Vastuun on äänestäjillä
Kuntavaalit ovat sunnuntaina. Se ei ole juuri näkynyt Perussuomalaisten julkituloissa. He käyvät valtataistelua valtakunnan politiikasta. Romuttavat ammattiliittoja, poistavat yleissitovuuden, leikkaavat palkkoja ja vähentävät veroja unohtamatta sanoa, että kaikkein pahinta Suomessa on maahan muutto. Kuntatasolla näistä mistään ei päätetä. Pahimpana kaskessa Jussi Halla-ahon ja persujen valtaan tulolle he näkevät suositun pääministeri Sanna Marinin. Muuten ei ole selitettävissä kiihkoa, jolla he eduskunnan kyselytunnilla kävivät pääministerin aamupalan kimppuun Jussi Halla-ahon, Ville Tavion ja Leena Meren puheenvuoroilla, jotka eivät enää koskettaneet pääministerin instituutiota vaan loukkasivat hänen henkilöään ja yksityisyyttään.
Aamupala ei määrältään ja kustannuksiltaan olisi sen arvoinen, että siitä kukaan ajatteleva ihminen jaksaisi enää kiinnostua. Vertaan pääministerin aamupalaa talkooväelle ennen vanhaan tarjottavaan ruokaan, jolla kannustettiin tehokkaaseen työntekoon ja ajankäyttöön. Ilman median villiintymistä mukaan pääministerin "maalittamiseen", ei aamupalasta puhuisi kukaan. Media näyttää nyt vetäytyvän vastuustaan ja osoittavan syylliseksi kohuun valtioneuvoston kansliaa. Parhaan arvion pääministerin aamupalasta antoi TV:n Jälkiviisaat ohjelmassa Janne Saarikivi. Hän sanoi sitä Pölhöpopulistien maailman ennätykseksi.
Nyt on nähty sekin, miten eduskunnasta on tullut älymölöpaikka, jossa viisaus, maltti ja sivistys peittyy sananvapauden nimissä muka oikeuteen puhua mitä sattuu ja miten pitkään hyvänsä ilman, että siitä seuraa mitään. Oikea sananvapaus perustuu sivistykseen, joka on muodostunut yhteisesti sovituista puhe- ja käytöstavoista. Pohjana tälle ovat tietenkin olleet maantapa ja yhdessä hyväksi huomattu vakiintunut käytäntö. Käyttäytymistapojen muutokseen syy lienee se, että kansanedustajiksi valikoituu henkilöitä, joilta puuttuu valmiudet tehtävien hoitoon. Äänestäjä ei tunne edustajaansa ja hänen kykyjään vaativan tehtävän hoitoon.
Kuntavaaleissa ei tällaista ongelmaa uskoisi olevan. Kaikki tuntevat, ehkä muutamaa suurta paikkakuntaa lukuun ottamatta, toisensa. Myös kyvyt ja mahdollisuudet luottamustehtävien hoitoon ovat varsinkin vanhojen puolueiden ehdokkailla ennakkoon tiedossa. Perussuomalaiset pyrkivät uusilla tuntemattomilla ehdokkailla valtaan kunnissa ja tietävät sen vaikeaksi. Siksi he gallupmenestyksensä huumassa yrittävät kuntavaaleja muuttaa valtakuntapoliittiseen suuntaan. He markkinoivat aatettaan, että Suomessa asiat olisivat huonosti. "Suomi takaisin" logo on hämäyksen huippu. Suomi on hyvinvointi valtio ja kansainvälisissä tutkimuksissa suomalaiset on todettu onnelliseksi kansaksi. Mihin persut Suomen veisivät takaisin? Puutteeseenko ja kaaokseen?
Kunnissa hoidetaan äänestäjää lähellä olevia asioita. Siksi kuntavaaleja ei saa päästää muutaman valtakunnan huipulle pyrkivän poliitikon käsikassaraksi. Paras valinta edustajaksi valtuustoon on tunnettu ja siten kyvykkääksi arvioitu henkilö. Pitää muistaa, että "tähden lentoja" politiikkaan vaalit helposti synnyttävät. Joskus sellaiseksi voi nousta uusi puoluekin. Tähden lennolla on aikansa. Siksi on turvallista äänestää kuntavaaleissakin demareita ja sen kyvykkääksi arvioitua ehdokasta. Vastuu tapahtumien kulkuun on aina äänestäjällä.
Veijo Tuunanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti