Tieto pohjautuu aina elettyyn elämään

 

Voi äänestää omantunnon tai oman tunnon mukaan

Kuten lukija lienee huomannut, kaikki mitä kirjoitan perustuu siihen mitä olen kuullut tai nähnyt. Siihen samaan millä valtaosa ihmisistä päätöksensä tekevät. Päättäjät ja johtajat varovat kertomasta asioista, joista olisi heille tai edustamalle yhteisölle epäedulta tai haittaa. Näin menetellään myös politiikassa.

Gallupit näyttävät mitä näyttävät. Vasta vaaleissa "veri" punnitaan. Kantaako kokoomuksen ja Orpon hokema velkaantumisesta ja verojen alentamisesta vaaliteemaksi? Ihmiset yleisesti tietävät, etteivät rikkaat velkaannu, mutta köyhät tarvitsevat joskus velkaa selviytyäkseen joka  päiväisistä kuluistaan. Vastuullinen valtio ottaa velkaa, tasatakseen eroa köyhien ja rikkaiden välillä.

 Miten pitkälle populismillä pääsevät persut? Mikään ei ole hyvin Suomessa. Sitä luetaan paperista eduskunnassa. Syyksi riittää maahanmuutto, hallitus tai pääministeri Sanna Marin. Jos persut eivät jotain voi mustaksi valkeasta väittää, on "hyvä" tapahtunut liian aikaisin tai myöhään. Jos suomalaiset nostavat persut hallitukseen, on mielenkiintoista ketkä persuista ministeriautoihin istuvat. Tämän hetken pintapersuja ovat Marinin paikalle Riikka Purra, puolustusministeriksi kranaatteja allekirjoitellut Jussi Halla-aho. Muista ministerin paikoista kilpailevat EU:ssa korkoa kasvaneet Hondurasin asiantuntija Teuvo Hakkarainen ja Laura Huhtasaari. Kysymyksen alle jää onko oikeudessa saatu rangaistus este oikeusministerin pallille? Heitäkin löytyy persujen eduskuntaryhmästä. Oma ongelmansa persuille ovat maahanmuuton vaikeuttamiseksi eduskunnassakin puheissa vilahdelleet muutostarpeet. Muutokset vaatisivat Suomen Perustuslain 6§ Yhdenvertauus muutosta. Jo pykälän ensimmäinen lause kirjoitetaan sanatarkasti: "Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä". Laki koskee ihmisiä, ei yksin suomalaisia. Persujen hokema kantasuomalaisista ja vain heidän "eduistaan" huolehtiminen  jää perustuslaissa tukea vaille. Äänestäjät vaaleissa päättävät mitä äänellään tukevat. Demokratia on semmoista.

Olisiko huono vertaus jos sanon, että kepu on sekaisin kuin seinäkello. Lappi sotkee näkymillään turistin pään ja uudella mahdollisella lainsäädännöllään kepulaiset. Äänestetään puolesta ja vastaan. Vai oliko päinvastoin? Hallituksen luvalla kuitenkin. Sitten tuli translaki. Valiokunnassa puheenjohtaja Lohen johdolla äänestettiin hallituksen esitystä vastaan. Oman tunnon mukaan. Uskonnollisen näkemyksen pohjalta todennäköisesti. Translain kannajat äänestivät ilmeisesti omantunnon mukaan. Tähän kun lisää alenevat Gallupit, Paavo Väyrysen, kiukuttelut ja sekoilu eduskuntaryhmässä ja puheenjohtaja Annika Saarikon kyvyt johtaa sekoilevaa ryhmäänsä, on vaikeaa löytää kannatusta vaaleissa.

Demareiden pullat näyttävät olevan hyvin uunissa. Vielä niin, etteivät pala jos ei paistukaan. Sanna  Marinin suora puhe persuille ja kokoomukselle on huomioitu laajasti. Kokoomus on vuorineuvosten puolella ja persut puhuvat rasistisesti  eduskunnassa. Tämä tiedetään yleisestikin. Sen voi sanoa puoluejohtaja Sanna Marinkin. Pääministerinä Sanna Marinin puheet Euroopassa ja Yhdysvalloissa Euroopan ja Ukrainan tilanteesta on huomioitu raikkaina ja selvinä.

Joulujuhlista jaloin, muista miten milloinkin

 

Juhla, uskonto, puolue ja filosofia

Edellisen ja tämän pakinan väliin sattui juhlaruuhka. Joulu, uusi vuosi, synttärit ja nimipäivä. Ennen se tiesi vieraita. Nyt mentiin vähemmällä. Joulukortteja tuli 10 ja lähtenyt ei yhtäkään. Ikätoverit ovat kuolleet tai muuten tietämättömissä. Nuoremmat eivät ole antaneet osoitteitaan. Pelaavat keskenään Facebookissa. Sinne minäkin uuden vuoden toivotukseni laitoin. Kun en halunnut hukuttaa ketään onnitteluihin, niin ilmoitin, etten kenellekään ole toivonut ennenkään pahaa. Nimipäiviä en ole koskaan juhlinut. Se on tekojuhla. Synttäreitä on aina jollain tavoin tuttavien ja sukulaisten kanssa juhlittu. Tosin nekin juhlat ovat saaneet uutta sisältöä. Ja vähemmän huomiota. Yhdellä kakulla meni kaikki juhlat.

Juhlien sisältö ja merkitys on karannut käsistä. Joulu on kirkon käsissä ja muut juhlat enemmän tai vähemmän kaupan ohjauksessa. Juhlaperinne on kuitenkin monelle edelleen niin tärkeä, että siitä poikkeaminen aiheuttaa surua, katkeraa mieltä ja jopa välirikkoja. Juopa näyttää suurimmalta nuoren ja vanhan väestön välillä. Kumpaakaan ei voi toisen käskyllä mieleisekseen muuttaa. Ongelmaa pitää lähestyä filosofian keinoin. Siinä tutkitaan tietämisen, todellisuuden ja toiminnan alkuperää. Ikäpolvien erot näkyvät toistensa kartteluna ja puhumattomuutena. Tämä näkyy nuorilla ja vanha väki kokee sen hylkäämisenä ja unohduksena. Kysymyksessä kuitenkin yleensä on toiminnan luonnollinen erilaisuus. Nuori tähyää tulevaisuuteen vanhuksen mielestä joskus turhuuteenkin. Vanhuksen elämän kokemus ja mielipiteet eivät kiinnosta nuoria. Ellei näitä eroavuuksia huomaa, syntyy ensin puhumattomuus joka on välttelyn pahin muoto. Ja kaikki tästä kärsivät turhaan. Filosofi etsii mikä on hyvässä huonoa ja huonossa hyvää.

Tuli mainittua alkuun kirkko. Olen seurakunnan jäsen. Jopa toiminut muutaman valtuustokauden seurakunnan luottamustehtävissä. En tiedä mitä "uskovaiset" ajattelevat filosofiasta. Ristiriitaa saattaa syntyä elämän todellisuuden ja ristinuskon välillä. Omalla kohdallani koetan elää kymmentä käskyä noudattaen, mutta ilman pappien selitystä "mitä se on". Näin menetellen uskon toteuttavani henkistä minuuttani. Kirkolle ja papeille jätän selitettäväksi hengellisen puolen.

"Anna kaikkien kukkien kukkia", sanotaan. Siitäkö johtunee, etten ole jäsenyydessä kirjallisesti muihin kuin valtioon, kuntaan ja seurakuntaan. Viimeksi mainittuunkin vain siitä syystä, että säilytän sananvaltani seurakunnan asioihin. En tiedä onko ketään erotettu seurakunnan jäsenyydestä mielipiteidensä johdosta. Pelkään erottamista yhteisön jäsenyydestä yhtä paljon kuin ennen vanhaan lopputiliä. Tämä pätee myös suhteessani poliittisiin puolueisiin nähden. Potkujen pelko kahlitsee ajattelua ja sen ilmaisua. Onko ratkaisuni oikea, kun kuulun kirkkoon pitääkseni oikeuden moittia sitä ja olla ilman jäsenkirjaa politiikassa, kirjoittaa siitä minkä itse on parhaimmaksi katsonut? Sopii tuota miettiä.

Jätetään tämä "Leelian lepotuoli" ja palataan ensi kerran tavallisiin asioihin. Yhteiskunnallisiin asioihin, joita politiikassa käsitellään. Kysymällä onko politiikka rikki, kun puolueet saavat mielipidekannatusta lupauksilla, joita on mahdotonta toteuttaa. Vallan ja vastuun välimatka suurenee.

Hyvää vuoden jatkoa!    Veijo Tuunanen

Viisaus voi olla kokemustakin

Rangaistus tuskin ratkaisu

Pitäisi se tietää, ettei Öllölästä käsin Helsingin liikenteestä voi kaikkea tietää enempää kuin Helsingissä ymmärrettäisiin luonnon monimutkaisuus metsämaisemassa. Puhumattakaan keskieurooppalaisten mahdollisuutta ohjata etänä kumpaakaan. Helsingissä 30 vuotta asuneena tiedän kokemuksesta, ettei raitiovaunu koukkaa. Muun ajan metsäympäristössä rämpineenä tiedän, ettei EU:lla tai kaupungissa elävällä ole mahdollisuutta määritellä oikein jokaista hehtaaria, puroa tai lähdettä luonnon suojeluun. Luonnon monimutkaisuuden ovat jo metsäyhtiöt ainakin kohdaltamme kauppoja tehdessään jättäneet nykyisellä ohjeistuksella puronvarret, kosteikot ja vastaavat kohteet ostamatta. Tätä taustaa vasten Annika Saarikon omaisuuden suojelu ja hyppääminen opposition kelkkaan, näyttää tuoneen takapakkia keskustan kannatukseen. Sopimuksista kiinnipitoa arvostavat suomalaiset enemmän kuin oman edun tavoittelua aina kiukkupotkuihin asti.

Tätä kirjoittaessani katson kuvaa, jossa Päivi Räsänen, Ville Tavio, Riikka Purra, Harry Harkimo, Pia Kauma ja Mari-Leena Talvitie jättävät opposition välikysymystä hallitukselle nuorisorikollisuuden ja katujengien hallitsemiseksi. Riikka Purra esittää, että tulevan hallituksen pitää uudistaa maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikka. Ville Tavio säestää yhtä utopitisillä  muutoksilla, joita vain ei voida käytäntöön soveltaa. Samalla linjalla näyttää olevan Kauma. Päivi Räsäsen mahdollisuudet ja kyvyt katuväkivallan hallitsemiseen ovat jo koettu hänen ollessaan sisäministeri. Harry Harkimo on "ulalla" korjausehdotuksissaan kun ehdottaa linjaksi Tanskan ja Ruotsin tietä. Jos rikollisuus olisi maailmasta poistettu noilla muutosehdotuksilla olisi se tehty ennen näitä päiviä.

Kuolemantuomioita ja vankiloita on rikollisuuden estoon käytetty läpi historian. Jo raamatussa mainitaan ammattinimikkeenä vanginvartija. Rangaistuksilla ei ilmeisesti koskaan voida poistaa rikollisuutta. Niillä kuitenkin voidaan jossain määrin hallita sitä. Lähes kolmenkymmenen vuoden ajan sain elää päivittäin vankien ja heidän asioitaan huolehtivien ja vastaavien kanssa. Minulla oli myös tilaisuus tutustua vankeinhoitoon miten se tapahtuu ulkomailla. Kokemukseni perusteella voin vakuuttaa, että valta osa vangeista lusii tuomiotaan syyttömänä. Jotkut sanovat syyksi vahingon, huolimattomuuden tai humalan. Mikä on rikos, on useimmalle vangille vaikea ymmärtää. Miten on mahdollista ojentaa vankia rangaistuksella, jos tällä ei ole käsitystä siitä mistä häntä rangaistaan. Mielestäni oppositiossakin tiedostetaan tämä. Välikysymys lieneekin tarkoitettu vaalisyötiksi asiaa tarkemmin tuntemattomille ja saamiseksi helppoja ääniä vaaleissa ongelmalla, jota ei voi kuitenkaan lopullisesti ratkaista. Suomessa vankeinhoito perustuu tutkimukseen ja käytännössä saatuun tietoon. Ei puoluepolitiikan hyväksi käyttöön.

Suomessa rikollisten rangaistuksiin ovat riittävät rajat. Kiristyksellä tai helpotuksella tuskin on vaikutusta. Nuorisorikollisuuteen ja katuväkivaltaan voidaan vaikuttaa vähentävästi kodin, koulun ja yhteiskuntakasvatuksen kautta. Näissä kaikissa on viime vuosina lipsuttu. Kodeissa käytetään vapaan kasvatuksen metodia. Ei kerrota sitä mikä on sallittua mikä ei. Koulussa keskitytään ainekeskeiseen opetukseen ja menestykseen siinä. Huonosti menestyvät ja poikkeavat lapset jäävät sivuun tai oireilevat. Keinot ohjaukseen ja tarvittaessa ojennukseen jäävät käyttämättä. Yhteiskunta arvostaa rahallista menestystä. Elämän arvoista ei kerrota, eikä niiden positiivisistä vaikutuksista ihmisiin. Kaikesta edellä kerrotusta on tutkittua tietoa.

 

Mikä on hyvää hallintotapaa?

 

Projektissa ei vastaa kukaan

Viisi tuntia pitkästä elämästä ei ole paljon, jos se käytetään hyödyllisesti. Vaikka tiedon hankintaan. Näin ajattelin, kun valmistuin seuraamaan Tohmajärven kunnanvaltuuston kokousta, jossa käsiteltiin Värtsilän koulun ja kunnallistalon tulevaa kohtelua. Tietoa sain, mutta millaista tietoa?

Jo alku oli hankalaa. Kokouksen alkuajasta oli kaksi tietoa netissä. Osoitti välinpitämyyttä Youtubelaisia kohtaan. Kuva löytyi. Ei sekään kovin selvä, mutta äänitys aliarvoinen ja sekin oli pois kokouksen alusta ja lopusta. Ja tietenkin päätösten kohdalta tärkeimmistä pykälistä. Kunta on hankkinut tietotekniikkaa, mutta ei osaa tai halua sitä käyttää. En tahdo uskoa, että kyseessä olisi tahallisuus tai sabotointi. Veronmaksajien aliarvioimista moinen piittaamattomuus kuitenkin oli. Muualla päättäjät käyttävät äänen- ja kuvan lisäksi yleisesti viittomakieltä palveluissaan. Tolkkukunnassa siihen lienee pitkä aika.

Muutama henkilökohtainen havainto kokouksesta. Onko hyvää hallintotapaa pitää kunnanhallituksen kokous juuri ennen valtuuston kokousta ja tuoda hallituksen esitykset heti valtuuston päätettäväksi? Ei ole. Valtuuston jäsenet eivät selvästikään tienneet mistä olivat päättämässä. Se näkyi monesta kokoustauosta, joissa ryhmäjohtajat selittivät valtuutetuille mitä ollaan päättämässä. Huonoa hallintotapaa tämäkin.

Erityisesti kiinnitin huomiota Värtsilän koulun ja kunnallistalon asioiden käsittelyyn. Nehän ennakkoon näyttivät kiinnostavan kuntalaisia. Värtsilän koulu oli "purku-uhkan alla ja kunnallistaloa odotti mahtava ja kallis remontti. Kaksi selvästi erillistä asiaa. Mutta eivät enää valtuuston äänestysten jälkeen. Porukkaan sotkettiin Kemien entinen koulukiinteistö. Miten, se jäi minulle äänivaikeuksien takia epäselväksi.

Kokouksen kulkuun astui minulle tuntematon Anne. Etsin hänen sukunimeään kunnanvirkahenkilöiden nimikalleriasta, mutta en löytänyt. Anne esitteli "projektin", josta en päässyt selville. Esityksessä vilahtelivat sanat; kunnallistalo, arvokastalo, asbestia ei ole, sisäilma on hyvä. Immonen ja Osmo Karttunen esittävät talon erittäin kunnostuskelpoiseksi. On tullut  talosta kansainvälisiä tiedusteluja. Haetaan rahaa ja tukea museovirastolta, yliopistolta ym. Projektiin liittyi kunnallistalo, vanha koulukeskus ja Värtsilän koulu. Miten se jäi minulle epäselväksi. Olen yksinkertainen ihminen näissä asioissa. Ymmärrystäni rasittaa se, että tunnen kunnallistalon, sen käytön ennen ja nyt sekä Jouni Töyrylän kuntotutkimuksen. Ristiriitaa  Annen esityksen ja oman tietämykseni perusteella minun vaikea ymmärtää. Ihmetystä minulle on se, että Annea kutsuttiin kokouksessa etu nimeltä ja valtuutettuja koko nimeltä. Kuin myös se, että hän pyysi ja sai kokouksessa puheenvuoron valtuutettujen keskusteluun. Asiantuntijoiksi kutsuttujakin kuullaan vain pyydettäessä asian esittelyyn.  Onko Anne "hurmannut" virkahenkilöt ja valtuutetut esityksellään? Jos on niin se ei välttämättä ole hyväksi päätöksiä tehtäessä. Ei edes esittely vaiheessa. Äänestyspäätöksiin en voi ottaa kantaa. Niitä ei Youtubessa näytetty.

Loppukuvassa kunnanjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja hymyilivät. Päätökset lienevät olleen heidän mieleisiään. Kokouskeskustelusta voi päätellä, että kuherruskausi kunnanjohtajankin osalta on ohitettu. Kokouksen tulokset tulevat maksuun kuntalaisille myöhemmin.

Karjalaisen mielipidepalstalla julkaistu 9.12.-22.

 

Harkintaa päätöksiin

Tohmajärven kunnanhallitus ja valtuusto pohtii taas kerran mitä Kunnallistalolle pitäisi tehdä. Pitäisikö talo korjata ja millä tavoin. Kunnanhallitus väännön jälkeen päätti esittää talon remonttiin 260000 euroa. Talon kohtalosta lienee voimassa olevia valtuuston päätöksiä. Niissä yhtenä vaihtoehtona on myös talon purkaminen. Syntyykö nyt päällekkäisiä päätöksiä?

Talo on alkuaan ollut Kaurilassa, josta Edistysseuraintalo Oy perustamisensa ja Yhtiösopimuksen laadinnan jälkeen 30.11.1925 osti, purki ja siirsi talon Kemieen. Samassa yhteydessä osakkeet merkittiin henkilöille.

Seuraavaksi Tohmajärven Edistysseuraintalo Osakeyhtiö velkaannuttuaan myi talon Tohmajärven Suojeluskunnalle 179000 markan kauppahinnalla 27.5.1940. Velkojen jälkeen jäi kauppahinnasta maksettavaa 6000 mk, joka kuitattiin saaduksi 30.6.1940.

Tohmajärven Suojeluskunta lahjoitti kunnalle 3.11.1944 Edistysseuraintalo-nimisen talon ja Vaaranrinta-nimisen tilan n:o 2:11 Saariosta sekä eräitä vuokraoikeuksia kokouspäätöksellään. Kokousmääräys oli tullut päiväkäskyllä ja siinä mainittiin pikaista koollekutsua ilman tiedoksiantoaikaa. Tästä ajasta lähtien olen seurannut talon tapahtumia. Muistan kokouksesta henkilöt, jotka tulivat kotiini kokouksen jälkeen kahville. Heiltä kuulin, että tarkoitus alunperin oli lahjoittaa talo urheiluseuralle, mutta kun pelättiin talon joutuvan venäläisille oli kunta turvallisempi lahjan vastaanottaja.

Kunnan omistuksessa talossa ovat toimineet kaikki kunnanpalvelut ja paljon muuta. Siten talon historiaan sisältyy runsaasti historiaa ja henkilökohtaisia muistoja monelle. Niin minullekin vuodesta 1940 alkaen. Olen kirjoittanut talosta ja sen piirissä tapahtuneista asioista lukuisia juttuja lehtiin. Talossa on siirrelty sisäseiniä aina tarpeen mukaan. Järjestelmällistä ja suunniteltua remonttia taloon ei ole tehty. Jouni Töyrylä teki talon kuntotarkastuksen 1990 luvulla. Siinä todettiin talon kunto heikoksi, eikä johtanut korjauksiin. Alkuperäiseen taloon on rakennettu ensin toinen kerros ja lisäsiipi ja sitten kellarikerros, jonka yhteydessä Eino Immoselta solahti rautakanki talon alla olevaan onkaloon.

Kirjoituksistani minut tunnettaneen Kunnallistalorakennuksen puolesta puhujana erityisesti historiallisista syistä . Nyt aika on mennyt menojaan ja on viisasta harkita talon kohtaloa uudelleen. Historiaa voi säilyttää ja kunnioittaa nykyään paremmin kuin yrittää saada vanhuuttaan hajoavaa rakennusta kohtuuhinnalla käyttökelpoiseksi.

Veijo Tuunanen. talon vaikutuksessa elänyt.