Osta kun halvalla saat!

 Osta kun halvalla saat!

Näpsäytä linkistä:

Siistejä huonekaluja edullisesti!

Kun ei torvelle niin kaupan.

Maltilla muutoksiin

Minkään ei luulisi olevan vaikeampaa kuin tulevaisuuden ennustaminen. Niinhän sitä luullaan, vaan ei Anne Berner ja häneen uskovat. Tähän uskovaisten joukkoon liittyivät  viimeisimmässä Jälkiviisaissa Matti Apunen ja Kreeta Karvalakin. Jälkimmäinen tosin lievemmin uskontunnistuksin. Matti Apunen jo virkansa puolesta näki auringon nousevan ratapenkereen takaa koko Suomeen jahka VR saadaan pilkotuksi ja sijoittajien aina niin antaviin käsiin.

Jälkiviisaat on ohjelmaformaatti, jota katsotaan mieluusti. Ehkä siksi, että siellä esitetään mielipiteitä raflaavasti ja mielipide perustein ilman faktoja. Kuten nykyisin tekee USA:n presidentti. Se, että VR:n pilkkomisella saadaan kustannukset pienenemään, palvelut paranemaan ja lippujen hinnat laskemaan on utopiaa parhaimmillaan. Siksi jälkiviisaisiin ei saisi ilman vastakkaisen näkökulman esittäjiä päästää pelmuamaan. Katsoa voi johtautua harhaan.

VR:ää voidaan ja pitääkin kehittää samoihin tavoitteisiin ilman sen pilkkomista. Kysymyksessä on enemmän johdollinen ongelma kuin yhtiörakenteellinen. Kehitystyössä on huomioitava mitä hyvää voidaan myös menettää. Yltiöpäällinen ryntäys pois vanhasta voi viedä kehityksessä myös taaksepäin. Tätä pointtia eivät Berner ja Apunen näytä huomioivan. Ei siis ihme, jos veturimiesliitto reagoi vahvasti pilkkomista vastaan. Suomessa nykyinen hallituksen päätä ei kannata muuten silittää kuin, että luu näkyy. Tätä taktiikkaa veturimiehet näyttävät nyt käyttävän.

Henkilökohtaiset muistoni VR:stä liittyvät lähinnä Tohmajärven rautatieasemaan. Juna höyrysi Niiralasta ja nappasi meidät koululaiset kyytiinsä Joensuuhun sivistystä oppimaan. Junamatka kesti n. 1,5 tuntia. Eväät siinä ajassa monet ukot ja mummot ehtivät ottaa esille. Varsinkin he, jotka hevoskyydillä Kiteeltä asti olivat tulleet aamu kuuden junalle. Junalle tultiin ajoissa. Jopa puolituntia ennen junan tuloa. Niin teki myös kansanedustaja Akseli Brander matkatessaan valtiopäivien avaukseen Helsinkiin. Muistan myös kutsulaisen ukon, joka oli matkalla Joenmarkkinoille. Lippuluukulla hän sanoi: "Yks piletti joinsuuhun sinne sun tänne."

Tohmajärven asemarakennus on yksityisen omistuksessa. Miten paljon historiaa ja kulttuuria asemaan liittyykään? Tätä tulisi tohmajärveläisten arvostaa ja vaalia.

Hillotolppa tunkioksi

Ei ole kukkoa, mutta ei tunkiotakaan

Poliittisella rintamalla on ollut hiljaista kuten sillä kuuluisalla huopatossu tehtaalla. Ei edes persut ja loikkarit ole olleet tukkanuottasilla. Loikkareilla tarkoitan loikkareita, jotka loikkasivat persuista aina siihen saakka kunnes ovat päättäneet pysyvästä nimestään tai saaneet kyhätyksi virallisen puolueen pelastamaan kansalaiset kurjuudesta. Se on tehtävä, jonka onnistumista on syytä epäillä.

Timo Soini puhui hillotolpista aikoinaan alentavaan sävyyn. Nyt näyttää hänen omaksi hillotolpakseen muodostuneen ministerin jakkara niin kuin muillekin loikkareille. Voiko tälle pohjalle rakentaa uutta puoluetta? Entiset puolueet pohjautuvat johonkin aatteeseen, ammattikuntaan tai yleisen epäkohdan korjaamiseen yhteiskunnassa. Näillä alueilla ei ole tarvetta uusille takiaispuolueille. Niitä on jo tarpeeksi.

Persujen historiasta löytyy hokemat; missä EU siellä ongelma ja sitä saa mitä tilaa. Nyt persuista luopunut äänestäjä saattaa sanoa; tiesin mitä tilasin, sain mitä sattui. Hillotolpankin voi kääntää persujen ikiomaksi tunkioksi. Sanontoja löytyy senkin osalta. Kahta kukkoa ei sovi samalle tunkiolle. Sen näyttivät Soini ja Halla-aho. Yhden kukon asettaminen sopimalla epäonnistui samoin. Kukoksi ja tunkion valtiaaksi noustaan vain näyttämällä kykynsä muille kukkotappelussa ja kanakansalta saadulla ihailulla. Sellaista ei ole näkyvissä.

Mitä erikoista hyvää loikkarit edustavat hallituksessa, että ovat saaneet kokoomuksen ja erityisesti keskustan pitämään heidät hallituskumppaneina. Ovatko Orpon ja Sipilän ajatukset yhteneväiset puolueittensa kanssa? No, omapa on tunkkinsa. Demareiden laariin tämmöisen järjestelyn uskoisi tuovan satoa.

******

Tämä ei ole henkilökohtainen kokemus, mutta havainto miten eläkeläisistä ja vanhemmista ihmisistä puhutaan eri paikkakunnilla. Virkahenkilöille ja osalle luottamushenkilöitäkin vanhempi henkilö on eräillä kunnilla kuluerä, mutta viksummilla paikkakunnilla häntä kutsutaan kuluttajaksi. Ja tietenkin positiivisessa mielessä.

Tämä juttu on vuoden 2006 alusta

Hyvää uutta vuotta lukijat. Toivottu poismenoni palstoilta näyttää kuihtuneen toivomusasteelle. Tässä sitä levitetään omaa viisautta ja sonnitaan omaan pesään. Toivottavasti ei enää entiseen malliin, vaan kirjasta opittuun. On nykyaikaa kehittää itseään ja sen olen tehnyt minäkin. Sivistystäkin olen opetellut sen verran, että käytän nykyisin nenäliinaa. Rintataskussa. Nenän niistän edelleen ojan penkalle. Niin kuin herratkin tekee salaa.

*   *  *

Niin, se itseopiskelu. Olen harrastanut sitä kotikirjaston kautta. Vuosien varrella olen laajentanut kirjastoani melkoisiin mittoihin. Hyllystä löytyy keittokirja, virsikirja ja tietosanakirja. Lisäksi omistan vielä kirkonkirjat, mutta säilytän niitä papin arkistossa. Verokirjan olen hukannut.

Opiskelu sinänsä on ollut minulle aina epämieluisaa. Erityisesti opiskelusta annetut arvosanat. Niillähän tärkeimpinä tekijöinä on osoittaa vain opettajan viisaus suhteessa viisaampaan opetettavaan sekä opiskelijan nöyryyttäminen.

Nyt vanhemmalla iällä ja kirjoituksista saamani palautteen perusteella, olen tullut toisiin ajatuksiin. Olenko käyttänyt palstatilaa väärin? Koen palautteen antajat opettajan sijaisiksi ja heidän mielipiteensä arvosanoiksi.

Vaikka arvostelut edelleen ovat sitä ihtiään, olen ottanut opikseni ja kirjan kauniisti käteeni sekä opiskellut.

*   *   *

”Pakina (sivistyskielellä koseria) on parhaimmillaan henkevän pirteä, nasevan humoristinen, ivallinen tai paridioiva lyhyehkö kirjoitus, joka yleensä kirjoitetaan nimimerkin suojassa.” Lainaus on suoraan Fokus-tietosanakirjasta.

Aha. En olekaan tähän asti kirjoittanut uutisia tai lehden pääkirjoitusta. Tuskin tunnusomaista koseriakaan. Tunnustan olleeni kirjoituksissani pahasti hakoteillä.  Sanoisinko, täysin hukassa..

Parodia toisen tietokirjan mukaan on; ivamukailu, satiiriskoominen kirjallisuuden laji.

Olen edelleen hukassa kirjoituksissani. Mitä se satiiri sitten mahtaa olla?

Otavan Sivistyssanaston mukaan satiiri on pilkallinen kirjallinen tuote; ihmisten heikkouksia ruoskiva kirjoitus; pilkka; iva.

*   *   *

Pian neljäkymmentä vuotta olen suoltanut pakinaa, tietämättä mitä sen pitäisi sisältää. Vain sen olen tietänyt, ettei yhtä liuskaa pitempää sepustusta jaksa lukea nykyaikana kukaan.

Lupaan tästä eteenpäin yrittää parhaani, että täyttäisin hyvään pakinaan kuuluvat osa-alueet. Olen pilkallinen, pilkkaan ja ivaan ihmisten heikkouksia. Jos kirjoituksistani ei yrityksistäni huolimatta ala tulla positiivista palautetta, lupaan vaihtaa alaa.

Ryhdyn kolumnistiksi. ( tarkennan; en kommunistiksi) Kolumnisti tietokirjan mukaan kirjoittaa ajankohtaisia poliittisia tapahtumia käsitteleviä juttuja. Otsa rypyssä.

yhdenkin kanssa.Tohmajärveltä tuskin saa aikaiseksi ensimmäistäkään kolumnia. Täällä ei politiikan saralla ole elämää lainkaan. Niin minulle on sanottu.

*   *   *

Televisiosta toitotetaan miten pitäisi hoitaa pari suhdetta. Tässä on ihmeissään jo yhdenkin kanssa.

Tämmöistäkin olen joskus kirjoittanut

Tervetuloa kesäiselle Dohmajarwelle!

Parhaiten tulosi onnistuu etelän suunnasta. Mikäli olet onnistunut ohittamaan rantakentällä möykkäävät kiteeläiset.

Jo Humalajoella koet aidon Dohmajarwisyyden.  Nakkaat joesta lipolla kulauksen  Haarajärven suunnasta tullutta pontikan alkuainetta. Silloin ymmärrät miksi haarajärvi on Haarajärvi ja humalajoki Humalajoki.

Keikonkangas ohittuukin sitten heikunkeikun. Kylä on taloiltaan vähälukuinen, mutta ei asukkailtaan vähäväkinen. On voimoo. Mestarintiellä voit nähdä mestareista suurimman, Sepeteus Räddyn. Hänellä on edelleen seipäänheiton Dohmajarwen ennätys. Kaivolta navetan yli heinineen. Ilman ristiaskelia ja dooppinkia.

Akkala (ent. Aggala) ei enää ole nimensä vertainen. Kylässä asuu nykyisin jokunen mieskin. Tosin tossun alla, sanotaan.

Akkalan kautta voi eksyä Sobelle, jossa on melkoinen ajattelu- ja monipuoluekapasiteetti Dohmajarven kunnallispolitiikkaa kasautuneena yhteen paikkaan. Kylällä harjoitettiin menestyvää koti- ja pienteollisuutta, ennen kuin virkavalta ajoi sen alas.

Akkalasta haarautuu tie myös Joukolaan. Siellä asui entiseen aikaan Karjaalan koskaan kruunaamaton, kuten sen aikaiset litran mitatkin, itsensä virkaan kirvellä asettanut kuninkaiden kuningas. Muistaakseni nimeltään Mikael Agri Cola, vai oliko sittenkin Aito Sinebrykoffi.

Kuninkaan kunniaksi ja virkamiesten virkistykseksi Dohmajarven kunta pyrkii ostamaan kylästä tyhjän soramontun. Arvellaan, että kun valtakunnan soravarat ehtyvät, voivat tyhjien monttujenkin arvot nousta.

Ennen Luosoojoen vehmasta jokilaaksoa on ohitettava Väärämäen ja Väärälahden kansainvälisesti suosittu levähtämispaikka. Paikan roska-astioihin voi heittää kaikkinaisen roinan mitä automatkalla kertyy vanhoista renkaista pakokutkiin. Mikäli roskikset ovat täynnä, on käytettävissä läheinen sametin kirkas Dohmajarwi.

Lähestyttäessä Kemmiin taajamaa on ohitettava neljän suunnan tienristeys Likanen (ent. Sontanen). Nimi johtuu siitä, että paikalla oli pitäjän ensimmäinen kaatopaikka ja jolta poistuttaessa hevosilla oli tapana paskoa Porttaanin rinteeseen.

Paikkaa ohittaessa voi muiston kirkastamiseksi heittää auton ikkunasta loput karkkipaperit, ja samalla ihailla paikkaa, josta Suomen sodat ovat alkaneet vuodesta 1808 lähtien.

Kemmiin kulttuurinen keskus sijaitsee naisten valtaamalla Kaivotalolla, (ent. nuorisoseuraintalo, ent. suojeluskunnantalo, ent. kunnallistalo, ent. naistentalo) tarkemmin sen rappusilla.

Paikalta on lähdetty sotaan, naisiin, kaljan ostoon ja putkaan. Rappuset ovat siinä määrin suositut, että istumapaikkoja ja poliisiauton tuloa joutuu puolenpäivän aikoihin jopa odottamaan.

Kesäaikaan, Potsipäivien tienoilla, järjestävät poliittiset puolueet vankoille tukialueilleen suosittuja tutustumismatkoja.

Demarit patikoivat aseman seudulle. Siellä voi nähdä edessään mahtavan menneisyyden, lakkautetun sahan ja tiilitehtaan.

Keskustan aina suosittu turistirysä sijaitsee Valkeasuolla. Emolehmänavetan mahtava tuoksu herkistää muistoille, jotka vain EU-tukiaiset voivat hälventää.

Kokoomus samoilee kesäisin entiselle ampumaradalle. Varustuksena kevyt kenttävarustus ja kuiva muona ilman asetta, johtuen ryhmän naisvaltaisuudesta. Entinen pukspeli on korvattu hippaleikillä. 

Vähäisen vasemmistoliiton nostalgiamatkat suuntautuvat Tohmajärven rautatieasemalle. Paikalla jaetaan 50-luvun junan aikatauluja samalla kun silmät kostuen katseella etsitään Venäjän suunnasta sotakorvausjunaa. Josko se sittenkin sieltä.

Kristilliset vievät kannattajansa mieluusti Kirkkoniemeen, jossa heidän kannatta joukkonsa enemmistö onkin.

Kirkkoniemessä on nähtävyytenä menneistä mahtiajoista pappilan navetan kivijalka.

Seurakunnan pappi ei ole Dohmajarwiläinen, vaan Lappalainen.

Kaikki edellä mainitut tutustumismatkat tehdään paikallisessa Leka-lehdessä julkaistujen ilmoitusten ajankohtana.

Dohmajarwen merkittävin kesätapahtuma on kuitenkin perinteisiin pohjautuva Potsi-päivät (ent. Potslojoo-päivät). Edelleen kiistellään siitä, johtuuko päivien nimi isännän vai sian käyttäytymisestä. Kiista lienee tarpeeton, koska ainakaan tämän kirjoittaja ei näe asiassa merkittävää eroa. Ei myöskään pysyvä ihmissuhteeni, jolta saan useimmat mielipiteeni.

Tulittipa kesävieraaksi, lahjattomien laulukilpailuun, Potsi-päiville, haitaksi tai mistä tekosyystä hyvänsä Dohmajarwelle, niin tervetuloa.

Kahvit keitetään ja jutellaan lystiä.

Hauskaa ja lämmintä kesää!

Vaikuttaa, ei vaikuta, vaikuttaa.

Äänestäjät unohtuvat

Edustuksellista demokratiaa parempaa järjestelmää ei vielä ole luotu. Jotain demokratian väännöstä  ollaan pääministeri Sipilän johdolla nyt Suomeen kehittelemässä. Kun edustuksellinen demokratia pohjautuu äänestäjien tukeen, näyttävät  nyt hallituksessa ministeritkin istuvan loikkarin statuksella. Ei tarvita puoluetta, ei äänestäjiä. Riittää kun ottovanhemmat ovat tarpeeksi isoja herroja. Ja sitten surraan heikkoa äänestysprosenttia.

Mutta on sitä osattu meilläkin. Käteen sattui Koti-Karjala paikallislehti (28.12.1996), jossa palstalla "Tiesitkö tämän..." nimimerkki "Tietäjä" käsitteli silloisen kuntavaalin tulosta ja henkilövalintoja luottamushenkilöpaikoille edustuksellisen  demokratian toteutumisen näkökulmasta Tohmajärven demarien osalta. Eipä siinä vaalitulosta paljon kunnioitettu kun kunnallisjärjestö laittoi paikat jakoon. Kolme henkilöä esitti itseään ja eniten pettynyt lähti kesken kokouksen ja ilmoitti perustavansa oman valtuustoryhmän.  Kolme jäsentä tuli valituksi hallitukseen, joista kaksi eivät olleet valtuuston jäseniä. Valtuuston puheenjohtaja tuli demareista, mutta ei ääniharavana. Pienemmille palleille kuten sosiaali- ja terveyslautakunnan johtoon pääsi ilman ,että tarvitsi olla edes ehdolla vaaleissa. Esteellisyyksistä puhuttiin, mutta ne eivät olleet esteitä mihinkään tehtävään. Olin ensikertalaisena mukana kyseisessä kokouksessa. Minuakin ehdotettiin ihan näkyvään tehtävään, mutta rahkeeni eivät riittäneet paikallisille lehden mukaan "takarivin tytöille". Kirjoittaja kysyikin lehtijutussa olivatko munat ja jäsenkirjan puute este Tuunasen valitsemiseksi. Syy valitsemattomuuteeni voi olla sekin, että kohdaltani vaadin yksimielistä päätöstä ja se oli siinä kokouksessa mahdoton. Tehtäviä tuli myöhemmin enemmän kuin tarpeeksi. Lisäsikö tuon kokousväen käyttäytyminen äänestysinnostusta? Tuskinpa.

Luottamuspaikkojen jaossa on aina ongelmia edustuksellisen demokratian toteutumisen näkökulmasta. Niin näyttää olleen viimeisten vaalienkin jälkeen Tohmajärven demarienkin osalla. Äänestystulos ei suoraan vastaa luottamuspaikka valintoihin. Syitä voi olla paljonkin, mutta äänestäjät eivät niitä monestikaan tule tietämään ja ne vaikuttavat tulevaan kannatukseen ja äänestysaktiivisuuteen. Ongelma korjaantuu paikallisella aktiivisella toiminnalla, jolla taataan uusien henkilöiden mukaantulo toimintaan.