Ongelmia pitää ratkoa, ei synnyttää
Luettunani (6.11.-19 ja 15.8.-22) Hesarin jutut vankilan tupakointikiellosta ja siitä johtuneesta vankien kantelusta eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon, jäin entisenä Sörkan vankilan työmestarina ihmettelemään nykymenoa Suomessa yleensä ja vankilassa erikoisesti.
Ottamatta kantaa tupakan terveydellisiin vaikutuksiin, näen tupakoinnin siviilissä ja vankiloissa pohjaavan samoihin historiallisiin asioihin, vaikutuksiin ja luuloihin, jotka pitävät tupakoitsijat koukussaan ja tupakkakauppiaat voimissaan yhteiskunnassa. Myös vankiloissa, olivatpa tupakoitsijat sitten henkilökuntaa tai vankeja.
Suomessa vankeinhoito lähtee siitä periaatteesta, että vankilatuomion saaneen ainoa rangaistus on vapauden menetys. Vankilaelämää toki säädellään lukuisilla säädöksillä, määräyksillä ja ohjeilla, joilla laitoselämä yleensä saadaan siedettäväksi niin henkilökunnalle kuin vangeille. Merkityksellisiä ovat myös vankien ja henkilökunnan kesken tehdyt käyttäytymissäännöt, joihin etukäteen laadituilla ohjeilla ei koskaan päästä.
Suomessa myydään viinaa ja tupakkaa. Niitä myös siviilielämässä käytetään. Jokainen ymmärtää viinan ja tupakan erilaiset vaikutukset käyttäjäänsä. Siksi kaikki ymmärtävät miksi alkoholin ja päihdyttävien aineiden käyttö on vankilassa kielletty mutta tupakanpoltto sallittu.
Vankilaelämään liittyy paljon ongelmia ratkottaviksi. Siksi meneillään oleva tupakkajupakka tuntuu turhalta vankilaan sovitetulta siviilielämästä tuodulta ongelmalta, jota sielläkään ei ole ratkaistu. Yleinen Työlainsäädäntö ohjaa ja määrää tupakoinnista myös vankiloissa. Aika muuttaa tupakkakielteiseksi suhtautumista tupakkaan vapaassa yhteiskunnassa. Olisiko viisaampaa odottaa sen vaikutusta myös vankien tupakointiin eikä lähteä ohjeistolla liikaa ohjaamaan vankien tupakointipaikkoja heidän vapaa-ajallaan. Se johtaa vain salapolttoon ja turhaan valvonnan lisäämiseen. Samalla vapautuisi Apulaisoikeusasiamies ratkomaan tärkeimpiä ongelmakohtia vankiloissamme kuin tupakointiajat ja -paikat. Itse lopetin tupakan polton samana päivänä kun jäin vankilatyöstä eläkkeelle 1993.
Veijo Tuunanen. evp. Sörkän työmestari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti