Kalifat
keikuttaa venettä
Naisilla on
Suomen politiikassa näyttämisen paikka. He ovat enemmistönä hallituksessa ja
johtoasemissa omissa puolueissaan. Paineita tuloksista syntyy ilman, että niitä
omatkin joukot ehdoin tahdoin synnyttävät. Galluppeja katsoessa pitäisi huomata
tarvittavan enemmän malttia kuin hötkyilyä. Aikalisä vaikeiden asioiden hoitoon
on parempi kuin hätäisten kannanottojen peruminen. Tätä kirjoittaessa tulee
mieleeni Kulmunin nettikyselyt ja Marinin pahoittelut medialle kysymyskiellosta.
Varoituksen voisi antaa myös ulkoministeri Pekka Haavistolle vaikea selkosista
puheista. Ei ole hyvä mennä vetäjien edelle.
Vetelen
näitä neuvojani vuosikymmenten epäonnistumisien kokemuksella. Opin, ettei
koulussa kannattanut kiistellä opettajan kanssa edes pesäpallon säännöistä.
Sama jatkui pesäpallokentällä aikuisiällä pelituomarien kanssa, vaikka
verkkarin takataskussa lerputti sääntökirja. Tulin ymmärtämään, kenellä on
valta hänellä on myös vastuu sääntöjen noudattamisesta. Suomen voimassa oleva
laki koskee kaikkia suomalaisia. Olivatpa he herroja tai narreja. Eräillä
kansainvälisillä sopimuksilla on vaikutusta suomalaiseen lainkäyttöön. Jos ne
ovat ristiriidassa oman lakimme kanssa, ne on korjattava. Lakeja mielellään
tulkitaan jos laki on epäselvä tai vanhentunut nykyaikaan toteutettavaksi. Jos
lakia aletaan tulkita poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi, ollaan
heikoilla vesillä. Miten al-Hol:in naiset keikuttavat suomalaista lain
käytäntöä? Minä vaan kysyn. Vastauksen saan kun hallitus vastaa tiistaina
opposition välikysymykseen. Siihen asti ihmettelen miten 11 huppuun itsensä
peittänyttä naista voi olla uhka suomalaiselle yhteiskunnalle. Ei pitäisi
panikoitua.
On
tunnustettava, että olen luottavainen Sanna Marinin onnistumiseen pääministerinä.
Hänen taustansa ovat lähtötilanteessa otolliset. Riittävä kunnallisen- ja
valtiollisen päätöksenteon tuntemus ja koulupohja pitäisi antaa rauhaa suhteessa
tekoihin. Ihmiset ymmärtävät, ettei hyvätkään yritykset aina onnistu. Typerät
selitykset pahentavat epäonnistumista mutta uusi yritys saattaa onnistua ja se
muistetaan hyvällä. Uskon hänen olevan vanhoista kytköksistä vapaa, jota
puhtaalta pöydältä aloittaminen edellyttää. Marin:illa on selkeä kirjallinen ja
suullinen ulostulo sekä napakka ote asioiden hoitoon. Kaikkia edellä olevia
ominaisuuksia tarvitaan luottamuksen luomiseen suhteessa äänestäjiin. Sanojen
tulee olla oikeassa suhteessa tekoihin.
Hyvää ja rauhallista
Joulua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti