Tosiasia lienee, ettei kunnanjohtaja Olli Riikonen viihdy Tohmajärvellä. Tosiasiaksi näyttää muodostuvan myös, ettei hän ponnisteluistaan huolimatta onnistu hankkiutumaan pois Tohmajärveltä.
Tämä nähtiin viimeksi Kontiolahden kunnanjohtaja vaalissa, jossa hän äänin 21-9 hävisi Jere Penttilälle. Riikosta äänestivät ilmeisesti vain keskustan valtuutetut.
Vaalituloksesta voi päätellä myös sen, että Riikonen on leimautunut niin kepulaiseksi, että se nykyisessä poliittisessa tilanteessa on este hänen kunnanjohtaja virkauralla etenemiseen.
Vaalituloksesta johtuen voi kysyä myös, miten se vaikuttaa Tohmajärven kunnan johtamiseen. Ollaanhan täällä melkoisessa myllerryksessä ja se näyttää vain jatkuvan. Mitä ministeriö sanoo Hellistä erosta? Miten oikeustoimet jatkuvat korkeimmassa hallinto-oikeudessa? Miten kunnan talous saadaan jaloilleen, vai saadaanko lainkaan? Kaikissa näissä toimissa on ollut kunnanjohtaja Olli Riikosella voimakas ohjaava käsi syntyneeseen tilanteeseen. Nyt olisi ohjattava kuntalaiva tyynemmille vesille.
Mitä vaikuttaa Tohmajärven kunnalliseen elämään käydyt kunnallisvaalit? Niissähän keskusta menetti yksinkertaisen enemmistönsä, jonka varassa kunnanjohtaja Riikonen toimi kuuntelematta esim. toiseksi suurinta demaripuoluetta.
Mitä vaikuttaa asioiden hoitoon se vemputus, jolla keskustapuolue sai estettyä demarin nousemasta valtuuston tai hallituksen puheenjohtajaksi.
Keskusta, ehkäpä juuri Riikosen ajatuksiin nojautuen, sai puhutuksi lukaupsillaan "seitsikon" apupuolueeksi entisen kaltaisen elämän jatkumiseksi kunnallisella rintamalla.
Muulla tavalla ei ole ymmärrettävissä kokoomuksen (ent. kepu) Antero Nenosen nousemisen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi.
Tohmajärvellä Kontiolahden kunnanjohtajavaali vaikuttaa siis voimakkaammin kuin uskallamme uskoakaan.
Politiikka on kovaa peliä, jos siikseen tulee. Se voi nostaa jalustalle, mutta jos itse ei huolehdi asioistaan, jalustalta on vain yksi suunta ja se on alaspäin.
Kovin pitkään tuskin tarvitsee odottaa, miten tohmajärveläisten asiat edistyvät vaalien jälkeen, johon omat kuntalaiset eivät voineet edes osallistiua.
maanantai 25. helmikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti