Voi herra isä sentään. Mikä se seutuvaltuusto ja seutuvaliokunta oli kuin epävirallinen elin, jolle muistaakseni annettiin virallista rahaa 3 euroa/ asukas Keski-Karjalassa.
Virallista jälkeä syntyi muissa kustannuksissa miljoonia euroja, joista pitää mainita Helli-liikelaitos. Vain sen tähden, ettei unohtuisi uudelta elimeltä.
Seutuvaltuusto on ollut unohduksissa jo useamman vuoden. Jäsenmaksut sinne on kuitenkin maksettu. On hyvä jos lopulta moinen tyhjänpäiväisyys älytään lopettaa. Niin näytetään tehtävän, jos lehtijuttuihin on uskomista.
Uuden neuvotteluelimen perustaminen on vanhan epäonnistuneen kokeilun uusimista. Jos Keski-Karjalassa neuvotella tahdotaan, se käy hyvin varallisten organisaatioiden kautta. Niillä kun on edes jonkinlaista vastuuta tekemisistään.
******
Nelosissa on juttu uudesta Hotelli Joesta. Netistä löytyy hotellin esittelyt, huoneistot ja hinnat.
Yksi epätietoisuus näin kuntalaisena minua on jäänyt vaivaamaan. Kunta on julkaissut myytävät kiinteistönsä, jotka perustuvat valtuuston ilmaisemaan tahtoon. Jos hotelli tulee kunnan myyntilistalla olevaan kiinteistöön, on kunta joko myynyt tai vuokrannut kiinteistön yrittäjälle.
Tiedustelin uteliaisuuttani luottamushenkilöiltä asian tilaa. Kukaan ei sanonut tietävänsä asiasta mitään. Se on kummallista. Tai muualla kummallista, mutta ei enää Tohmajärvellä. Rakennettiinhan ilman liikoja huutelematta Tohmajärvellä uusi teollisuustalo yrittäjälle pari vuotta sitten.
On hyvä, jos kunta saa tyhjät kiinteistönsä myytyä tai edes vuokralle. Hyvään hallintokulttuuriin kuuluu, että myös luottamushenkilöt pidetään ajantasalla tapahtumissa.
Olipa tuo miten tahansa. Kun yrittäjä on ilmoittanut hotellin aloittavan toimintansa maaliskuussa, niin saahan avajaisissa jotain tietoa myös kunnan päätöksistä kiinteistön suhteen. Ainakin yrittäjältä, josta nyt emme vielä tiedä kuin päällimmäiset julkituodut asiat. Onnea yrittäjälle!
Meinasin kiittää kuntaa hyvästä tiedottamisesta, mutta jääköön. Joku voisi luulla kiitoksia keljuiluksi.
tiistai 5. helmikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti