tiistai 12. helmikuuta 2013

Yleisesti ottaen....

Meikäläisen jäätyä rannalle kunnallisista luottamustehtävistä ollaan varmasti monella suunnalla tapahtumasta onnellisia. Uskokaa tai älkää, niin olen minäkin.
Ainoa harmi on, etten enää saa kirjoituksien aiheita kuin joskus jälkikäteen. Enkä aina silloinkaan. Edellä olevasta johtuu juttujeni harveneminen. Täytyy tyytyä tarkastelemaan asioita "yleisesti ottaen."
*****
Kylällä nostetaan keskustelun aiheeksi, miten käy Olli Riikosen Kontiolahden kunnanjohtajan kisassa.
Tuntuu siltä kuin asia olisi merkityksellisempi tohmajärveläisille kuin konsaan Kontiolahdelle. Tohmajärvellä kiinnostus kohdistuu henkilöön ja Kontiolahdella kunnan asioiden hoitoon. Näin olen aistinut puheista. Eiköhän asia ratkea tässä kuussa.
******
Kitee vastasi ministeriölle, että kuntaliitokset tulisi perustua kuntien vapaaehtoisuuteen. Mielestäni se onkin ainoa oikea tapa. Lisäisin siihen vielä kyselyn kuntalaisten mielipiteestä. Edustuksellinen demokratia ei kesken valtuustokauden ole riittävä näin paljon kuntalaisia koskevassa asiassa.
Tohmajärven päättäjät (Olli Riikonen) eivät ole vielä vastanneet ministeriön kyselyyn. Täältä saattaa tulla millainen vastaus hyvänsä. Edellinen vastaushan johti oikeustoimiin valtioneuvostoa vastaan.
Allekirjoittaneesta tuntuu, että Pohjois-Karjalaan mahtuu vain kaksi kuntaa. Siltä pohjalta Tohmajärvi liitettäisiin Joensuuhun. Vain näin menetellen joudutettaisiin tohmajärveläisten mahdollisuutta kehittää Niiralan rajanylityspaikan mahdollisuuksia.
Asiasta olen kirjoitellut herätteitä Joensuun päättäjille lehtikirjoitusten ja Karjalaisen netti mielipidepalstan välityksellä.
******
Attendosta ei ole kirjoitettavaa. Viestit siltä suunnalta ovat vähäisiä tai positiivisia. Hyvä näin. Toivottavasti jatkokin menee hyvin.
Ei Hellissäkään mitään muuta vikaa ollut kuin sekava ja kallishallinto. Ja kyvytön annettuihin tehtäviin nähden.
Suoritusporras molemmissa niin Hellissä kuin Attendossa on sama.
Keveät mullat Hellille. Tai taitaahan se elää kituuttaa vielä Kiteellä.    

Ei kommentteja: