Serkkuja ja mansikoita

Kesälomien sanovat olevan parhaimmillaan menossa. Niinpä minullakin. Pitäähän eläkeläisenkin vähän hellittää kesäaikaan. Vaikka toisaalta sanotaan, että vanhasta pitää ottaa kaikki irti mitä siitä vielä on irti otettavaa.
Lomalaisten kunniaksi järjestin serkkutapaamisen mökille. Tapaamisia oli ollut jo aikaisemminkin, mutta meikäläinen ei ollut ehtinyt kaikkiin niihin mukaan. Nyt katsoin vuoroni tulleen.
Hyvin serkut kutsua olivatkin noudattaneet. Mitä heitä olisi ollut parikymmentä paikalla. Etupäässä täältä Tohmajärveltä, mutta muutama oli Itävallasta, Ruotsista ja loput ympäri Suomea.
Kalasoppaa tarjottiin, seljankaa, venäläisittäin kun rajan pinnassa ollaan. Juomana olutta, valkovinkkua ja mehua. Niin ja nurkan takaa kossua. Kuinkas muuten kun kesäjuhlia kerran vietetään. Säädyllisesti kuitenkin kaikkea. Ei rötyten.
Tämmöisellä serkkutapaamisella on puolensa. Lapsena aina murrosikään asti ovat serkukset paljonkin tekemiseissä keskenään. Sitten sukuun tuppautuneet vävyt ja minukat ovat hajottaneet serkut toisistaan. Nyt kun näkö, kuulo ja osalla muistikin vielä pelaa on mukava kokoontua muistelemaan menneitä aikoja.
Näin tapahtui meidänkin serkkutapaamisessa. Puhetta ja naurua riitti. Vakavissakin asioissa. Niin kuin siinä kun ilmoitin edelleen olevani suvun viisain henkilö.
* * *
Luottamushenkilöasioissa on meneillään kesätauko. Kokouksia ei pahemmin ole häiritsemässä ajatuksen kulkua.
Meikäläistä kun ottaa pannuun se kummallisuus, miten viisaus kunnallisasioissa on voinut sivuuttaa minut täysin. Ja se vielä enemmän, että tietotaito kunnallisissa asioissa on kumuloitunut kahdelle henkilölle. Kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle.
Mitenkäkö tämmöiseen ajatukseen olen päätynyt? No silleen, että kun olen yrittänyt nostaa puheenvuoroissani ja valtuutetun aloitteissa keskusteluun mielestäni kuntalaisen kannalta tärkeitä asioita, eivät ne ole saaneet näitä tärkeitä henkilöitä juuri korvaansa lotkauttamaan esittämilleni asioille. Muuta kuin tietenkin suoraan vastustamaan.
No, eiväthän he kahdestaan asioista päätä. Kyllä heillä on vankka hiljainen tuki luottamushenkilöiltä. Sitä vaan en tiedä mistä syystä, kun keskustelu asioista puuttuu. Hiljainen enemmistö, tosin nyt jo niukka, nostaa kätensä äänestyksissä ja millä perusteella, se ei aina taida selvitä kaikille.
Sitä tässä ihmettelen kun laki patistaa etsimään vanhus- ja terveyspalvelujen järjestämiseen yhteistyötahoja. Yritettiin valtuutetunaloitteen voimalla kysyä asiaa joensuulaisilta. Se kiellettiin. Kunnanjohtajan menettelystä on valitettu.
Seuraavaksi yritettiin kysyä tohmajärveläisiltä, kumpi olisi heille sopivampi suunta palveluille Kitee vai Joensuu. Se estettiin valtuustossa.
Viimeisenä, mutta ei suinkaan huonoimpana vaihtoehtona tehtiin aloite selvityksestä kuntaliitoksen mahdollisuudesta Kiteen kanssa. Siinä keskustelussa meikäläinen mainittiin kehityksen jarruksi. Minkä kehityksen? Kukaan ei sanonut. Pitänee kysyä uudelta vasta nimitetyltä kehityspäälliköltä.
Jos kaikkien edellä mainittujen esitysten yläpuollelle nostetaan, niin kuin näyttää käyvän uuden organisaation ja sille johtajien nimeäminen vastaamaan Keski-Karjalan vanhus- ja terveyspalveluista niin heps kukkuu.
Sanon vie palvelut Tohmajärveltä, maksaa enemmän ja jää iän aikaiseksi kiistakapulaksi kuntien kesken.
Jos se onkin perustarkoitus, niin okei. Virkamiehiä tulee lisää ja entisetkin jatkavat niin kauan kuin veronmaksajia riittää.
Keskustelua kaipaan Keski-Karjalan kuntien tulevaisuudesta. Hyväksymällä hiljaisesti keskustelutta parin voimakkaan ihmisen kannanotot ainoina oikeina, ei luottamushenkilö ole täyttänyt paikkaansa kuntalaisen puolesta puhujana.
Hyvvee kessee nyt kuitennii. Illekkeyttän ja tuhmuuttan kirjotin minkä kirjotin. Kehityksen jarru.