Onko Osuuspankki enää
paikallispankki?
Olen Osuuspankin jäsen
kuten myös vaimoni. Maksaessamme aikoinaan osuusmaksun oli meillä
käsitys Osuuspankin toiminnasta, että se on maaseutua ja siellä
asuvien elinehtojen puolustaja.
Käsitystämme tuki
erityisesti se, että vaimoni kotona oli perustettu Osuuskassa, jonka
pohjalta oli muodostunut nykyinen paikkakunnan Osuuspankki. Vaimoni
kodin kassakammarissa vaimoni isä, osuuskassan perustajajäsenenä
hoiti vuosikaudet kassan asioita.
Olemme viime aikoihin asti
ymmärtäneet, että pankkien toiminta varsinkin maaseudulla perustuu
kaksipuoleiseen vuorovaikutukseen. Asiakas säästää rahaa pankkiin
ja pankki asiakkaan tarpeiden mukaan antaa rahaa lainaksi
tarvitsijalle.
Pankkitoiminta perustuu
molempien osapuolten luottamukseen ja rehellisyyteen.
Erityisesti
viimeaikaisissa keskusteluissa on korostettu liikelaitosten ja myös
Osuuspankkien yhteiskuntavastuuta.
OP-Pohjola-ryhmän
pääjohtaja Reijo Karhinen kertoi taannoin TV.ssä johtamansa
liikelaitoksen loistavasta tuloksesta. Vähäisenä jäsenenä olin
hyvilläni tapahtumasta, kunnes asemani jäsenyydestä muuttui rahan
tarvitsijaksi.
Olimme onnistuneet
vuosikymmenien aikana säästämään rahaa sen verran, että kun
avautui mahdollisuus ostaa osuus vaimon entisen kotitilan
metsämaista, päätimme toteuttaa kaupan.
Rahat kauppaan menivät
lähes viimeistä senttiä myöten. Mutta hätäkös tässä. Olimme
pankin jäseniä ja rahaliikenne oli hoidettu kokonaan Osuuspankin
kautta. Luottoa pitäisi löytyä.
Lukuisten Helsingin kautta
välitettyjen maksullisten soittoyritysten jälkeen pääsimme
pankkivirkailijan puheille. Tarkoituksemme oli nostaa koskaan
aikaisemmin käyttämäämme 1600 euron ”limiittiä” muutamalla
tuhannella, kunnes eräästä toisesta puun myynnistä tulevat rahat
ehtivät käyttöömme.
Koskaan eläissämme emme
ole olleet velkaa pankille. Uskoimme elämäntapamme, ikämme ja
pankin tiedossa oleva muu omaisuutemme riittävän vähäiseen
luotonantoon, jos sitä vertaa esim. juuri maksamaamme kauppahintaan.
Näin ei käynyt.
Osuuspankki vaati kiinteää omaisuutta takaukseksi pankille
”limiitin” korottamiseksi. Olin jo siihen langeamassa ja pyysin
Osuuspankin kiinteistökeskuksesta Osuuspankille isännöitsijä
todistuksen (51.09) asunto-osakkeesta. Tämän lisäksi pankki vaati
säilytyslokerossa olevat osakekirjat haltuunsa. Myöskään
henkilötakaus ei pankille käynyt. Lisäksi ”limiitin”
kirjausmaksu olisi ollut 200 euroa.
Kävin asiasta paikallisen
Osuuspankin johtajan kanssa tunnin pituisen keskustelun. Korostin
hänelle, ettei paikallisilla henkilöillä ole mitään merkitystä
asioitteni hoitoon. He ovat hoitaneet tehtävänsä ystävällisesti
Helsingistä saamiensa ohjeiden mukaan.
Tämä korostui myös
johtajan tapaamisessa. Tarjosin 51,09 euron tarpeettomaksi käynyttä
kiinteistötodistusta, jota en ole edes nähnyt, pankin
maksettavaksi. Se ei käynyt.
Jatkamme vaimon kanssa
vanhalla ”limiitillä”. Jos rahaa tarvitsemme, lainaamme sitä
naapurilta. Pankiltahan sitä ei ainakaan helpolla saa. Emme lainaa
myöskään pikavippiyhtiöiltä. Vippien perintäyhtiössä on
kuulemma myös OP jollain tavalla mukana.
Jatkamme Osuuspankin
asiakkaina. Onhan se ainoa pankki paikkakunnalla. Ainakin siihen
saakka, kunnes lakkaamme tarvitsemasta 1600 euron vararahastoa.
Toteamme vain, ettei
Osuuskankin jäsenyydellä tai asiakasuskollisuudella ole mitään
merkitystä pankkiasioiden hoitoon asiakkaan puolelta. Samalla
sanomme hyvästit käsitteelle paikallispankki ja pankin
yhteiskuntavastuulle laajemminkin.
Veijo Tuunanen
Tohmajärvi.
4 kommenttia:
mitä opimme tästä?! ei pitäisi lähteä perustamaan pankkeja - jääp luu kouraan perustajajäsenille ;)
Alussa olikin kysymyksessä perustajien omistama kassa. Jossain välissä tulivat fuusioijat ja vaihtoivat nimen pankiksi. Aate hyväksyttiin ja jäi, mutta tavoitteet ja toiminta muutettiin.
Olihan se hienoa kun kassan hoitaja tittelin voi vaihtaa pankinjohtajaksi ja kohta juoksivat bonukset ja vähävaraiset pankin ovesta tuomasta hiekkaa pankkisaliin.
Kwerronpa erään omakohtaisen jutun. Tarvitsimme jonkin asian vakuudeksi rsitustodistuksen vai mkä se nyt olikaan. Olin aikaisemnin samanlaisen hakenut suoraan viranomaiselta ja tiesin hinnan. Kysyin pankin hintaa, joka oli mielestäni puhelinsoitonveroiseen tehtävään mieletön. Niinpä sovimme pankin kanssa hinnan, honka suostuisin maksamaan. Sitten tuli lasku. Siinä oli reilu satanen yli sovitun. Menin silloisen pankinjohtajan puheille ja heiluttelin lappua nenänsä edessä ja pujuin madonluvut. Hintaa en pyytänyt sovituksi, vain satasen poin laskusta. Tämä teteutui. Että se näistä pankkipaveluista. Vaan voiko maksullisia sanoa palveluiksi?
Johora.
Jätin lisäkommentin, mihin lie kadonnut?
Johora
Lähetä kommentti