Tohmajärven
toiminnan keskus sijaitsi kiistatta 1940 - 1960 aseman seudulla. Ainakin minun
näkemykseni mukaan. Asemalle keskittyi työ niin tehtaissa, kuljetuksissa kuin
kaupassakin. Sanottiin, ettei mitä aseman Yhteishyvästä saa, sitä ei tarvita.
Puhuttiin työläisistä ja aseman herralistosta. Mikä viime mainittu ei vieläkään
ole selvinnyt minulle. Ketä he olivat?
Asemalla oli
sodan aikaan vankileiri. Yksin me kymmenvuotiaat, emme saaneet mennä vankeja
katsomaan. Vanhempien kanssa näin venäläisiä vankeja leirissä, joka oli aivan
tien vieressä. Myöhemmin myös suomalaisia vankeja. Olihan meillä tuona aikana
poliisiputkat peräti 18 vuotta. Tästäkö lie syntynyt sidos vankeihin, joka
palkattuna kesti sittemmin neljännesvuosisadan.
Muistan,
ajankohta lie ollut välirauha, sain isältäni tehtävän viedä lasku
tehtaanjohtajalle. Simperin Antiksi isä häntä sanoi. Isä oli tehnyt sepän töitä
tehtaalle. Jännittyneenä poljin asemalle. Ennen en ollut liikkunut yksin niin
kaukana ja vieraassa paikassa. Jo tehtaanjohtajan maalattu komea rakennus
tuntui pelottavalta. Laskuni kanssa osasin konttoriin ja annoin laskuni
naishenkilölle. Hän käski odottaa ja vei paperini toiseen huoneeseen. Kohta hän
tuli takaisin ja sanoi, että pitää odottaa. Johtaja on lepäämässä. Ajattelin,
että herrat nukkuvat täälläkin. Swahnen Ossia ja Ruuskasen Kallea oli turha
tapailla keskellä päivää. Hekin olivat nokosilla.
Antti Zimmermann,
missä lie sitten ollutkaan, tuli kohta, ja värkkäsi nimensä. En muista sainko
samalla rahat. Ilmeisesti sain. Simperillä oli "Puikki" merkkinen
henkilöauto. Rekisterinumero muistaakseni K-55 tai K-555. Muisti alkaa reistata.
Tuohon aseman herrojen kermaan, jos sellaista oli,
kuului nimismies Weli Ruuht ja Arvi Määttä. Nimismiehellä oli
"rooveri" ja ajeli autollaan niin kuin Simperikin mökeilleen
Tohmajärven rantaan. Ihmettelen miten nämä kaksi "valtaherraa"
sallivat Tohmajärven vedenpinnan laskun 0,9 metrillä. Sopii ihmetellä muidenkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti