perjantai 1. maaliskuuta 2019

Tiedoksi kepusta luopujille


Valta takaisin äänestämällä
Suomen hallintovalta on sekaisin nykyisen hallituksen toimilla. Ministerit puhuvat eduskunnan edessä ristiin asioista tai hyvääpäivää kirvesvartta. Joku ei puhu mitään, vaikka eduskunnan puhemies tarjoaa puheenvuoroa. Pääministeri eikä hallituspuolueiden ministerit kuuntele asiantuntijoiden kannanottoja vaan sivuuttavat ne kylmästi. Syykin tällaiseen käyttäytymiseen löytyy lehmäkaupasta, jonka hintana on kilpailutus ja maakuntahallinto. Suomeksi sote.
Suomen perustuslain mukaan valta kuuluu kansalle. Nyt demokratian varjolla sitä yksin käyttää n.35% mandaatilla hallitus  kolmen puoluejohtajan päätöksillä. Demokratian varjostakaan tuskin enää on kysymys vaan julmasta niukkaakin niukemmasta enemmistövallasta joka jo lähentelee kurinpidollisesti yksinvaltaa. Taipuuko tällaiseen vallankäyttöön enää tulevissa eduskuntavaaleissa suomalaiset? Onko tarkoituksen mukaista tuoda politiikkaan Sipilän ja Bernerin kaltaisia yritysmaailmassa menestyneitä henkilöitä joilta puuttuvat  politiikan menettelytavat ja jopa tahto niiden omaksumiseen? Taitavasti he käyttävät verkostojaan, joita ovat asemastaan käsin rakentaneet. Ministerien viime aikaisista tekemisistä ovatkin joutuneet vastaamaan oikeuskansleri Tuomas Pöysti ja tietämyksensä laajalti levittänyt johtava sotevirkamies Päivi Nerg. Tietenkin ilman poliittista vastuuta kenellekään.
Galluppi keskusteluissa on noussut huoli keskusta puolueen vähenevästä kannatuksesta. Kuka perii  heiltä jäävät äänet? On sanottu osan äänistä valuvan kokoomukselle ja osan jopa persuille. Asia suattaa olla niinnii, va suoattaa se olla toisinnii. Nimittäin jos keskustan jättävät ajattelevat asiaa oman etunsa kannalta. Vaihtoehdoista paras silloin on demarit. Suomessa on 600000 metsänomistajaa, joista merkittävin osa asuu kaupungeissa ja on syytä epäillä osan heistä jo nyt äänestävän demareita. Maa- ja metsätalous on pitkälti alkutuotantoa, jonka jatkojalostuksesta huolehtivat kotimaiset yritykset ja siellä työskentelevät ihmiset. Hekin useimmassa tapauksessa demareita. On olemassa kohtalon yhteys ja sidos, jota on syytä pitää voimissa ja vahvistaa. Ne keskustalaisista, jotka siirtyvät tukemaan kokoomusta tukevat samalla ulkomaisia börssi yhtiöitä ja he jotka siirtyvät persuja tukemaan tukkivat valtakunnan rajat myös ihmisiltä, joista jo nykyisin merkittävä osa saa työn ja toimeentulon suomalaisilta maatiloilta ja yrityksiltä.

Ei kommentteja: