maanantai 17. kesäkuuta 2019

Karjalaisessa eilen julkaistu mielipide.


Eikö vedet voisi olla yhteisiä
Viittaan Karjalaisen kirjoitukseen Ammattikalastajan matkassa (8.6) ja mielipidekirjoitukseen samassa lehdessä Osakaskunnan jäärät ja kalastusrajoitukset (11.6), ottamatta kantaa kumpaisenkaan mielipiteen puolesta tai vastaan.
Suomessa moni toiminta perustuu ikivanhaan omistusperiaatteeseen. Vahvin esimerkki tästä on maan omistus. Sen olemassa oloa harva kiistää. Vaikeammaksi omistus tulee kun siirrytään vesialueelle, sen rajoihin ja vesillä tapahtuvaan toimintaan. Jokainen tietää sanonnan, että kateus vie kalat kattilasta. Jopa niin, ettei saalista suoda toiselle, vaikka itse sitä ei pyytäisi ja tarvitsisi. Tätä toimintaa kutsutaan maalla nimellä riistan hoito ja vesillä kalavesien hoito. Kalavedet pohjautuvat maanomistukseen ja sen toimintaa hoitaa osakaskunnat. Mikä on osakaskunnan ammattitaito ja kyky hoitaa ja kenelle on vastuu järkevästä toiminnasta?
Tohmajärven järven koko on tietolähteeni mukaan 12,13 km2. Oma arvioni järven ns. selkäveden koosta on n. maksimileveydeltään 3km ja pituutta n. 10km. Järvi on siis pieni, mutta järveä hoitaa neljä osakaskuntaa; Kemien, Peijonniemen, Järventauksen ja Jouhkolan osakaskunnat. Kaikki itsenäisesti juuri toisiaan kuulematta. Kunnallisaloitteella vai oliko se valtuutetun aloite yritin osakaskuntia yhtymään. Ei onnistunut. Osakaskunnat eivät katsoneet yhteistoimintaa järkeväksi ja niin nyt toiset istuttaa kuhaa, toiset siikaa, yhdet eivät välttämättä mitään ja yhdet arvostelevat toisten toimintaa.
Vesialueita hallinnoi valtion ja osakaskuntien lisäksi yksityiset. Olen liikkunut vesillä joilla rannalta porhaltaa vene, jonka ohjaaja sanoo: "Sinä kalasta minun vesi. Mene pois."
Veijo Tuunanen. katiskapyytäjä. Tohmajärveltä.

Ei kommentteja: