Kokoomus vie
ja kepu ei edes vikise
Sotesoppa
kiertää valiokunnissa arvioitavana onko siitä kansalle tarjottavaksi. Vain
kokoomukselle soppa olisi kelvannut sellaisenaan. Siinä onkin jo syy, miksi
keitosta on makusteltava tavallista tarkemmin. Nykyisellä kokoomuksella ovat
sellaiset maku- ja pöytätavat, että sille on maksettava ennen kuin suostuu
syömään mitään. Onko sopassa maakuntamausteita tarpeeksi, empii kepu, vaikka
kehuu keitosta. Sinisillä puoluekokouschili poltti makuaistin ja heille kelpaa
mikä vain. Oppositiopuolueilla valiokunnissa riittää arvioitavaa mitä soppaan
lisätään ja mitä otetaan pois. Jos järkeä löytyy, niin tuskin millään
mausteilla kansalle tarjottavaa keittoa syntyy. Ainakaan kokoomuksen vaatimilla
yksityisillä kokeilla. Ennen kuin Björn Wahlroos ehtii perustuslakia muuttaa,
nykyinen perustuslakivaliokunta kaataa sopan kuuriin. Toivottavasti.
******
Neljä
viidestä Suomessa maksaa mielellään veroa. Tiedän itseni ja muutaman muun
sellaiseksi. Minun maksamat verot ovat vähäiset, mutta on kunnia olla hyvässä
seurassa. Mielellään miljardiveronsa Suomeen maksavat Supercell ja sen
perustajajoukko. Palkkatuloilla heistä oli seitsemän suurituloisinta ja
myynti-ja osinkotuloilla neljä viidestätoista.
Nimetkin näillä suurituloisilla veronmaksajilla on, mutta nimiä tärkeämpää ovat
heidän tekonsa.
Iloisiksi
veronmaksajiksi tuskin voi kutsua Keskon entistä pääjohtajaa, vuorineuvos Matti
Halmesmäkeä, 65, Rautaruukin entistä toimitusjohtajaa Sakari Tammista, 64, sekä
Nokian Renkaiden entistä toimitusjohtajaa Kim Gran:ia, 63. He viettävät Suomeen
tehdystä työstään 400000-600000 euron vuotuisiatyö-
ja lisäeläkkeitään verovapaasti köllötellen Portugalin auringossa. Tämän edun,
jos he sen sellaiseksi tuntevat, sallii Suomen ja Portugalin lainsäädäntö. He
eivät ole siis rikollisia, mutta monelta vähävaraiselta suomalaiselta veronmaksajalta
he tuskin saavat myötätuntoa toimilleen. Olen yksi heistä.
********
Tällaisen veroedun, joka "veropakolaisilla",
ja kohta sote:en tulevilla
kansainvälisillä terveysjäteillä on, sallii nykyinen kepu. Ihmetellä
täytyy miten moiseen "kilpailutukseen" suhtautuu tavallinen
keskustalainen äänestäjä. Heillä on lopullinen valta sanoa sotesta
mielipiteensä. Vahinko jos ääni kuuluu vasta vaaleissa jolloin vahinkoa on enää
vaikea korjata. Orpo, Sipilä ja Berner ovat silloin jo muissa hommissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti