan omaan tahtiinsa. Jokaisella on kännykkä. Ja tietenkin koko ajan käytössä. Opettaja näyttää sivultiselta. Koulussa melutaan ja kiusataan. Käytetään väkivaltaa. Aseitakin. Tähän on tultu. Kaikki ovat tyytymättömiä. Kukaan ei puutu muutoksen aikaan saamiseksi. Sehän olisi astuminen koulukulttuurissa askel kohti entistä. Ja luopumista jopa kännykästä. 

Sisäministeri Mari Rantanen ps. ammatiltaan poliisi lupasi kouluihin poliiseja. Mitä koulupoliisi tekee? Tuskin poliisilla on valmiuksia opetukseen. Eihän poliisin ammattikokemus kansanedustajaksikaan ole tae tehtävässä onnistumisessa. Teen demareille käyttöön oman päätösehdotukseni. Luokkaan kuuluu opettaja ja oppilaat. Ei poliisit ja kännykät.

Kuten lukija lienee huomannut liittelen mielelläni asioita toisiinsa, vertailen ja yhdistän. Viisaat saattaisivat sanoa sitä assosioimiseksi. Minusta edellä oleva kirjoitukseni on perustelu sille, ettei kaikki uusi ole hyvää ihmiselle. Mutta ei vanhakaan. Elämän kokemukseeni sisältyy onnistumisia ja epäonnistumisia tasaisessa suhteessa. On lapio- ja tehdastyötä. Yrittäjyyttä ja kauluspaita tehtäviä. Olen kuljettanut hääpareja, rikollisia, lääkäreitä ja ruumiita samassa autossa. En kuitenkaan yhtä aikaa. En kaipaa sitä aikaa takaisin. Koulumaailmaa kylläkin. Vaikka siinä epäonnistuin eniten. Lukuun ottamatta opettaja Aino Oinosen ensimmäisen vuoden opetusta. 

Palkka tehdyn työn mukaan

 Demokratiakin venyy

Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen lehti. Siksi jätän Amerikan vaalituloksen kommentoimatta. Opiksi niistä kyllä voisi joitain asioita ottaa. Galluppeihin ja politiikan toimittajiin ei kannata luottaa. Eikä ennustaeukkoihin. Kannattaisi katsoa peiliin. Siellä näkyy äänestäjä joka toimii ja äänestää oman tietopohjansa ja tarpeiden mukaan. Valtaosalle äänestäjistä maailman laajuiset ongelmat ovat tuntemattomia. Äänestäjää hämää kun ongelmista kiistellään. Tiedemiehetkin saati poliitikot. Kamala Harris lähestyi äänestäjiä liian sivistyneesti ja tutkimuksiin vedoten. Trump latasi törkypuhetta, leimasi vastustajat hulluiksi ja lupasi mahdottomia. Harrisin tarjoamaa äänestäjä ei ymmärtänyt, mutta silloin vaihtoehdoksi jäi Trump uskon perusteella.

Tulevissa kunta- ja sotevaaleissa on huomioitava mitä äänestäjälle tarjotaan ja mitä luvataan. Kuntatasolla ihmiset ovat omalla käyttäytymisellään ohjanneet kunnat nykyiseen tilanteeseen. Ja kuntapäättäjät ovat olleet mukana tällaisessa kehityksessä. Muistan kun joka kylässä oli vähintään kaksi kauppaa, pankki ja julkinen liikenne. Kaupat katosivat kun ostajille ei kylän kauppa kelvannut. Pankit fuusioituivat ja lähtivät. Julkinen liikenne loppui kun kukaan ei sitä käyttänyt. Oma auto piti olla vaikka rekisteripapereissa luki autokaupan nimi. Sillä autolla lähtivät asukkaat kylästä. Kuntapäättäjät tekivät päätöksiä, joissa liimattiin kunta ikuisesti itsenäiseksi. Kaikki näkevät, ettei liima pidä kun kuntien asukasmäärät laskevat. Tulevissa vaaleissa poliittisten puolueiden on tarjottava äänestäjille reaalisesti toteuttavia vaihtoehtoja tulevaisuuteen. Olkoon se sorakuorma kylätielle, koulunkaton paikkaus tai 100 euroa vuositasolla vanhuskerhon kahvitukseen. Äänestäjiltä voi saada vallan, mutta ei viisautta päätöksiin.

Paikkakunnan elinvoima perustuu ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa. Tiedän kunnista löytyvän "valopäitä" jotka uskovat tietävänsä keinot kuntien loistoon. He perustavat kouluja, julkisia rakennuksia ja etsivät tehtaita paikkakunnan kehittäjiksi. He elävät menneisyydessä ja sielläkin harhassa. Ihminen ja hänen tarpeensa ovat aina ydin josta kehitys on alkanut. Olkoon se sitten kylän ensimmäinen mökki tai pitäjän koulu. Joskus myös kirkko. Näiden ympärille ja tarpeisiin ovat kunnat ja kaupungit syntyneet. Ei hallintopäätöksillä vaan ihmisten tarpeella. Kuka koskaan on menestynyttä tehdasta, kauppaa tai koulua perustanut asumattomaan korpeen? Paikkakunnan elinvoima perustuu ihmisten määrään. Esimerkiksi edellisestä sopii Ahmovaaran Kolinportti. Sen nousu, uho, nykytila ja ilmeisesti tuho. Ei elämä millekään portille lopu. On opittava oppimaan koetusta.

Suomalaisista 80% gallupin mukaan ei ennen vaaleja olisi äänestänyt Trump:ia presidentiksi. Amerikkalaiset äänestivät. Demokratia toimii niin. Ääniä eniten saanut valitaan. Suomessa demokratia toimii samoin, mutta vain aikansa. Hallitus valitaan monesta puolueesta porukka, joka ryhtyy hallitsemaan ja tekemään päätöksiä. Enemmistön nimissä ja valtuuttamina. Mutta näin tapahtuu vain alussa. Hallituskauden puolessa välissä hallituspuolueiden kannatus gallupin mukaan on 42%. Tässäkin luvussa on mukana RKP:n 4% ja KD:n 3,5% mahtava tuki. Ei tämä ainakaan ole enemmistön valtaa.

Suomessa valtion rahaa käytetään verokalenterin mukaan erään virkahenkilön palkkaan 326600 e/v. Se tekee 27216 e/kk, 6804 e/viikko. Päivää kohti palkkaa jää vaivaiset 1360 e/pv. Pääministerin palkka jäänee puoleen väliin. Tiedän erään eläkeläisen elävän hyvin 1100 e/kk eläkkeellä. Päivää kohti jää tuhlattavaa 35 e/pv mihin itse haluaa. Kun verot on ensin maksettu. Luvut ovat vanhalla kalkulaattorilla lasketut.

Taksitkin tappelee keskenään.

 Loikkari rapauttaa demokratiaa

Urheilussa Kristina Mäkelä lopetti loikkaamisen. Hän oli menestys loikkaajana. Politiikassakin loikataan. Viimeisemmän loikan teki keskustan lankun takaa persuihin Pekka Aittakumpu. Hän edustaa pappina vanhalestadiolaista uskon suuntaa. Poliittisen aseman Aittakumpu oli saanut vaaleissa. Siinä mielessä hän loikallaan pyllisti äänestäjilleen. Hesarin haastattelussa (20.10.) Aittakumpu sanoi persuissa pystyvänsä  paremmin edistää Yleen, Elokapinaan, sateenkaari-ideologiaan, Suomen kieleen ja kulttuuriin sekä elämäntavan puolustamiseen liittyviä teemoja. Vain maahanmuuton vastustaminen unohtui luettelosta. Mitä kirkko ja lestadiolaiset ajattelevat kun heidän pappinsa sanoo äänestävänsä viinan kotiinkannon puolesta? Persut on sopiva puolue loikkarille. Entisten lisäksi.

Jos jokin politiikoilta on mennyt pieleen niin se on Keskustan Anne Bernerin taksi uudistus. Entisenä taksiautoilijana en voi kuin ihmetellä Bolt ja Uber sekoilua hintojen ja kuljettaja palkkojen suhteen. Helsingissä varmempaa taksitolpalla on saada turpaansa kuin turvallisen kyydin. En ryhdy neuvomaan vaan muistelen millaista taksiautoilu oli viisikymmentä luvulla ja pitkälti sen jälkeen. Ennen kuin sai taksiluvan yrittäjän tausta piti olla luotettava tehtävän hoitoon. Taksi oli yleensä yksin yrittäjä ilman työaikoja. Maalla ajettiin kotoa käsin ja kaupungeissa tolpalta. Kilpailu pudotti hintoja mutta kalleimman kyydin määräsi taksamittari. Jos lain määräämistä ehdoista taksi poikkesi heilahti lupa hyllylle. Pahemmissa tapauksissa auto valtiolle. Taksiautoilu perustui kuljettajan ja matkustajan keskinäiseen luottamukseen. Auto kyydin aikana oli keljuttajan ja matkustajan yhteinen koti. Molemmilla oli kunnioitus toista kohtaan. Ihmiset luottivat taksiin ja poliisiin. Minun kohdalla kyytimaksu jakautui siihen aikaan kolmeen osaan. Yksi autolle, yksi polttoaineeseen ja yksi kuskille.

Korvaako määrä laadun? Ei korvaa. Kunnanvaltuustoissa ja ehdokas asettelussa määrää puolustellaan demokratialla. Kokemuspohjaisesti jokainen voi nähdä, miten valtuustot toimivat. Osa valtuutetuista on demokratian täytettä. Valitettavasti. Mitä sitä kieltämään. Kaikki tehtävät tulevat kuitenkin hoidettua. Se tietää työtä vuorotta osalle porukkaa.

Ennen valtuustoehdokkaat haalittiin systeemillä ehdokas joka kylästä. Vapaaehtoisesti tai puolipakolla. Kylien tyhjentyessä haettiin ehdokkaiksi arjessa näkyviä ihmisiä. Varmoja läpimenijöitä olivat hoitajat, poliisit, virastoissa toimivat ja suulaat ihmiset. Aate tuli perässä, jos oli tullakseen. Poliittisen opin antoivat usein virkahenkilöt. Näillä kahdella systeemillä, sanottakoon niitä hevoskyyti- ja polkupyöräajaksi, tuskin enää pärjätään. Nyt tarvittaisiin tietokoneosaajaa ja kohtaa tekoälyä. Ei nyt sentään. Maatiaisjärkeä tarvitaan edelleen niin valtuustoihin kuin eduskuntaankin. Maakuntahallinnosta en puhu mitään. Eikös se muodostu kunnanvaltuutetuista, joilla on aikaa siihenkin. Ja toivottavasti kykyä.

Mukaan politiikkaan pääsee monta tietä. On poliittiset järjestöt nuoriso-osastoineen. Sinne haetaan kotoa, mutta myös hakeudutaan. Seuraava porras onkin kunnanvaltuusto, sitten eduskunta, hallitus ja presidentti. Halu, kyky ja oikea tausta vain pitää olla itsellä.

Perheen asiat hoidetaan kotona. Mitkä ja millaiset mahdollisuudet siihen ovat, päätetään nykyään kauempana. Kunnassa, maakunnassa, Suomessa ja Euroopassa. Ainoa mahdollisuus vaikuttaa on olla ehdokkaana vaaleissa. Jos haluat vaikuttaa tärkeintä on äänestää.