torstai 29. lokakuuta 2020

Tätä se digi teettää

 

Monen sorttista demokratiaa

Olen seurannut mediassa esiin tulleita asioita. Niiden perusteella USA:n vaalijärjestelmästä ei saa selvää Erkkikään. Sanotaan, että oma kehu haisee, muttei näköjään kun Trump puhuu. Raha voi tehdä Amerikassa kauniin naisesta ja öykkäristä miellyttävän. Yhdysvaltalainen demokratia sanotaan olevan vaarassa tulevissa presidentin vaaleissa. Kysyä sopiikin, mikä se sellainen demokratia on, jossa lopultakin sallitaan äänestäessä käyttää omaa kynää, mutta ase on saanut olla mukana äänestyskopissa vuosikymmenet. Maassa maan tavalla, jottei samaan Suomessa ajauduttaisi pidetään huolta suomalaisesta demokratiasta äänestämällä tulevissa kuntavaaleissa.

Vaaleissa aina on kysymys vallasta. Suomessa siitä kamppaillaan puolueiden nimissä. On muistettava, että kysymyksessä kuitenkin lopulta ovat henkilövaalit. Nimillähän kamppailu käydään. Ehdokkaat ovat sitoutuneet edustamaan puolueensa edustamia asioita ja tavoitteita. Äänestäjän on arvioitava miten oma äänestettävä pystyy tähän tehtävään. Samalla äänestäjän on ymmärrettävä suomalaisen demokratian jakautuma. On erikseen valtakunnalliset ja kunnalliset vaalit. Niissä on eri tehtävät. Kuntavaaleissa valitut hoitavat kansalaisten lähiasioita. Eduskuntaan valitut valtakunnan asioita. Jotkut ja joskus puolueet koettavat hämärtää tätä tehtävä jakoa tarkoituksellisesti. Mielestäni tätä on tapahtunut persuissa, joissa tarjotaan maahan muuton estämistä ratkaisuksi kaikkiin niin valtakunnan kuin kunnallisiinkin ongelmiin. Jään mielenkiinnolla odottamaan mikä on persujen vaaliteema Tohmajärvellä tulevassa kuntavaalissa.

Viime aikojen mielipidemittauksissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Demarit ovat vakiinnuttaneet kannatuksensa kärjessä. Odottamaani persujen kannatuksen putoamista ei ole tapahtunut. Uskoisi, että kaikkeen tyytymättömyys ei enää ole peruste nykyaikana äänestyskäyttäytymiseen. Vennamo ja Soini ratsastivat sen hevosen hengiltä. Muistoilla ei voi elää kovin pitkään. Kokoomuksessa ihmetellään hiljaista mutta varmaa kannatuksen putoamista, kun persut nakertavat valtaistuimen jalkaa ja isoraha metsäjättien kanssa ajavat oikealta ohi. Tehtäväksi kykypuolueelle on jäänyt haparointi, joka johtaa vain kannatuksen laskuun. Hallituspuolueiden kannatus on pysynyt, jopa hiukan vahvistunut. Kunhan eivät itse takerru epäoleellisiin asioihin. Sellaiseksi katson keskustelun soteen liittyvästä nimiasiasta. On ihan yksi ja sama onko nimenä hyvinvointialue vai maakunta. Tai sitten se kuuluisa persreikä. Vanha sanonta sopii tähänkin. Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeään.

Tietosuojasta ja sen murrosta kohistaan. Ymmärrän tietosuojan olevan monille ensiarvoisen tärkeää. Sellaisen piiriin kuulunevat erityisesti terveystiedot. Varsinkin psykoterapiaan kuuluvat tiedot. Pankkisalaisuuden ja rikosrekisterin tietojen pysyminen salaisuuden piirissä ovat joillekin tärkeitä arvoja. Varsinkin jos niihin liitetään luottotiedot ja joita tarvitsee yksi ja sama ihminen. Tietomurto Vastaamoon on rikos ja tietojen käyttö kiristykseen on yököttävää. Henkilökohtaisesti tuskin järkyttyisin, jos olisin murron kohteena. Pankki- ja terveystietoni olen antanut luottamuksella kyseisille järjestelmille omaksi edukseni. Ne eivät ole enää silloin salaisuuksia.

Ei kommentteja: