Juhla, uskonto, puolue ja filosofia
Edellisen ja tämän pakinan väliin sattui juhlaruuhka. Joulu, uusi vuosi, synttärit ja nimipäivä. Ennen se tiesi vieraita. Nyt mentiin vähemmällä. Joulukortteja tuli 10 ja lähtenyt ei yhtäkään. Ikätoverit ovat kuolleet tai muuten tietämättömissä. Nuoremmat eivät ole antaneet osoitteitaan. Pelaavat keskenään Facebookissa. Sinne minäkin uuden vuoden toivotukseni laitoin. Kun en halunnut hukuttaa ketään onnitteluihin, niin ilmoitin, etten kenellekään ole toivonut ennenkään pahaa. Nimipäiviä en ole koskaan juhlinut. Se on tekojuhla. Synttäreitä on aina jollain tavoin tuttavien ja sukulaisten kanssa juhlittu. Tosin nekin juhlat ovat saaneet uutta sisältöä. Ja vähemmän huomiota. Yhdellä kakulla meni kaikki juhlat.
Juhlien sisältö ja merkitys on karannut käsistä. Joulu on kirkon käsissä ja muut juhlat enemmän tai vähemmän kaupan ohjauksessa. Juhlaperinne on kuitenkin monelle edelleen niin tärkeä, että siitä poikkeaminen aiheuttaa surua, katkeraa mieltä ja jopa välirikkoja. Juopa näyttää suurimmalta nuoren ja vanhan väestön välillä. Kumpaakaan ei voi toisen käskyllä mieleisekseen muuttaa. Ongelmaa pitää lähestyä filosofian keinoin. Siinä tutkitaan tietämisen, todellisuuden ja toiminnan alkuperää. Ikäpolvien erot näkyvät toistensa kartteluna ja puhumattomuutena. Tämä näkyy nuorilla ja vanha väki kokee sen hylkäämisenä ja unohduksena. Kysymyksessä kuitenkin yleensä on toiminnan luonnollinen erilaisuus. Nuori tähyää tulevaisuuteen vanhuksen mielestä joskus turhuuteenkin. Vanhuksen elämän kokemus ja mielipiteet eivät kiinnosta nuoria. Ellei näitä eroavuuksia huomaa, syntyy ensin puhumattomuus joka on välttelyn pahin muoto. Ja kaikki tästä kärsivät turhaan. Filosofi etsii mikä on hyvässä huonoa ja huonossa hyvää.
Tuli mainittua alkuun kirkko. Olen seurakunnan jäsen. Jopa toiminut muutaman valtuustokauden seurakunnan luottamustehtävissä. En tiedä mitä "uskovaiset" ajattelevat filosofiasta. Ristiriitaa saattaa syntyä elämän todellisuuden ja ristinuskon välillä. Omalla kohdallani koetan elää kymmentä käskyä noudattaen, mutta ilman pappien selitystä "mitä se on". Näin menetellen uskon toteuttavani henkistä minuuttani. Kirkolle ja papeille jätän selitettäväksi hengellisen puolen.
"Anna kaikkien kukkien kukkia", sanotaan. Siitäkö johtunee, etten ole jäsenyydessä kirjallisesti muihin kuin valtioon, kuntaan ja seurakuntaan. Viimeksi mainittuunkin vain siitä syystä, että säilytän sananvaltani seurakunnan asioihin. En tiedä onko ketään erotettu seurakunnan jäsenyydestä mielipiteidensä johdosta. Pelkään erottamista yhteisön jäsenyydestä yhtä paljon kuin ennen vanhaan lopputiliä. Tämä pätee myös suhteessani poliittisiin puolueisiin nähden. Potkujen pelko kahlitsee ajattelua ja sen ilmaisua. Onko ratkaisuni oikea, kun kuulun kirkkoon pitääkseni oikeuden moittia sitä ja olla ilman jäsenkirjaa politiikassa, kirjoittaa siitä minkä itse on parhaimmaksi katsonut? Sopii tuota miettiä.
Jätetään tämä "Leelian lepotuoli" ja palataan ensi kerran tavallisiin asioihin. Yhteiskunnallisiin asioihin, joita politiikassa käsitellään. Kysymällä onko politiikka rikki, kun puolueet saavat mielipidekannatusta lupauksilla, joita on mahdotonta toteuttaa. Vallan ja vastuun välimatka suurenee.
Hyvää vuoden jatkoa! Veijo Tuunanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti