torstai 3. huhtikuuta 2014

PÄIVÄ PALAUTETTA KUUNNELLESSA

>Eilen ja tänään on puhelin soinut. Palautetta on tullut enemmän kuin mitä lääkäri määräsi. Syy on Karjalaisessa julkaistu Kulttuuriskandaali Tohmajärvellä kirjoitus. Vaikka koetin jutun kirjoittaa niin, etten selvästi ohjannut lukijoita enempää puolesta kuin vastaankaan Katri-Helenan raittia, niin yksikään soittaja ei pitänyt Kauppakadun tai Kirkkotien nimenmuutosta.
Vanhempi väki oli tuohtunut ja hämmästeli miten tämmöinen on mahdollista. Nuorempi porukka kiroili.
*****
Olen tarkistanut kunnanvaltuuston ja hallitukseksen kokousten esityslistat, enkä niistä ole löytänyt edes pykälää, jossa asiaa olisi käsitelty. Ainoa mahdollisuus on, että koko osoitteeston muutos on tarkoituksella tahdottu salata kuntalaisilta. Kysymyksessä voi olla ns. lisälista taktiikka. Se on mahdollinen, jos kunnanhallituksen kaikki jäsenet lisälistan hyväksyvät. Tuntuu uskomattomalta, että kukaan ei ole kyseen alaistanut moista menettelyä. Jos se lisälistalla on päätetty, niin menettely hipoo vajaalaillisuutta kuntalaisen kannalta. Jos lisälistalla on vain keskusteltu asiasta, niin silloin sitä ei olisi pitänyt markkinoita julkisuuteen kuin päätettynä asiana. Joka tapauksessa koko raittijuttu näyttää perusteellisesti munitulta.
******
Allekirjoittanutta on kehotettu puuttumaan ja toimimaan niin, ettei rattiasia menisi toteutukseen asti. On kehotettu laittamaan vastustuslistat kiertämään j.n.e.
Valitettavasti minusta ei ole asian hoitajaksi. Kykyni riittävät häthätää kirjoittamaan asiasta. Asioiden korjaus on luottamushenkilöiden varassa. He, jos tahtovat saavat asian pysähtymään ja etsimään kenties sopivampaa paikkaa Katri-Helenan raitille. Mielenkiintoista on nähdä miten luottamushenkilöt toimivat. Palautteesta päätellen jo yrittäjille koituu lisäkustannuksia ja sekaannusta osoitteistan vaihdosta joka näkyy vuosia eteenpäin.
******
Monet kysyvät kuka on raitti-asian pannut alulle. Mitä olen lehdistä lukenut mm. Helsingin iltapäivälehdistä, niin niiden perusteella idealla näyttää olevan yksi isä. Se on kunnanjohtaja Olli Riikonen. Sama henkilö näyttää olevan myös ykkönen toimeen panijana. Niin antoi ainakin Katri-Helena lehdessä ymmärtää.
Miten tästä eteenpäin? Yritän seurata asioiden kulkua.
PS. Positiivista palautetta jutustani olen saanut kauempaa kuin koskaan aikaisemmin.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Nyt meni överiksi Riikosen toilailut. Veronmaksajana en enää voi hyväksyä moista verorahojen ja liike elämän rahojen vedätystä. Mehän tämän kaikki kuitenkin maksamme.

Lopputili moiselle toilailujen aiheuttajalle.

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Pahaksi tauti menee, ennen kuin tappaa. Vastuu Riikosen toiminnasta tässäkin asiassa on luottamushenkilöillä, vaikka jälkikäteen. Katsotaan löytyykö heiltä "munaa" hoitaa asia takaisin oikeille raiteille.

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Pahaksi tauti menee, ennen kuin tappaa. Vastuu Riikosen toiminnasta tässäkin asiassa on luottamushenkilöillä, vaikka jälkikäteen. Katsotaan löytyykö heiltä "munaa" hoitaa asia takaisin oikeille raiteille.