TIETOA VEROTTAJASTA

Hallintoalamainen, verovelvollinen nyt asiakas.

Verottaja on muuttanut titteliäni, mutta samalla huonontanut palveluitaan. Kysymyksessä on veroilmoitusten teko. Tuskastuneena verottajan toimintaan meitä ikäihmisiä kohtaan kirjoitin Hesarin mielipidepalstalle (11.2) epäilyni selvitä kunnialla verottajan muutoksista veroilmoitusten teossa. Erityisesti tietokoneosaamisessa. Heti julkaisupäiväaamun ensimmäinen puhelinsoitto tuli Lounais-Suomen alueen verojohtajalta Martti Hentulalta. Hän kiitti asiallisesta kirjoituksesta ja puhuimme paljon muutakin asiaan liittyvää. Juttelumme lopuksi hän pyysi lupaa antaa puhelinnumeroni jollekin veroneuvojalle, joka voisi antaa apua ongelmaani. Tottahan sellaisen luvan annoin ja muutaman tunnin jälkeen minulle soitti veroneuvoja Sari Virta. Hänen seikkaperäiset ja rauhalliset neuvot ohjasivat minut selviytymään veroilmoituksestani. Ilman hänen ohjeistustaan olisin ollut täysin hukassa. Kolmas Verohallinnon edustaja ylitarkastaja Hilkka Palander vastasi kirjoitukseeni Hs:n mielipidepalstalla. Valitettavasti hänen kirjoituksesta ei olisi ollut minulle apua. Hän luetteli ne muutokset, joita verohallinto oli tehnyt vuosi sitten. Ei niitä keinoja, joilla vaillinaiset kyvyt tietokoneen käytössä omaava asiakas muutoksista selviää.

Samalla kun julkaisen verohallinnon virkahenkilöiden nimet, kiitän heitä ja poikkeuksellisen suuresta puhelinpalautteesta juttuni tiimoilta. Kaikki tiedostivat ongelman. Sen lopullinen ratkaisu soisi olla jokin muu kuin se perinteinen; aika hoitaa. Hallintolain 7§ ja 8§ velvoittaa virkahenkilöitä tehtäviensä hoidossa, mutta paljon jää heidän henkilökohtaisten ominaisuuksien varaan.

Osallistuin ammattikuntani eläkeläisjärjestön vuosikokoukseen ja sitä seuraavaan Tukholman risteilyyn. Molempiin ensimmäistä kertaa. Kun viimeisimmästä tapaamisesta työkaverien kanssa alkaa olla pian kolmekymmentä vuotta, riittää mielenkiintoa tapahtumaan ilman kokouksen esityslistaa. Matkaan osallistujien ikähaitari oli 60 - 91 vuoden välillä. Riitti kysymistä, vastaamista, ihmettelemistä kautta eletyn elämän kirjon. Muisteltiin miten työporukan matkat ennen vanhaan saattoivat päättyä hilpeään tappeluun. Nyt kun jaksaisi buffetissa käydä syömässä ja kantaa kotiviemiset. Minusta ei ollut yllättävää, ettei kukaan valittanut toimeentulostaan tai pienestä eläkkeestä, vaikka olimme olleet ns. valtionhallinnon suorittavaa porrasta. Olisiko vastauksena tähänkin elämän kokemus

IHMISARVOA MITATAAN RAHALLA

Elämänkokemus on elettävä

Kirjoitetaan vanhuudesta. Luulen ikävuoteni siihen riittävän. Vanhusten huolto alkaa kun kyselyt kuinka voit vähenevät ja ohjeet miten pitäisi elää lisääntyvät. Jos mitään ei kuulu, olet liiketaloudellisesti johdetun vanhushuollon hoidossa. Monet sanovat, heitteellä.

Vanhusongelman ydin on muuttuneessa yhteiskunnassa. Vanhuksia ei enää tarvita. Siksi vanhusten kunnioitus puuttuu. Ennen oli toisin. Nuoripolvi tarvitsi tietoa ja ohjeistusta ammattiopista, luonnonkulusta ja työn suorittamisesta yleensä. Kokemusta tarvittiin onnistumisen takeeksi ja sitä saatiin vanhoilta isänniltä ja käsityömestareilta. Nykyisin milleniaalit asettavat vaatimukset elämälleen ja etsivät vastauksia algoritmeistä. Vanhuus näkyy siellä vain kululuokkana eivätkä tajua, että kuuluvat sinne myös itse myöhemmin. Milleniaaleilta ja nykyjohdolta näyttää puuttuvan yksi merkittävä asia. Se on elämänkokemus. Sitä lojuu käyttämättömänä juuri siellä missä sitä tarvittaisiin. Vanhusten hoitokodeissa.

Milleniaanit eivät tiedä mitä elämänkokemus on parhaimmillaan, niin kerronpa sen tässä. Synnyinkylässäni eli monella tavalla ja alalla aktiivinen kunnioittamani henkilö. Nimeltään Aallon Jallu. Nimi ei ole muutettu. Yksi hänen harrastuksistaan oli Riianlammilla yli-innokas pilkillä käynti. Kun kylällä tuli puhe joko kevät on tulollaan tai joko syksy talveksi kääntyy, ei sitä katsottu almanakasta. Kysyttiin vain, joko se Jallu on pudonnut syys- tai kevät jäihin. Se oli varma merkki vuoden ajasta. Sekin tiedettiin, ettei Jallua saanut ristikontraa lopettamaan, ennen kuin voitti.

Puhuvat, että elämänkokemusta omaavat ovat avanneet  presidenttivaalikampanjansa. Paavo Väyrynen etsii minkä perustamansa puolueen listoille lähtisi ehdokkaaksi. Timo Soini pohtii ehdokkuuttaan ja odottaa miltä puolueilta tulee hänelle kutsuja ehdokkuudesta. Kunhan odottavan aika ei kävisi pitkäksi. Kerrotaan juttuja Hirvaskankaaltakin. Huutokauppakeisari pohtii mahdollisuuksiaan vaihtaa titteliään presidentiksi. Vanhojen kuparipannujen hinnat ovat pudonneet. Eikä tiedä, jos televisioaika hiipuu tulevina vuosikymmeninä.

Suomessa on 310 kuntaa ja 1 kuntaliitto. Kuntatalous suurimmalla osalla kuntia on kuralla. Miksi tällaista organisaatiorypästä pidetään tänä päivänä yllä? Puhuvat paikallisdemokratian ja luovan elinvoiman kehittämisen vaativan runsasta kuntamäärää. Kurjistuvat kunnat eivät sitä osoita. Jo kaksikymmentä vuotta kirjoitin juttuja lehtiin, että Pohjois-Karjalaan riittää maksimissaan kaksi kuntaa. Olin väärässä. Kyllä yksi kunta riittää Pohjois-Karjalaan.

Kuusi vuotta vanhaa joulutekstiä

Sunnuntai 22.12.2013.

Mittari näyttää +3,5 astetta. Taitaa sulaa lumet tykkänään. Takalasi autossa on paksussa töhnässä. Voisi pestä vaikka lätäkössä, mutta pesuharjat jäi mökille. Se on näitä kahden paikan ongelmia.

On siinä yksi hyväkin puoli. Jos sanat lähtee säkenöimään voi mennä hetkeksi rauhoittumaan toiseen osoitteeseen. Joskus on pitänyt kokeilla sitäkin. Tepsii.

Kaupassa piti käydä, vaikka eilen povasin, ettei tarvitsisi. Täysmaitoa tarvittiin  valkokastikkeeseen. Ei kuulema onnistu pestyyn maitoon. Näin, että lorautti kermaa täysmaidonkin sekaan. No, hyvää tuli.

Kaupassa näytti olevan enemmän asiakkaita kuin arkena. Kolmella kassalla paukuttivat vuoden parasta tulosta. Ilmeisesti.

Meikäläisellä on ollut tapana joka vuosi joulun seutuun syödä lipeäkalaa. Yleensä olen kaveriksi joutunut pyytämään jonkun kaveriksi. Niin nytkin. Pysyvä ihmissuhde ei ymmärrä lipeäkalan päälle enempää kuin sika hajuvedestä.

Tosin nykyään näyttää käyvän, että lipeäkalan syöjätkin ovat käymässä vähiin. Alkavat olla Kirkkoniemessä. Siksi onkin hyvä, että pari kaveria ovat minua huomattavasti nuorempia. Ruoka kaverit luulisi siis riittävän meikäläiselle muutamaksi kymmeneksi vuodeksi.

Sanovat lipeäkalan haisevan. Tuoksahtaa se vähän keitettäessä. Silloinkin mielestäni hyvältä. Koiralla sanotaan olevan 1000 kertaa parempi hajuaisti kuin ihmisellä.

Naapurin ikäloppu Emilia jaksaa lähteä parikolme kertaa päivässä kävelemään. Lähtiessään se haukahtaa ikkunamme kohdalta tervehdyksensä, että elossa ollaan ja kävelylle lähdössä. Liekö lipeäkalan keitossa syy, että Emilian tervehdys jäi pelkäksi yritykseksi. Jokin raja näyttää olevan koirallakin mitä sen hajuaisti kestää. Hyvästäkin hajusta.

Illan katselin ja kuuntelin Joulumielelle konserttia. Ja kyynelehdin. Vanhemmiten olen huomannut herkistyväni. Varsinkin sairaat lapset ovat heikko kohtani.

Huomaan miten hyvin ja helpolla olen päässyt näissä asioissa elämässäni. Vaikkeuksia on toki ollut, mutta miten pieniä, oikeastaan olemattomia, jos niitä vertaa vaikkapa eilen televisiossa esitettyihin lasten sairauksiin.

Jotenki tunnen häpeää entisistä ajatuksistani, joita paisuttelin ”vaikeuksissani”. Tunnen nöyryyttä ja kunnioitusta niitä vanhempia kohtaan, jotka jaksavat taistella sairaiden tai vammaisten lastensa rinnalla vuosi kausia. Samalla ihmettelen mikä kestävyys löytyy lapsesta jo ensimmäisistä henkäyksistä asti.

Vaikeuksissa elävät lapset ja heidän vanhempansa tarvitsevat kaiken tukemme, jonka voimme heille antaa henkisisti ja taloudellisesti.

Vielä yksi joulupakina.....

SANO VÄHÄN, TEE PALJON

Kalifat keikuttaa venettä

Naisilla on Suomen politiikassa näyttämisen paikka. He ovat enemmistönä hallituksessa ja johtoasemissa omissa puolueissaan. Paineita tuloksista syntyy ilman, että niitä omatkin joukot ehdoin tahdoin synnyttävät. Galluppeja katsoessa pitäisi huomata tarvittavan enemmän malttia kuin hötkyilyä. Aikalisä vaikeiden asioiden hoitoon on parempi kuin hätäisten kannanottojen peruminen. Tätä kirjoittaessa tulee mieleeni Kulmunin nettikyselyt ja Marinin pahoittelut medialle kysymyskiellosta. Varoituksen voisi antaa myös ulkoministeri Pekka Haavistolle vaikea selkosista puheista. Ei ole hyvä mennä vetäjien edelle.

Vetelen näitä neuvojani vuosikymmenten epäonnistumisien kokemuksella. Opin, ettei koulussa kannattanut kiistellä opettajan kanssa edes pesäpallon säännöistä. Sama jatkui pesäpallokentällä aikuisiällä pelituomarien kanssa, vaikka verkkarin takataskussa lerputti sääntökirja. Tulin ymmärtämään, kenellä on valta hänellä on myös vastuu sääntöjen noudattamisesta. Suomen voimassa oleva laki koskee kaikkia suomalaisia. Olivatpa he herroja tai narreja. Eräillä kansainvälisillä sopimuksilla on vaikutusta suomalaiseen lainkäyttöön. Jos ne ovat ristiriidassa oman lakimme kanssa, ne on korjattava. Lakeja mielellään tulkitaan jos laki on epäselvä tai vanhentunut nykyaikaan toteutettavaksi. Jos lakia aletaan tulkita poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi, ollaan heikoilla vesillä. Miten al-Hol:in naiset keikuttavat suomalaista lain käytäntöä? Minä vaan kysyn. Vastauksen saan kun hallitus vastaa tiistaina opposition välikysymykseen. Siihen asti ihmettelen miten 11 huppuun itsensä peittänyttä naista voi olla uhka suomalaiselle yhteiskunnalle. Ei pitäisi panikoitua.

On tunnustettava, että olen luottavainen Sanna Marinin onnistumiseen pääministerinä. Hänen taustansa ovat lähtötilanteessa otolliset. Riittävä kunnallisen- ja valtiollisen päätöksenteon tuntemus ja koulupohja pitäisi antaa rauhaa suhteessa tekoihin. Ihmiset ymmärtävät, ettei hyvätkään yritykset aina onnistu. Typerät selitykset pahentavat epäonnistumista mutta uusi yritys saattaa onnistua ja se muistetaan hyvällä. Uskon hänen olevan vanhoista kytköksistä vapaa, jota puhtaalta pöydältä aloittaminen edellyttää. Marin:illa on selkeä kirjallinen ja suullinen ulostulo sekä napakka ote asioiden hoitoon. Kaikkia edellä olevia ominaisuuksia tarvitaan luottamuksen luomiseen suhteessa äänestäjiin. Sanojen tulee olla oikeassa suhteessa tekoihin.

Hyvää ja rauhallista Joulua!

isä se on minullaki

Juhlaa pukkaa

Tätä kirjoittaessa on Pyhäinpäivä, keskiviikkona Ruotsalaisuuden päivä ja tulevana sunnuntaina onkin vuorossa Isänpäivä. Eilen piti juhlia Halloweenia. Mikähän sekin mahtoi olla? Tässä on tavallinen viikon otos juhlittavista asioista. Sitten on vielä viikon pituiset juhlittavat asiat ja joulut ja vuoden vaihtumiset päälle. Ehei, en unohtanut Äitienpäivää. Se on ainut oikea ja ansaittu muistamis- ja  huomionosoitusjuhla, jota ei sovi ohittaa kenenkään. Yhteistä näille kaikille juhlille on, että maksavat rahaa. Kukkien ja kynttilöiden hinta tuppaa tuplautua juhlien alla. Kukahan on määrännyt, että muistaminen onnistuu vain kukkia ja kynttilöiden kautta.

Joku voi sanoa, että olen jäävi kirjoittamaan isänpäivästä, kun olen itsekin isä. Kerronpa kuitenkin omasta isästäni. Häntä ei juhlittu kukkasin, ei liioin kynttilöin kuin ehkä omissa hautajaisissaan. Se oli siihen aikaan maan tapa varsinkin sukumme piirissä. Varsinaiset muistot isästäni alkavat vasta lähestyessäni 10 vuoden ikää. Sota ja sen jälkeiset tehtävät pitivät isän poissa tavallisesta perhe-elämästä. Työ ja toimeentulo olivat siihen aikaan isän päätehtävä. Kotona vain syötiin ja käytiin nukkumassa. Tästä johtuen isä jäi äitiin verrattuna jollain tapaa vieraaksi. Sitä osoitti, että isää teititeltiin, vaikka sitä ei kukaan tahtonut tai vaatinut. Sekin oli maan tapa.

Koulunkäynnin aloittaessani isä tuli läheisemmäksi monella tapaa. Hän huolehti, että minulla oli kylän ensimmäiset potkukelkka ja Nurmes-merkkiset luistimet. Sellaiset, jotka avaimella kiristettiin monon rantteihin. Eläinlääkäriltä isä sai ostetuksi minulle ihka oman nuorisomallisen polkupyörän. Oli käynyt heillä tarpeettomaksi. Kenelläkään toisella kylän pojalla ei ollut vastaavaa. Uskon näillä hankinnoilla olleen minuun vahva vaikutus mikä minusta sitten on tullutkaan niin ihmisenä kuin isänä. Isä ei juuri tyhjiä puhunut. Joskus pienessä "pöhnässä" hän kuitenkin opetti, että valehdella ei saanut, eikä varastaa ja kotiin saa aina tulla pelkäämättä vaikka mitä olisi tapahtunut.

En tiedä toivoiko isä minusta pippiä, pappia vai upseeria laittaessaan minut oppikouluun Joensuuhun. Koulumenestystä ei tullut. Koskaan isä sanonut tästä yhtäkään pahaa sanaa minulle. Aikuisena kun pelasin pesäpalloa hän kotiin tultuani kysyi; kumpi voitti. Vastaukseksi riitti sana tai kaksi. Mitäpä tuota pekuloimaan.

Sellainen isä minulla oli. Hyvällä häntä muistelen niin kuin tekee vaimonikin. Ja onnittelut kaikille isille ilman kukkia tai kukkien kanssa.