Julkaistu Hesarissa tänään perjantaina 12.5.2017

Terveyskeskusten lääkäripula synnytti ongelmat

Oli masentavaa seurata eduskunnan keskustelua sote-uudistus ja sen valinnanvapauslainsäädännöstä. Hallitus näyttää ottaneen ratkaistavakseen sellaiset ongelmat, jotka se itse on kehittänyt.

Kymmenen  vuotta sosiaali- ja terveyspalveluasioissa  kuntatasolla luottamushenkilönä mukana olleena tuntuu, että hallitus lakiesityksillään koettaa saada neliötä pyöreäksi.

Alkuperäinen ongelma syntyi kun Suomessa hyvin toimineisiin terveyskeskuksiin ei saatu lääkäreitä. Tästä johtuivat  pitkittyvät lääkärin vastaanottojonot ja hoidon myöhästymiset. Sanottiin, ettei perusterveydenhoito toimi. Tätä korvattiin turvautumalla erikoissairaanhoitoon ja laadittiin laki hoitotakuusta. Erikoissairaanhoito toimi mutta oli kallista kun perusterveydenhoidon tarpeita siirrettiin sinne. Hoitotakuulla ei saatu ensimmäistäkään lääkäriä.

Mistä lääkäripula terveyskeskuksissa sitten johtui? Ei ainakaan lääkäreiden lukumäärän vähyydestä. Lääkärit eivät vain  hakeutuneet terveyskeskusvirkoihin. Muutos tähän oli erittäin nopea. Syitä terveyskeskusvieroksuntaan oli varmasti useita. Ehkä palkkaus, työajat ja vastuu, joka korostui terveyskeskustyössä. Tuntuu, että ongelmakeskustelusta on unohtunut kilpailutus. Monikansalliset lääkäri- ja terveyspalveluja tarjoavat yritykset kaappasivat tarjouksillaan lääkärit palkkalistoilleen.

Kysyä sopii voiko hallituksen lakiin perustuvalla kilpailutuksella saada muutoksia nykyisiin  sote-palveluihin. Tuskin. Suomessa on ammatin- ja yksilönvapaus sellainen, ettei se anna mahdollisuutta pakottaa lääkäriä vastoin tahtoaan osoitettuun työhön. Yhtiöittäminen ei auta lääkäripulaan sen enempää.

Tavallisen ihmisen valinnanvapaus on sitä, että pääsee kohtuullisessa  ajassa lääkärin vastaanotolle lähimpään terveyskeskukseen. Laeilla ei sote-palveluja  saada kuntoon. Lailla voidaan palvelujen kohteita osoitella ja ohjailla. Palvelut hoidetaan ihmisten kesken ihmiseltä ihmiselle.

                                                                  Veijo Tuunanen

                                                                  Kemiönsaari

PÄIVISTÄ SUURIN

Muistakaa äitejänne

Kirjoituksessaan sunnuntain Hesarissa Marko Junkkari pohtii toveri-sanan merkitystä demareille. Hän on kiinnittänyt huomiota, ettei Sanna Marin käyttänyt toveri sanaa Vappu puheessaan. Junkkarin kirjoituksesta sai kuvan, että demarit häpeäisivät tai jotenkin kosiskelisivat vanhan perinteen unohtamisella uusia kannattajia.

Ja höpön pöpön. Puheet nykyään  aloitetaan otsikoimalla kenelle tai mille ryhmälle tulevat sanat ovat tarkoitettu. Sisäpiirille tarkoitetussa puheessa sopii edelleen toverit, mutta Vappupuheessa sanat ovat tarkoitettu muillekin kuin jäsenkirjauskollisille. Siksi Sanna Marin oli valinnut aivan oikein aloittaa puheensa sanoilla "Hyvät kuulijat". Toveri sanalla näyttävät jotkut haluavan kaivaa vanhoja menneitä aikoja malliin; toverit nyt jaetaan kiväärit. Sellaiseksi näin myös Orpon nostaman lapsellisen juhlarahajupakan.

*****

Hallitus pysyy muodossaan vanhalla vaalituloksella. Nykyisillä kannatusluvuilla persut istuisivat häthätää eduskunnan takajakkaroilla. Jos kansalaiset saisivat antaa hallitukselle tekojen mukaan niin lopputilihän olisi edessä ilman YT neuvotteluja. Minulla on ymmärrys, että hallituksen jäsenillä pitäisi olla henkilökohtaista  auktoriteettiä. Arvovallan hallituksen jäsenet ovat menettäneet alkumetreillään ryhtyessään toteuttamaan omaa raamattuaan nimeltä hallitusohjelma, joka toteutettuna tai toteutumattomana johtaa samaan. Katastrofiin.

Otetaan pari esimerkkiä. Hallitusohjelmassa mainitaan puututtavan 4 miljardin yritystukiin, joista kaikki vähänkin asioita seuraavat ja asiantuntijat sanovat vain 10 % olevan oikeissa kohteissa ja siten perusteltuja. Hallitus jatkaa yritystukia sellaisenaan.

Hallituksen toimet alati kohoaviin asumistukikustannuksiin ovat yhtä lapsellisia. Tukia pienennetään mutta vuokria ryhdytään maksamaan toimeentulotuen kautta. Ei siinä ministeri Rehulan arvovalta paljon noussut, kun eduskunnalle selitteli ja jankutti hallituksen ratkaisuja viisaiksi. Mustaa ei saa valkoiseksi Rehulakaan.

Myötähäpeän puolelle meni ministeri Rehulan esiintyminen taannoin A-talkissa. Hän yritti selittää miten sote,  maakunnat ja yhtiöittäminen sopii yhteiseen pussauskoppiin. Ei sopinut. Kansanedustaja Li Adersson ja professori Kekomäki pyörittelivät Rehula ressukan hokemaan asioita joita ei kuulija ymmärtänyt ainakaan palveluja tarvitsevan näkökulmasta. Liekö Rehula selvinnyt studiosta ulos ilman saattajaa. Syy ei tietenkään ole henkilö Rehulan, vaan mahdottoman sote sotkun, jonka uhrialttarille hallitus on heittänyt ministeri Rehulan. Sääliksi käy, vaikka kysymyksessä onkin ns. ammatinvalintakysymys.

*****

Suomi on täynnä merkkipäiviä. On juhannusta, joulua ja merkittävien kansalaisten liputuspäivät päälle. Yksi on mielestäni yli muiden. Se on äitienpäivä. Arvostuksen äitien päivälle minuun istutti arvostettu Joensuun Lyseon uskonnon opettaja Uuno Muotinen jo 40-luvulla.

Uuno puhui vähän mutta hänellä oli ote meihin pojan jukuroihin. Uunon tunnilla ei meluttu ja siitä syystä häntä oli pakkokin kuunnella. Äitienpäivän alusviikolla Uuno tuli luokkaan heti tunnin alussa. Sekin oli poikkeavaa. Hänellä oli mukanaan joko paperisia äitienpäivä rintamerkkejä tai postikortteja samasta asiasta. Uuno puhui puolituntia äiti-asiaa. Äidin merkitystä lapselle ja koko perheelle. Ja me kuuntelimme hiljaa. Monelle taisi tulla kyynelkin silmäkulmaan. Tunnin lopulla, sen tiesimme ennakkoon, Uuno möi meille kortteja, joista tulot menivät hyväntekeväisyyteen. Joka poika osti kortin, jos omat rahat oli loppu, lainattiin kaverilta.

Uunon ajoista asti olen arvostanut äitienpäivää suurimpana merkkipäivänä. Äiti on jokaiselle hän, jonka rakkaus lapseensa on ehtymätön. Olipa tilanne mikä hyvänsä ja tapahtuipa mitä tahansa. Äiti tahtoo lapselleen aina hyvää. Silloinkin kun siihen ei näyttäisi olevan aihetta. Äiti hellii, äiti toivoo, äiti uskoo ja kärsii lapsensa puolesta. Siksi äitienpäivä on merkkipäivistä suurin. Siksi meidän tulee muistaa äitiä kiitollisuudella. Varsinkin jos äiti on elossa. Siksi kiitos kuuluu äitienpäivänä hänelle, elämän antajalle. Kiitos kaikesta äiti, siellä jossain.

                        Muistakaa äitejänne ja sitä, että pakolaislapsellakin on äiti.

SENSUURIAKO VIELÄ NYTKIN

Turhaa sähläystä

Jokaisella on oikeus tietää omansa ja kansakunnan historia. Yleensä se tapahtuu muistomerkeillä ja tapahtumien historian kirjoituksen kuvauksilla. Tätä taustaa vasten 100-vuotis muistorahan tiimoilta käytävää poisveto sekoilua on vaikea ymmärtää muuna kuin sensuuritoimena tapahtunutta vastaan.

Onko ministerin Orpon puheet mauttomasta ja sopimattomasta taiteellisesti toteutetusta muistorahasta riittävät vetää muistoraha pois jakelusta? Tai onko professori Haapalan mielipide siitä, että juhlarahan suunnittelussa historiantaju ja hyvä maku on pettänyt, riittävä syy muistorahan poisvetoon? Onko Haapalan  toisen maailmansodan sankarivainajien ja sisällissodan uhrien vertaaminen osunut kohdalleen?  

Kansalaissota tai miksi sitä halutaankaan kutsua ja toinen maailmansota molemmat kuuluvat oleellisen kiinteästi Suomen 100-vuotishistoriaan. Molemmat ansaitsevat tapahtumina muistomerkkinsä. Maailmansodan muistomerkit ovat nähtävinä sankarihaudoilla. Suomen alkuhistorian eräs merkittävä  osa olisi hyvin näkynyt poisvedetyssä muistorahassa.

Muistorahan ympärillä nyt käytävä sähläys asettaa kysymyksen, emmekö vieläkään tunnusta tosiasioita ja omaa historiaamme.

ILOISTA VAPPUA KUITENKIN

Onko pakko, jos ei taho

Kun ei ole pakkoa, niin ihminen ryhtyy etsimään vapaaehtoista pakkoa tai jotain vielä huonompaa vaihtoehtoa ongelman ratkaisuksi. Ongelma on alhainen äänestysprosentti vaaleissa. Niin kuin prosenteilla olisi  loppujen lopuksi merkitystä asioiden hoidossa. No, alkoholin osalta ehkä.

Keskustan taholta on kuulunut puheita, että vaaleissa pitäisi äänestysikää laskea 16 vuoteen. Taisipa joku joensuulainen demarikin kysellä siihen mahdollisuutta. Mitä vaikutusta sillä olisi asioiden hoitoon?  Missään en ole huomannut siitä keskusteltavan.

Meikäläisen suvussa en ole huomannut 16 vuotiaissa  mitään sellaista neroutta tai annettavaa yhteiskunnalle, jota eivät jaksaisi odottaa muutamaa vuotta lisää kunnes pääsevät äänestämään.

Ymmärrän politiikkojen tarvitsevan enemmän ääniä kuin tietämystä miten asioita pitää hoitaa. Ei äly kasva välttämättä ikävuosienkaan  lisääntymisellä, mutta tuskin äänestysiän laskemisellakaan. Ja mikä takaa, että nuoret tulevat äänestämään, kun vanhemmatkaan eivät katso äänestystä tarpeelliseksi.

Olen antanut itselleni kertoa, että keskustalle äänestysiän laskeminen on tärkeää juuri nyt laskevassa kannatuksessa. Jäseniä heillä  on riittävästi, johtuen käytännöstä, jossa jokaiselle kasteessa annettuun lahjaan  liittyy keskustan jäsenkirja.

****

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kertoi puoluevaltuuston kokouksessa Tampereella joutuneensa hallituksessa kiirastuleen päätöksiä tehdessään. Mitä päätöksiä ja liittyivätkö ne kuntavaaleissa koettuun tappioon, ei tullut selväksi.

Mitä kiirastulella Sipilä tarkoitti?  Kuukletin sanaa. Kiirastuli (purgatorum) on puhdistuspaikka ennen jumalan kohtaamista. Ei siis kovin paha paikka, jos sen jälkeen on parempaa luvassa, kuten Jumalan tapaaminen. Toisekseen helvettiin joutuvat eivät käy kiirastulessa. Mihin pääministeri asettaa vertauksellaan itsensä? Mielestäni ei kovin huonoon asemaan.

Sipilän uskollinen adjutantti Antti Kaikkonen näki asian hieman toisin. Hänen mukaansa Juha Sipilän riepottelu julkisuudessa on lähennellyt noitavainoa. Ne liittyivät keskiajalla suuriin yhteiskunnallisiin muutoksiin, joiden syyt olivat taloudellisia, poliittisia, psykologisia tai uskonnollisia. Ovatko Sipilän ajamat sote-uudistukset, yhtiöittämiset ja kilpailutukset koskemaan ihmisen terveyttä ja huolenpitoa sellaisia, joissa on syytä "noitavainoon", päättäköön lukija.

*****

Vappu, kevään suuri juhla on käsillä. Mitä meikäläinen muistaa, vappu oli alkuaan työväenjuhla. Johon jossain välissä tuli ns. paremman väen karnevaaliremuaminen. Nykyään ei niin pientä porukkaa olekaan, joka ei mainosta vappua juuri heidän juhlamaan. Mikä siinä, olkoon niin. Riittää räntäsadetta kaikille.

Ensimmäisen Vappumarssin näin sodan jälkeen mökkipahasen kammarin ikkunasta. Siinä tehtaan työläiset marssivat asemalta Kemien tienristeykseen ja siitä työväentalolle. Punalippukin oli marssijoilla. Äiti oli kutsunut minut sisään. Etten pyörinyt aikuisten jaloissa muka. Isäni oli seppä ja äiti maatalon tyttö. Olisiko äiti vaikuttanut enemmän sisään kutsuun.

Ikinä en ole vappumarssiin osallistunut. Harvakseen olen käynyt niitä katsomassakaan. En ole tunnustuksellinen. Harvakseen olen käynyt kirkossakaan. Ikinä en ole sielläkään osallistunut ääneen lausuttuun uskontunnustukseen. Niputan vappumarssin ja uskontunnustuksen sellaiseksi, joissa minua epäiltäisiin mielipiteeni vakaumuksesta. Toivon, että tekoni määrittelevät minua enemmän kuin toisten asettamat raamit. Tällä en väheksy heitä, jotka osallistuvat vappumarsseihin tai uskontunnustukseen kirkossa.

******

Onni voi olla yksillä, mutta kohta kesä kaikilla. Niin minullakin pysyvän ihmissuhteen kanssa. Tuvan ja kammarin käsittävään yli 80 vuotta vanhaan mökkiin muutetaan asumaan kesäksi kuten niin monena vuotena aikaisemminkin. Arvostamme luontoa, kalastusta ja iltatulilla istumista. Kohta näemme mitä muutoksia mökkinaapuristossa on mahdollisesti tapahtunut. Toivottavasti ei talojen autioitumista. Niihin ei olisi enää varaa.

Totuus lienee, että turha on taistella tutkainta vastaan. Kylät tyhjenevät, kun ihmiset lähtevät. Vapaaehtoisesti tai vapaaehtoisen pakon sanelemina. Syitä voisi luetella loputtomiin.                    Iloista Vappua ja kesän odotusta. Veijo Tuunanen

Vappua odotellessa

Tappio tai voitto ovat suhteellisia käsitteitä

Kirjoitan tätä osiota vaalipäivän aamuna. Selailin juuri päivän lehdet. Niissä oli toinen toistaan kauniimpia kasvokuvia , jos kohta sekaan mahtui vastavaloon otettuja tunnistamattomia ryhmä kuviksi tarkoitettuja mustaläikkiä. Jokaisella kuvattavalla on vielä toive tulla vaaleissa valituksi valtuutetuksi.

Ilta voi monen toiveen täyttää mutta useimmalle se tuottaa pettymyksen. Pettymys on kuitenkin hallittavissa. Pitää vain muistaa ne lainalaisuudet, jotka kuuluvat elämään yleensä mutta vaaleihin erityisesti. Kaikkea haluamaansa ei saa kukaan. Pettymys ei tapa, se yleensä vahvistaa.

Äänestäjät ovat arvaamattomia. Ne eivät enää nykyisin ole uskollisia tai helposti lupauksilla ohjattavia. Aikaisempi vaalitulos voi muuttua ehdokkaalle tai puolueelle täysin odotusten vastakkaiseksi. Ihmisten tietämys lisääntyy. Tätä eivät puolueetkaan ole ottaneet täysin huomioon. Uskotaan karamellien, hernekeiton, ilmapallojen  ja rintamerkkien positiiviseen vaikutukseen. Tähän uskoen epäilen vielä tässä vaiheessa näissäkin vaaleissa piilevän yllätyksen hallituspuolueille. Se yllätys pohjautuu suunniteltuun soteen ja ihmisten tietämykseen sen tulevista vaikutuksista. Jos yllätystä ei tule, olen pettynyt tiedon vaikutuksesta vaalituloksiin. Joka tapauksessa sitä saa mitä tilaa. Ja pulinat pois.

******

Vaaleissa suurimmat yllätykset koetaan yleensä henkilötasolla. Hyvin ja aktiivisesti toiminut valtuutettu, kansanedustaja tai ministerikin voi vaaleissa jäädä valitsematta. Kuntien kohdalla tämä lienee yleisintä, mutta mahdollista myös valtiollisissa vaaleissa. Yllätys putoajista tulee mieleen mm. Eino Poutiainen ja ministeritasolta Matti Puhakka. Yllätys putoajista yleensä puolueet huolehtivat sitä paremmin mitä ylempää porrasta putoaja edustaa. Joku herravirka löytyi ainakin ennen. Kuntavaaleissa putoaja saa poistua monesti ilman kiitoksia.

Tähän sopinee omakohtainen kokemukseni kuntapolitiikasta. Eläkkeelle jäätyäni jäi aikaa kunta-asioidenkin seuraamiseen. Vähän aikaa lehterillä istuttuni huomasin olevani valtuutettu, muutamassa lautakunnassa ja kunnanhallituksessa. Tärkeimpänä mukana olossani pidin tiedon saantia kunnan toimista ja niistä viikottain kirjoittamisesta eri lehtiin. Tästä ei eivät virkahenkilöt, eivätkä naapuripuolueiden valtuutetut pitäneet. Näin kuitenkin jatkui pari kolme valtuustokautta.

Sitten putosin varavaltuutetuksi. Kovin korkealla en tuntenut olleenikaan ja kolaus ei tuntunut kunnolla edes henkisellä tasolla. Kirjoittaminen on jatkunut ja kunta-asioiden seuraaminen kuten valtuutettunakin. Kiitosta en luottamushenkilöajalta ole saanut keneltäkään. En edes omalta valtuustoryhmältäni. En sitä ole odottanutkaan, sillä kissat kiitoksella elää, eikä kiitokset yleensäkään kuulu täkäläiseen kulttuuriin. Kiitokseksi olisi riittänyt kutsu edes kerran valtuustoryhmän kokoukseen, joista kutsuista oli sovittu ennen vaaleja. Sitä saa mitä tilaa sopii hyvin tähänkin. En minäkään kiittänyt kertaakaan julkisesti kannattajiani tai onnittelijoitani. Tunsin olevani heidän duunarinsa ja duunarin ei tarvitse kiittää työstään toisten eteen.

****

Vuorokausi edellä olevasta kirjoituksesta on kulunut. Vaalit ovat pidetty ja tulokset ovat selvillä. On pohdintojen aika. Henkilökohtaisesti pidin kuntavaaleja tirkistyksenä valtakunnan poliittiseen tilanteeseen. Toivoin näkeväni mitä sote on vaikuttanut äänestäjiin. Erityisesti demareiden näkövinkkelistä. Parannettavaa jäi, mutta suunta on selvä. Ja kohde selvä. Sotea ei saa jättää markkinavoimien temmellyskentäksi.

Kokoomuksen pysyminen suurimpana, johtuu Helsingin pormestarikilpailusta ja Jan Vapaavuoren henkilökohtaisesta suosiosta tuohon tehtävään. Demarit ovat Suomen toiseksi suurin puolue ja puheet vaalitappiosta ovat toimittajien näkemyksiä vertailussa ikivanhaan tilanteeseen. Ei tämän vaalin tulokseen. Keskusta sai putoamalla kolmanneksi  muistutuksen teoistaan. Ja sillä voi olla merkitystä jonkin asteiseen suunnan muutokseen. Kiistaton vaalivoitto tuli vihreille ja rökäletappio persuille.

Hiljaa tehden hyvä tulee. Demareiden on hyvä jatkaa eduskuntavaaleihin hyväksi havaitulla sote-linjalla. Puhumattakaan mitä persujen puheenjohtajan vaihdos tuo tullessaan. Ovatko edessä ennenaikaiset eduskuntavaalit? Olisi suuri virhe, jos demarit ryhtyvät spekuloimaan tässä vaiheessa puheenjohtajansa vaikutusta tai asemaa puolueessa. Kun huipulle pyritään, sinne pyrkimisessä on maltti tarpeen.

Veijo Tuunanen

SOTEN PITÄISI ÄÄNESTYTTÄÄ

Seurasin eilen soten epäluottamus keskustelun ja puoluejohtajien tentin. Molemmat televisiosta. Ja molemmat ottivat koppaan. Erityisesti hallituspuolueiden esityksistä sai käsityksen, että kuulijaa pidetään hölmönä. He esittelivät haaveitaan ja tavoitteitaan ikään kuin totena, vaikka sote on edelleen iso pinkka makulatuuripaperia.
Myönnän, etten ole hallitusten ministereistä Vehviläinen ja Rehula vailla ennakkoluuloja. Ne syntyivät Helli-liikelaitoksen aikaan, kun molemmat kävivät Keski-Karjalassa kehumassa (varmaan pyydettyinä) liikelaitoksen erinomaisuutta. Muutama kuukausi kehujen jälkeen Helli kaatui, jotta helmat heilahti. En usko kumpaakaan ministeriä tyhmäksi, mutta silloin kun keskustan puoluekantaa pitää puolustaa unohtuu molemmilta oma mielipide.
Edellä oleva ja molempien ministerien esiintyminen ja kehon kieli saa minut epäilemään, että onkohan tässä saman lainen tapaus kuin aikoinaan heidän puheet Helli-liikelaitoksen kehumisessa. Pidin Helliä puhtaasti kunnanjohtaja Olli Riikosen keskustalaisena tuotoksena, jonka pohjat yltää aina Esko Ahoon asti, 
Nyt näyttää että keskusta on lähtenyt romuttamaan (kehityksestä ei voi puhua tässä vaiheessa) hyvin perusteiltaan toimivaa terveyspalvelua, kunnian palauttamisena ja mahdin näyttämisenä. Ainakin minä näen, että hallitukselta on unohtunut täysin itse asettamansa tavoitteet. Kokoomus on ottanut kaulaotteen keskustasta ja sen huonot seuraukset tulevat tavallisten palveluja tarvitsevien maksettavaksi. Tämän Orpo on antanut ymmärtää monta kertaa myös televisiossa.
Enempää ei sotesta tarvitse puhua. Jokainen joka näki edellä kerrotut TV-ohjelmat voi itse päättää haluaako hypätä ohikiitävään sote-junaan. Ja onko sitä viisasta yrittää.
Äänestäjille vaihtoehdot löytyvät vaalikopista. Jos kannatat hallituksen sotea niin äänestä hallituspuolueita. Jos kannatat oppositiopuolueiden esiin tuomia sote näkemyksiä äänestä oppositiota. Niin helppoa se on kuin heinänteko.
PS.
On muistettava, että ongelmat terveydenhoidossa alkoivat kun lääkärit siirtyivät yksityisiin lääkäripalveluja tarjoaviin liikelaitoksiin. Kysymyksessä oli silloin jo tähän päivään tähtäävä toiminta, jolla nyt yritetään romuttaa loputkin julkishallinnollisesta sosiaali- ja terveyspalveluista. Mitään lääkäripulaa ei Suomessa ollut silloin eikä ole nyt. On vain tapa käyttää lääkäreitä bulvaaneina halutessa rahaa börssiyhtiöille.