Suutari pysyköön lestissään

 Puolueilla on vastuu äänestäjän kuluttajasuojasta

Ryhdyn niuhottajaksi. Vähäksi aikaa. Niuhottaja on tyytymätön kaikkiin sellaisiin asioihin, jotka hänen mielestään ovat pielessä. Tietäen kuitenkin niuhottamisen olevan turhaa. Purnaajia tarvitaan. He synnyttävät keskustelua. Ja vastaniuhottajia.

Otetaan esiin Yle. Se vähentää yli 300 työpaikkaa. Säästösyistä. Jos Ylen palvelut jyvitetään minuuteiksi kuulumisesta ja näkymisestä yleisölle ja niille hinta, niin onko lopputili työntekijälle oikea ratkaisu? Eikö ohjelman sisällöllä ja valinnoilla voisi päästä säästöihin sillä kuin lopputileilläkin. Onko tämän päivän ohjelma televisiossa painotettu oikeassa suhteessa palvelemaan kaikkia suomalaisia? Mielestäni ei. Jääkiekko on noussut television ohjelmatarjonnassa asemaan, joka on kohtuuttoman suuri. Kiekkoa tuppaa joka tuutista. Pahimmillaan kolme otteluselostusta yht`aikaa. Turnauksia keksitään jos jollakin nimellä. Kerrotaan pitkillä teennäisillä legendasaduilla NHL-pelaajista, heidän syötöistään, torjunnoistaan ja monesta muusta epäoleellisesta. Puhumattakaan Ylen käyttämistä turhaakin turhemmista asiantuntija jorinoitsijoista. Päätän niuhotukseni tähän. Olen ollut ja olen edelleen jääkiekon innokas kannattaja. Jääkiekosta vastaavien pitäisi huomata, että liikatarjonta tulee ennen pitkää jääkiekon tuhoksi. Mikään ei maistu hyvältä, jos sitä syö liikaa.

Vaalit ovat tulollaan. Ehdokas asettelu on meneillään. Pitäisi löytää hyvät ehdokkaat ja heille paljon ääniä. Avainasemassa ovat poliittiset puolueet ja siellä toimivat henkilöt. Lopputulos riippuu tavallisesta äänestäjästä. Siitä mitä hän arvostaa. Yleensä äänestetään vielä ilman puolueen jäsenkirjaa. Kuntavaaleissa ehdokas menestyy paikallisella tuntemuksella ja osaamisella. Pienikin myönteinen asia tai teko  kuntatasolla voi poikia ehdokkaalle äänivyöryn. Hyvä kello kauas kuuluu. Aluevaaleissa menestymiseen tarvitaan enemmän osaamista terveys- ja sosiaaliasioista. Eduskuntavaaleilla on eniten merkitystä tavalliselle kansalaisille. Eduskunnasta ohjataan eniten tapahtumia jokaiselle tasolle ja tapahtumiselle. Siksi kansanedustajiin ja heidän toimiinsa pitää kiinnittää huomiota.

Kysyä sopii auttaako jokin julkinen siviiliammatti muita helpommin pääsyn kansanedustajaksi. Kansansanedustajista on merkittävä määrä poliiseja ja sotilaita. Käytännössä virkapuku ja kaluunat näyttävät riittävän. Aseenkäyttö julkisella paikalla ja häiriökäyttäytyminen yleisessä liikennevälineessä osuvat kyseisiin ammatteihin. On muistettava kuitenkin, että tapaukset ovat henkilökohtaisia, eivätkä ole mitenkään yleistettävissä ammattikunnan muihin jäseniin. Tapahtumat osoittavat tarkasteluun puolueiden vastuun ehdokasasettelussa.

Vielä suurempi vastuu puolueille syntyy suhtautumisesta loikkareihin. Miten vastaanottava puolue suhtautuu loikkariin ja mihin asemaan hänet asettaa edustamaan uutta puoluetta? Tiedossa on kansanedustajan "hyllytetyn" lähtöpuolueessa, mutta valittu edustamaan uutta puoluetta korkeimmalle tasolle. Missä on äänestäjän kuluttajansuoja kun puolue näin musertaa demokratian perusteita.

Oman kysymyksen ansaitsevat poliittiset nimitykset. Kuka tarvitsee autonkuljettajaa jolla ei ole ajokorttia? Ei kukaan. Ministeriksi edennyt voi ministerinä ohjata valtakunnan liikenne-, terveys- tai sosiaalitapahtumia ja palveluita. Autonkuljettajan ammattitaitoa ajotehtäviin tai lääkäriksi hänen tietotaitonsa ei riitä. Ei edes näiden asioiden käytännön asioiden johtoon tai hoitoon. Ne jäävät alaisten tehtäväksi. Kysyn itseltäni riittääkö työministerinä saadut työtulokset pätevyyteen Kela: pääjohtajaksi. Vastaan; EI RIITÄ. Ne ovat jopa este.