tiistai 11. toukokuuta 2021

TosiRiihi ja varstaa heilutettiin

Varstalla tuskin tulosta

Ei minusta muusikoksi olisi vaikka osaankin mutristella suuta. Eikä TV-kokiksi kun ei ole tatuointeja. Tuskinpa poliitikoksikaan kun olen hidas puheissani ja käännöksissäni. En usko yhteen totuuteen enkä osaa ennustaa.

Ajatukset tulivat mieleen kun luin "Karjalaisen" mielipidesivulta Hannu Hoskosen ajatukset EU:n elvytyspaketin tuhoisista seurauksista Suomelle mikäli se hyväksytään. Mielipidettään hän kuvasi isoksi totuudeksi. Mielestäni Hoskosen madonluvut elvytyspaketille kuuluvat luokkaan, josta puuttuvat vain kahvinporot. Eipä paljon muuta voi sanoa samaan asiaan kokoomuksen kannanotoista. Ollaanko elvytyspaketin puolella vai vastaan? Jätetäänkö äänestyksessä äänestämättä. Kun Orpo kertoi yhtä seisoi Mäkynen vierellä ja kertoi toista. Persuilla elvytyspakettiin oli selvä kanta. Se on maahanmuuton vastustaminen. Eli sama lääke, jolla hoidetaan niin valtakunnan kuin kuntienkin asiat kuntoon. Miten, siitä saa ottaa selvää se kuuluisa Erkki. Politiikka on sopimisen taidetta. Lisäksi se pohjautuu ja sitoutuu kyseiseen aikaan. Mitkään päätökset ja sopimukset eivät sido tulevaisuutta. Tämä tiedoksi kokoomukselle ja Orpolle, joka sanoi valtiovarainvaliokunnan lausumien sitovan hallitusta mutta myös tulevien hallitusten toimintalinjaa. Miksi mentiin purkamaan YYA? Minä vaan kysyn.

Tarve vai tyrkytys ennen toteutusta? Asia tulee esiin kuntien investoinneissa. Niissä poukkoillaan laidasta laitaan. Monesti satunnaisten mielijohteiden pohjalta. Kunnat ostavat ja rakentavat hyvässä uskossa teitä, vapaa-ajan paikkoja ja kuntoportaita ajattelematta onko niillä käyttöä ja käyttäjiä? Tohmajärvellä tarpeettomasta tiestä on näyttöä Niiralassa. Tie rakennettiin, jota kukaan ei tarvitse eikä käytä. Tarve ja tyrkytys jäivät huomiotta kun toteutus ajoi molempien ohi. Onneksi kunnat ovat luopuneet rakentamasta tiloja teollisuudelle ja yrittäjille. Liikemaailma tietää mitä tarvitsevat ja missä yrittävät. Ja pystyvät rakentamaan myös tilat yritykselleen. Tohmajärvelläkin tulevat valtuutetut joutuvat päättämään mitä tyhjiksi jääneille rakennuksille pitää tehdä. Vuokrata, myydä vai purkaa? Jos kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa ei onnistu paras olisi purkaminen. Huonoin vaihtoehto olisi olla tekemättä mitään. Nämä vaihtoehdot sopivat vanhainkotiin, kyläkouluihin kuin nyt tyhjäksi jääneeseen keskuskouluun, kunnallistaloon kuin lukuisiin kunnan omistamiin rakennuksiin. Jokainen päivä laskee tyhjän rakennuksen arvoa ja tuo lisäkustannuksia kunnalle.

Puoliväliriihi on puitu. Nyt pohditaan kuka voitti kuka hävisi. Sanomattakin on selvää, että kaikki puolueet sanovat voittaneensa, olivatpa hallituksessa tai oppositiossa. Keskusta ja Saarikko ryskivät riihessä itsensä nokeen ja vihreät luopumaan määräalan suojelemastaan suosta. Ruotsalaiset ja vasurit pääsivät riihessä vähällä.  Jakkara oli turvattu. Molemmat tiesivät hallituskiiman pitävän,  kepun rauhoittuvan ja Saarikon peseytyvän noesta. Kokoomus uskoi voittavansa kun kannattavat elvytyspaketissa kannattajia, vastustajia ja äänestämättömiä. Persut ovat onnellisia, kun maahanmuutto jatkuu ja heillä riittää vastustamista. Kehysriihen ainoa todellinen voittaja oli SDP ja ennen kaikkea pääministeri Sanna Marin. Hän piti hallituksen pystyssä ja esti maan  sekasorrolta ennen kuntavaaleja.

 

Ei kommentteja: