Joulupakina vuodelta 2008

Joulujuhlista jaloin. Van mitenkä se oli? Vanha vitsi sekin.

Juhlia on riittänyt kesätoimittajalle asti. Ohi on onnellisesti pikkujoulut, itsenäisyyspäivän kutsut ja Nobelin bileet. Kohta on synttärit ja sitten perään nimpparit.

Ennen vanhaan ei juhliin odotettu kutsuja. Kun tiedettiin jossain talossa pullaa paistettavan, sinnehän mentiin. Peli oli selvää, mutta reilua.

Liekö kutsumattomat vieraat tulleet suoraan pellolta. Kuokkavieraiksi kun alettiin kutsumattomia sanoa.

* * *

Nyt ei naapuriin kutsumatta mennä, vaikka sauna palaisi. Ennen vanhaan käytiin jopa raunioilla nauloja keräämässä. Oltiin vastavuoroisia.

Jos vierailukutsuja ei juhliin tule, aletaan etsiä syytä moiseen. Mikä siinä on vikana, kun viimeksi olivat meillä hautajaisissa ja nyt ei käräjille kelvata edes todistajaksi? Tai ryhdytään väsäämään kutsuja omatoimisesti.

Kesätoimittajaa ei kutsunut Tarja linnaan, ei Mara juhliinsa eikä väärennettyjäkään kutsuja osunut kohdalleni.

Ollaan siis vastavuoroisia. Minä en juhliini kutsu kumpaistakaan. Tasoissa ollaan.

Siitäs saivat. Kinatkoot keskenään.

* * *

Puuro, laulu, lahja, torttu, tonttu, kuusi, paperi, kalja, kuusi, merkki ja kortti. Tuossa on vain murto osa sanoista, joiden eteen näinä päivinä lisätään sana joulu.

Jokaisesta näin muodostuneesta yhdyssanasta voisi kirjoittaa oman pakinansa. Van kun en kirjoita. Otan käsittelyyn kaksi viimeistä sanaa, merkki ja kortti.

Joulukortti alkaa menettää asemaansa hyvän joulun toivottajana. Syitä siihen löytyy monia. Postitoimipaikat alkavat olla suojelukohteita, jos sellaisen jostain onnistuu löytämään. Kortit löytävät oikeisiin osoitteisiin vasta juhannuksen kieppeillä.

* * *

Ensimmäisen joulukorttini sain alakoulun toisella luokalla koulun pikkujoulussa. Muistaakseni lähettäjä oli Paulion Maija. Hän, jonka kädestä pidin kiinni, kun kuorossa lauloimme ”Enkeli taivaan”. Osoitteeksi oli merkitty nimen kohdalle: Sinulle ja alle: Täällä ja käteen. Tosiherkkää ja niin kuin lukija huomaa myös ikimuistoista.

Jos Maijan sähköpostin osoitteen tietäisin, lähettäisin hänelle joulutervehdykseni netin välityksellä. Postin hävitettäväksi tervehdystäni en jättäisi.

Sähköpostin pito maksaa muuten 513,48 euroa vuodessa. Saisi sillä summalla merkkejä nuolla kieli kipeänä. (Päätoimittajalle: kustannuksia jakautuu melkoinen määrä tällekin jutulle)

* * *

Joulukorttien ostossa on oltava tarkkana. Kaupoissa niitä myydään design-tuotteina (mitä sana merkinnee) mutta kallishintaisina. Posti toimii vielä sen verran, että kantaa joulun alla ostettavaksi nipun halpoja kortteja. Tuotto sanotaan menevän hyväntekeväisyyteen. Epäilen, että huijareille.

Pysyvä ihmissuhde ostaa kortit ja postimerkit kaupasta. On sen verran vanhan kansan ihminen. Kirjoittaa osoitteet parikymmentä vuotta vanhasta osoitekirjasta ja kun ei pääsiäiseksi ala vastakortteja kuulua, toteaa: ”Jokohan nekin ovat kuolleet. Pitää ensi jouluna vielä varmuudeksi kirjoittaa kortti”.

Postimerkkien nuolemiseen sisältyy terveysriski. Suolisolmu. Mikäli rytmi menee sekaisin suun aukaisun, nuolaisun ja nielaisun kesken. Synkroni on sekaisin, jos kymmenen merkkiä ei riitä kahdeksaan korttiin.

* * *

Kysyin naapurin vanhalta mutta edelleen vitaaliselta isännältä vanhan ajan joulun vietosta.

”Kyllä se tuomiosunnuntaista alkoi, johon ehdollisen aika yleensä loppui. Yhtä kyytiä meni kynttilän päivään. Ei me lahjoja juuri osteltu. Oltiin lahjattomia. Sakotkin piti maksaa.”

Hyvää ja iloista joulua.