Mielipiteitä nämäkin

 

Muutokseen mukaan

Inkluusio on toisten mielestä hyvä toisten paha. Segregaatio on siihen vaikuttanut tai ei. Helsingissä siitä on sanansa sanonut Razmyari ja mielipiteensä Zyskowicz. Pitäisi olla korkeasti oppinut, että tietäisi mistä asioista puhutaan ja osaisi oikein kirjoittaa nimet puhuville.

Olen ajalta jolloin Oinonen oli alakoulun opettaja ja toinen Oinonen kohta perään opetusministerinä. Tiedän, että kaikki pennut olimme samalla luokalla siviilisäädystä riippumatta evakot mukaan lukien. Siihen aikaan ei pennut häiriköineet kotona, ei koulussa eikä koulumatkalla. Tiedä sitten oliko ennen paremmin kuin nyt?

Intialainen Gautam Adani nousi 146,9 miljardin omaisuudellaan maailman toiseksi rikkaimmaksi mieheksi hiilibisneksellään. Siinä on Herlinillä ja Wahlroosilla kirittävää. Ihmetyttää mitä ökyrikkaat rahoillaan tekevät. Perustarpeet kun ovat samat kuin tavallisella ihmisellä. Nälkä lähtee syömällä ja mittaansa enempää ei vatsaan mahdu. En tiedä keljuttaako heitä tai ketään, että pärjään kohtuullisen hyvin vanhuuseläkkeellä.

Nykytilanteeni ei yksin johdu omasta osaamisestani. Vahvana tukena ja turvana on ollut ammattiyhdistysliike. Miten? Riittänee kun mainitsen tässä vain vanhuuseläkkeen. Sitä voi sanoa hyväksi, huonoksi tai hyvin huonoksi. Ilman ammattiyhdistyksiä ei eläkettä olisi arvosteltavaksi. Sitä ei olisi. Hyvänkin asian voivat ihmiset tyriä. Niin myös ammattiyhdistyksissä kuin työnantaja puolella. Ottamatta kantaa hoitajien asioiden hoidon yksityiskohtiin puolelle tai toiselle, voi sanoa, että tyritty on. Syy ei ole liikkeen, aatteen tai rahan. Syy on ihmisten taitamattomuudessa. Rahalla on vaikea arvottaa työtä, että se olisi oikeassa suhteessa tehtävään.

Jos eläminen kiinnostaa niin kuoleminen sitäkin enemmän, jos ei omalle kohdalle satu. Englannin ja muutaman muun maan kuningatar Elisabet:in elämä ei vaikuttanut ihmisten elämään niin paljon kuin hänen kuolemansa. Ihmiset jonottavat tuntimääriä saadakseen vilauksella nähdä vainajan arkun. Putin ei tiettävästi viestitellyt paljoakaan Elisabetin kanssa. Heillä ei ollut yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Putinin hallintohimmelissä ollaan pahoillaan kun kuningattaren perikunta ei ole kutsunut Putinia hautajaisiin. Nehän ovat näyttävät ja olisi kiva viettää hiljainen hetki hallitsijan haudalla, varsinkin kun ne eivät ole omat hautajaiset.

Henkilökohtaisesti en kannata seremonioita. Enää. Lapsena ajattelin miten äiti ja isä itkee hautajaisissani kun kuolen. Siitähän saavat kun eivät ostaneet karkkia. Murrosiässä ajattelin miten pesäpalloporukan pojat ovat mailoineen kunniavartiossa kirkon portailla kun arkkuani kannetaan kohti hautaa. Olisin ansainnut paremman paikan lyöntijärjestyksessä. Arvostin lapsuusajan  hautajaisia. Kuolleet olivat yleensä vanhoja. Kuolleet säilytettiin riihessä ja hautajaiset pidettiin kotona. Ruumis oli näytillä ennen kirkolle lähtöä. Parhaat hautajaiset olivat kaksipäiväiset. Oli parempaa  ruokaa ja vieraita lapsiakin kaveriksi.

En pidä seremonioista olivatpa sotilaallisia, siviili- tai kirkolliseen toimintaan osuvia. Hautajaiset monesti kummeksuttavat. Niissä kehutaan vainajaa tarpeettomasti. Muistaminen tapahtukoon eläessä.

Tasapaino on tärkeintä

 

Kohtuuton moite ja kiitos rasittavat aivoja

Kun muistan, että tätäkin juttua ilmeisesti lukee järkevä ja ajatteleva ihminen, pitää muistaa, ettei kirjoita läpiä päähänsä. On helppo puuttua vähänkin poikkeavaan asiaan. Niistä syntyy lööpit ja on helppo kirjoittaa puolesta tai vastaan. Varsinkin jos kirjoitettavaan asiaan liittyy julkisuuden henkilö. Viime viikkoina on kirjoittajia, asiantuntijoita, haastateltavia, tietäjiä ja politiikkoja riittänyt ohjaamaan, paheksumaan ja tuomitsemaan tapahtumaa ja henkilöä, jonka nimeä en mainitse tässä yhteydessä. On turha kirjoittaa asiasta, joka on käsitelty asiallisesti ja vielä enemmän epäasiallisesti. Tuntematta todellisuutta.

Kirjoitan omasta päästäni. Kokemuksen ja sen tietämykseni mukaan, jonka pohjalta tätäkin juttua kirjoitan. Lähtöoletus on, että ihmiset pääosaltaan ovat samoilla valmiuksilla alkuaan varustetut. Jotkut kehittyvät fyysisiltä, toiset psyykkisiltä ominaisuuksiltaan toisia paremmiksi. Syntyy vahvoja ojankaivajia ja viisaita tiedehenkilöitä. Elin ympäristöllä ja koulutuksella tähän on vahva vaikutus. Tosiasia on, etteivät suutarit tahdo pysyä lestissään. Hyvänä esimerkkinä pidän itseäni. Olin hyvä haalariduunari, mutta halusin kauluspaita hommiin. Siinä touhussa oli leikki kaukana.

Halusin "kehittää" itseäni. Kahlasin kurssit, seminaarit, paneelit. Luin ja opettelin mitä luulin kravattihommissa tarvittavan. Osallistuin, joka poiki jäsenyyksiä, luottamushenkilöpaikkoja ja puheenjohtajuuksia. Sivutöitäkin siunautui enemmän kuin tarpeeksi. Olin haluttu, joka paikan höylä. Sain arvostusta ja minua kehuttiin. Vain aikaa ei tuntunut olevan riittävästi.

Kirjoitan ajasta, josta on kulunut 50 vuotta. Odotin ystävääni Helsingin rautatieasemalla. Kaikki hyvin, kunnes tunsin oudon olon. Pelkäsin menettäväni tajuntani. Kerroin poliisille, etteivät veisi putkaan, jos pyörryn vaan kutsuisivat ambulanssin. Ystävä tuli ja oudossa olossa pääsimme kotiin. Kohtaus meni ohi, mutta uusi muutaman päivän kuluttua työpaikalla. Nyt ohjauduin lääkärin tutkittavaksi, mutta mitään poikkeavaa kuin kertomani hän ei huomannut. Aloin tarkkailla itseäni ja huomasin pelkääväni kohtauksien uusimista. Pelkäsin paikkoja, joissa oli paljon tuntemattomia ihmisiä kuten torilla. Lopulta pääni tutkittiin yliopistollisessa keskussairaalassa kahteen kertaan, eikä sieltä löytynyt mitään. Silloin kukaan ei puhunut paniikkihäiriöstä. Mitään hoitoa en saanut. Itse älysin luopua kaikesta turhasta ja makailin vuoden ilman osallistumista mihinkään. Työni sentään tein.

Loppu toteamuksena ja kokemukseni perusteella uskon, että ihmisen aivot toimivat täydellä teholla luonnonvaraisesti. Aivoillakin on rajat, joita ei voi ylittää. Sellainen tapahtuu, jos aivoja jatkuvasti rasitetaan uudella "tiedolla" poistamatta sieltä vanhaa tietoa. Normaalisti aivojen "tyhjentäminen" tapahtuu ihmisen poikkeamisella normaalista käyttäytymisestään. Yleensä muutosta haetaan lomalla, levolla, "irrottelulla" mutta myös huonolla käyttäytymisellä. Tunnettu konsti on tarttuminen pulloon. Minulla se oli onneksi vain perjantaipullo.

Itseltään liikaa vaativa ihminen sairastuu ilmeisesti paniikkihäiriöön. Ennemmin tai myöhemmin. Aivot reagoivat puolustavasti, jos niiltä liikaa vaaditaan. Työpaineet synnyttävät paniikkihäiriöitä mutta kohtuuton kiitos hyvästä työstä rasittaa aivoja siinä kuin moitekin. Vastuullisilla ihmisillä on vaara ylittää aivokapasiteettinsa. Ihminen itse sitä harvoin huomaa.

Ongelma jota ei pitäisi olla

On työpaikkoja, työttömiä vain tekijöitä puuttuu

Ihminen turhautuu kun näkee ongelmia ja tietää niiden ratkaisun, mutta ei voi eikä ole mahdollisuutta niitä korjata. Turha valitus ja asioiden pohdinta ilman päämäärähakuisuutta ahdistaa. Samoin kokeilut, joiden epäonnistumisen jo kaikki tietävät.

Minua, perhettäni ja tuttaviani tuskin on palveltu julkisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa mitenkään erikoisesti. Palvelut ovat olleet ammattitaitoisia, riittäviä ja ystävällisiä niin Pohjois-Karjalassa, Helsingissä kuin nyt Lounais-Suomessa. Omakohtaiset kokemukset olen julkaissut Hesarissa, Facebookissa ja blogissani. Samoista palveluista jotka koen hyviksi valitetaan. Valittajilla on ilmeisesti erilainen kokemuspohja kuin minulla. Heiltä puuttuu vertailu vanhaan.

Miten ratkaistaan ongelmat joista valitetaan tilanteessa jossa lääkäreitä, hoitajia on enemmän kuin koskaan. Samoin kyseisten ammattien koulutus sanotaan olevan "tapissaan". Hoidettavien, olivatpa he nuoria tai vanhoja sanotaan lähtökohtaisesti olevan terveempiä kuin ennen. Sairaalat ja terveyskeskukset potevat henkilökunta pulaa. Hoito takkuaa ja jonot hoitoon kasvatat. Hoitohenkilökunnasta on pulaa ja samaan aikaan heitä on työttöminä. Ja he, jotka ovat työssä uhkaavat erolla. Onko tässä menossa järkeä? Ei ole.

Ehdotan otettavaksi käyttöön maatiaisjärkeä. Ensimmäiseksi pitää unohtaa henkilökohtainen eduntavoittelu. Toiseksi poliittiset puolueet ja ammattijärjestöt ja niiden ristiriidassa olevat tavoitteet. Niin hyviä kuin ne demokraattisesti toimiessaan ovatkin, nopeaan ratkaisuun niiden kautta ei päästä. Kokoustamalla ja äänestämällä ei työtä tehdä. Tämä tiedetään. Ongelmat tiedetään työpaikalla ja ratkaisu tapahtuu työpaikalla. Rahallakaan ei ongelmia poisteta. Tarvitaan yhteistyötä, työnjärjestelyä ja oikeaa työnjohtoa. On unohdettava minkä värinen työtakki, montako kynää on rintataskussa ja onko "luupit" kaulassa vai kuumemittaus vai päiväpeiton oikaisu oikeus potilaan hoitoon. Kokonaisuus tarvitsee näitä kaikkia.

Hesarissa oli (11.8.) kirjoitus otsikolla "Nippelilainsäädäntö on työllistymisen este". Jutussa haastateltiin Tampereen työllisyysjohtaja Regina Saarta. Juttua lukiessa pitää unohtaa poliittiset puolueet, ammattijärjestöt ja taipumuksemme virkavaltaisuuteen. Ja tapaamme uskoa vain mitä lakiin on kirjoitettu. Vaikka pitäisimme sitä järjen vastaisena. Läpikäytyäni kaikki elämän kirjot ilman opillista pätevyyttä  yhdyn Saaren esittämiin mielipiteisiin. Järkisyillä. Pyörätuolin työntäminen, pesujen hoitaminen, ulkoilun ja ruokailun avustaminen, jopa dosetin täyttö onnistuu kotihoidossa. Laitoshoidossa laki ja ohjeistus näyttävät vaativan niihin vuosien koulutuksen.

Näyttää kuin pahin valittaja tai pohtija on ammattiinsa koulutettu lääkäri, hoitaja tai luottamushenkilö, jotka ovat päässeet hallintotehtäviin edustamaan taustansa, jäsenkirjan tai äänestyksen perusteella. Ojat pitää kaivaa sinne missä on tulvahuippuja. Tiet sinne missä on liikennettä ja ruuhkia. Näin on toimittu maatiaisjärjellä.

Onneksi kesää on vielä jäljellä.

 

VANHOJA AIKOJA MUISTELLESSA

 

Ongelmia pitää ratkoa, ei synnyttää

Luettunani (6.11.-19 ja 15.8.-22) Hesarin jutut vankilan tupakointikiellosta ja siitä johtuneesta vankien kantelusta eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon, jäin entisenä Sörkan vankilan työmestarina ihmettelemään nykymenoa Suomessa yleensä ja vankilassa erikoisesti.

Ottamatta kantaa tupakan terveydellisiin vaikutuksiin, näen tupakoinnin siviilissä ja vankiloissa pohjaavan samoihin historiallisiin asioihin, vaikutuksiin ja luuloihin, jotka pitävät tupakoitsijat koukussaan ja tupakkakauppiaat voimissaan yhteiskunnassa. Myös vankiloissa, olivatpa tupakoitsijat sitten henkilökuntaa tai vankeja.

Suomessa vankeinhoito lähtee siitä periaatteesta, että vankilatuomion saaneen ainoa rangaistus on vapauden menetys. Vankilaelämää toki säädellään lukuisilla säädöksillä, määräyksillä ja ohjeilla, joilla laitoselämä yleensä saadaan siedettäväksi niin henkilökunnalle kuin vangeille. Merkityksellisiä ovat myös vankien ja henkilökunnan kesken tehdyt  käyttäytymissäännöt, joihin etukäteen laadituilla ohjeilla ei koskaan päästä.

Suomessa myydään viinaa ja tupakkaa. Niitä myös siviilielämässä käytetään. Jokainen ymmärtää viinan ja tupakan erilaiset vaikutukset käyttäjäänsä. Siksi kaikki ymmärtävät miksi alkoholin ja päihdyttävien aineiden käyttö on vankilassa kielletty mutta tupakanpoltto sallittu.

Vankilaelämään liittyy paljon ongelmia ratkottaviksi. Siksi meneillään oleva tupakkajupakka tuntuu turhalta vankilaan sovitetulta siviilielämästä tuodulta ongelmalta, jota sielläkään ei ole ratkaistu. Yleinen Työlainsäädäntö ohjaa ja määrää  tupakoinnista myös vankiloissa. Aika muuttaa tupakkakielteiseksi suhtautumista tupakkaan vapaassa yhteiskunnassa. Olisiko viisaampaa odottaa sen vaikutusta myös vankien tupakointiin eikä lähteä  ohjeistolla liikaa ohjaamaan vankien tupakointipaikkoja heidän vapaa-ajallaan. Se johtaa vain salapolttoon ja turhaan valvonnan lisäämiseen. Samalla vapautuisi Apulaisoikeusasiamies ratkomaan tärkeimpiä ongelmakohtia vankiloissamme kuin tupakointiajat ja -paikat. Itse lopetin tupakan polton samana päivänä kun jäin vankilatyöstä eläkkeelle 1993.

 Veijo Tuunanen. evp. Sörkän työmestari

Julkaistu Hesarissa 16.7.-22.

On kiitoksen aika

"Julkiset palvelut on pantava kuntoon heti" kirjoitti mielipiteenään (Hs.3.7) tutkija Satu Ojala Tampereen yliopistosta. Hänelle ja monille muille yleisellä tasolla terveyspalveluja moittiville haluamme tietoon oman yli kahdeksankymmenen vuoden ajalta kokemuspohjaisen tuntemuksemme suomalaisesta terveyspalveluista.

Lienee tarpeetonta kertoa kunnanlääkäri ajoista, jolloin 10000 asukasta hoiti yksi lääkäri ja sairaalapalvelut rajoittuivat kulkutauteihin. Puhumattakaan sota-ajan vaikutusta elinolosuhteisiin ja terveyspalveluihin. Niilläkin palveluilla selvittiin.

Olemme molemmat vaimoni ja minä saaneet elää suhteellisen terveenä ja vähillä terveyspalveluilla paria viimeistä vuotta lukuun ottamatta. Niistä totuuspohjaisesti voimme kertoa, että hammashoito on toiminut ja kaikki neljä koronarokotusta olemme saaneet. Terveyskeskuksen ns. vuositarkastuksessa vaimoni sai lähetteen Tyks:n (13.4) sydänlääkäriin. Lääkäri soitti (6.6) ja sovimme hoitotavasta. Hoitoa varten kävimme (17.6) labrassa. Tyks:n röntgenissä kävimme (20.6). Aorttaläppä asennettiin (22.6) ja sydämen tahdistin (28.6). Vaimo palasi kotiin (29.6) ja kaikki on mennyt tähän asti erittäin hyvin.

Kirjoitamme tämän yhteisestä tahdostamme voidaksemme kiittää paikallista terveyskeskusta, Tyks:ä ja molempien ammattitaitoista henkilökuntaa. Sama kiitos kuuluu kaikille sidosryhmille, jotka liittyvät saamiimme palveluihin. Ehkä tärkein kiitos on osoitettava henkilökunnan ystävälliselle, potilaan huomioivalle hoitotavalle. Olette kunniaksi Euroopan parhaalle suomalaiselle terveydenhoidolle. Kiitos.

Kirsti ja Veijo Tuunanen yhdessä 176v.

Kemiönsaaren kunta.