tiistai 29. lokakuuta 2019

TÄLLAISTA KIRJOITIN 20 VUOTTA SITTEN (turhaan)


Kuntaliitos 6.12.02
Löytyykö todellista tahtoa?

                      KUNTALIITOS  RATKAISUVAIHEESSA

Tohmajärven ja Värtsilän kuntaliitos on edennyt käännekohtaansa. Konsultit ovat tehneet selvitystyönsä, kuntaneuvottelijat neuvotelleet neuvottelunsa. Nyt on tehtävä päätökset. Tuleeko kuntaliitosta ja jos tulee, niin missä aikataulussa?  Vaihtoehtoja on liittymisen suhteen kaksi. Joko vuoden 2004 tai 2005 alusta. Kuntatalouden kannalta nopeampi vaihtoehto on parempi.
Mutta myös kolmas vaihtoehto on mahdollinen. Kuntaliitoksesta luovutaan. Tätäkään vaihtoehtoa ei sovi unohtaa. Värtsilän luottamushenkilöiden antamista lehdistölausunnoista päätellen näyttää, että heidän yhtymishalunsa, vaikka neuvotteluissa ovatkin mukana, tähtäävät johonkin muuhun kuin nyt toteutettavaan kuntaliitokseen. Onko se kuntalaisten edun ja tahdon mukaista, jää arvailtavaksi.
 Tohmajärvellä näyttävät niin kuntalaiset kuin neuvottelijatkin olevan nopeamman yhtymisen kannalla. Tätä onkin ymmärrettävää, kun huomioi valtiolta toistaiseksi tarjolla olevat yhdistymisavustukset n. 23 milj.mk, jotka tukevat merkittävästi uuden kunnan taloutta.

                                     Koko tuo elinvoimaa

Kuntaliitokset perustuvat siihen tosiasiaan, ettei nykyinen kuntajako enää sovi tähän aikaan. Nykyiset kunnat ovat muodostettu suksi- ja hevoskulkuaikakaudella, jolloin vain harvoilla ihmisillä oli käytettävinään puhelinta tai edes polkupyörää.
 Kun kuntien tehtävät ovat lisääntyneet ja muuttuneet ratkaisevasti, ollaan valtiovallan tuella ja osaltaan myös tahdosta, Tohmajärvellä ja Värtsilässä muodostamassa yhteistä kuntaa, jonka perustarkoituksena on elin- ja vetovoimaisempi kunta. Kuntalaisten eduksi.
Kuntaliitos näyttää seuraavan pitkälti seurakuntien yhdistymistä. Siinäkään ei edetty vapaaehtoisissa yhdentymisneuvotteluissa mihinkään. Tarvittiin ylhäältä Kirkkohallituksen määräys toteuttaa yhtyminen. Käsky perustui taloudellisiin seikkoihin. Vasta pakon edessä seurakunnat ryhtyivät neuvottelemaan yhteistoiminnan järjestämisestä, mikä erityisesti värtsiläläisten kannattaa huomioida. Tohmajärveläiset myöntyivät kaikkiin värtsiläläisten pyyntöihin seurakunnan toiminnan järjestämiseksi. Värtsilään tulee mm. oma seurakuntapiiri ja osa-aikainen papin virka. Mitään pakotetta näihin ei olisi ollut enää Kirkkohallituksen päätöksen jälkeen. Tämä tulkoon mainittua hälventämään niitä puheita, joilla halutaan Tohmajärvi leimata Värtsilän ”syöjäksi”.




                               Värtsiläläisten edut huomioitu

Kuntaliitosselvitys ja yhdentymisneuvottelut ovat käyty lähes yksinomaan niistä asioista, jotka koskevat värtsiläläisten asioiden tulevaa hoitoa ja heidän etujaan. Joiltain osin jopa pikku tarkasti.
Tohmajärvi suurempana yksikkönä näyttää ottaneen ”antajan” osan ja luottanee tulevaisuuden toimintaedellytysten parantumiseen ja kohentuvaan kuntaimagoon.
  Tohmajärven ja Värtsilän kuntien kolmas ja viimeinen yhdistymissopimusluonnos ennen päätöksiä on valmistunut. Siihen on kirjattu kaikki se, ja vähän enemmänkin, mitä tällaiseen luonnokseen voidaan kirjata. Useimmat kohdat ovat kirjatut värtsiläläisten aseman turvaamiseksi, mutta myös uuden yhteisen kunnan toiminnan takaamiseksi. Molemmat asiat ovat tärkeitä tulevaisuutta ajatellen niin värtsiläläisille kuin tohmajärveläisille.
Molempien kuntien työntekijöiden, virkamiesten ja luottamushenkilöiden aseman nykytasolle takaa jo kuntajakolaki ja lopusta huolehtii hyvä yhteishenki.
Kaikki pitäisi olla kunnossa, vai onko sittenkään?  

                              Yhtymistä ei syytä pitkittää

Aikataulullisesti kuntaliitos voidaan toteuttaa kahdessa aikataulussa, joko vuoden 2004 tai 2005 alussa. Viimeinen yhdistymissopimuksen käsittelykokous on 18.12.2002. Jos yhdistyminen päätetään toteuttaa vuoden 2004 alusta, niin kuin se viisainta olisi, ehtisivät kunnanvaltuustot tehdä päätöksensä asiasta ja laatia yhdentymisasiakirjat tulevan maaliskuun loppuun mennessä. Valtioneuvosto määrittelisi kantansa vuoden 2003 alkupuoliskolla ja yhteinen kunta voisi aloittaa toimintansa 2004 alusta.
Yhdentymisen pitkittämiseen vuodella, tuskin löytyy mitään perusteita. Kaikki se mikä on mahdollista sopia, on käydyissä neuvotteluissa jo käyty moneen kertaan läpi. Lykkäys tuo lisää kustannuksia ja osoittaa, ettei todellista yhtymistä halutakaan. Mikään ei muutu vuodessa kummankaan osapuolen taholla neuvotteluasemissa.
Virkamiesten, työntekijöiden asemat yhdentyvässä kunnassa ovat paremmat ja turvatuimmat kuin millään muulla ryhmällä kunnissamme.
Luottamushenkilöiden asema pysyy molemmissa kunnissa siirtymäajan entisellään, kun valtuustot ja kunnanhallitukset liittyvät toisiinsa. Värtsiläläisten luottamuspaikat jopa kasvavat kun lautakuntia suurennetaan heidän edustajillaan ja perustetaanpa lisääkin. Erityisesti värtsiläläisten asioita hoitamaan tulee sopimuskaudeksi aluejohtokunta, jolle on varattu erityistä toimintarahaa 30000 euroa.

                           Kunnanjohtajat valittakoon valtuustossa       

Niin hyvältä ja viisaalta kun kuntaliitos kuntalaisten kannalta näyttääkin, se ei välttämättä kuitenkaan toteudu. Epäilys syntyy kun on seurannut Värtsilän neuvottelijoiden, erityisesti kunnanhallituksen puheenjohtaja Aune Törrösen kannanottoja neuvotteluissa ja erityisesti hänen lausuntojaan lehdistölle.
Uuden tien rakentaminen Niiralasta Kiteelle, ”puolenpennin” äyrin korotus estämään kuntaliitosta Tohmajärveen ja Tohmajärven terveyskeskuksen ”ajo” Kiteen syliin ja loputon yhteistyöstä puhuminen kuntaliitoksen vaihtoehtoina, ovat kunnanhallituksen puheenjohtajan antamina lausuntoina epäreaalisia ja osaltaan harhaanjohtavia.
Viime metrien uutena asiana on nostettu Värtsilän taholta neuvottelupöytään sopiminen tulevasta kunnanjohtajasta Teuvo Korpelaisen jälkeen. Ehdotus on absurdi toteutettavaksi.
Kunnanjohtaja on sen verran tärkeä henkilö kunnassa, ettei hänen henkilöstään sopimista tai edes puoluekantansa määrittelyä, voi antaa missään ”neuvottelukunnassa sovittavaksi”. Ei varsinkaan nyt virassa olevien virkauraa tule ohjailla pienellä porukalla mihinkään suuntaan yli kuntajakolain.
Kunnanjohtajat valitaan, jos kunnallisdemokratiasta yhtään halutaan pitää kiinni, paikat auki julistamalla ja valtuustojen toimesta.
Jos kunnat yhtyvät ja kunnanjohtajan paikkoja tulee hakuun, valitsevat värtsiläläiset uutta kunnanjohtajaa valtuustossa siinä kuin tohmajärveläisetkin.

                    Huomioidaanko kuntalaisten edut

Kauhukuvia ei tulisi rakentaa edes mielikuvituksissa. Mutta kun näyttää siltä, että Värtsilän neuvottelijat eivät kuntaliitosta tosissaan näytä haluavankaan, niin pitää ajatella miten siitä eteenpäin jos kunnat pysyvät itsenäisinä.
Tohmajärveläisenä kirjoittajana en ota kantaa Värtsilän kohtaloon. Sen saavat he itse päättää. Selvää kuitenkin lienee, etteivät he Tohmajärven suuntaan tulevaisuuttaan ja toimintojaan tahdo rakentaa. Tuskin enää paljon puhuttua yhteistyötäänkään. Nykyiset yhteistyö- ja palvelusopimukset tullevat arvioitaviksi uudelta suunnalta ja pohjalta, mikä tuskin laskee värtsiläläistenkään kustannuksia.
Tohmajärvelle tulee hevoskuuri talouden kuntoon saattamisessa. Se tietää entistä varmempaa verojen korotusta, kuntaliitostukirahojen jäädessä saamatta. Toimintoja järkeistetään nykyistä kuntakokoa ja omaa asukasmäärää palvelemaan. Harkintaan tulevat  kaikki nykyiset yhteistyömuodot ja sopimukset naapurikuntien kanssa. Erityisesti myös Värtsilän kanssa, mikäli värtsiläläiset katsovat siihen uudessa tilanteessa olevan enää tarvetta. Kustannustaso nousee kuitenkin nykyisestään. Se lienee varmaa.
Mutta ennen kuin lyödään viimeinen naula arkkuun kuntaliitosasiassa, on viikko kuntalaisilla aikaa evästää neuvottelijoitaan. Mitä halutaan ja missä aikataulussa? Joskus näyttää, ettei neuvottelijoilla kestä mopo hallinnassa.


                                                                                             Veijo Tuunanen

Ei kommentteja: