Nimi on kuva
ajasta
Yhtymällä
pääosin Terhi Ainialan kirjoitukseen (HS. 17.2) hävittömistä paikannimistä tuon
lisänä maallikon näkemyksen paikannimien syntyyn. Epäilen esi-isien
vitaalisuutta ja tahtoa työntää käyttöön vajaalla kirjoitustaidolla paikannimiin
ilmaisuja joita maasto tai maisema eivät mitään erikoisuutta tuoneet esiin.
Eivät he keinulle antaneet nimeä Vitunkiikku tai tuvanportaille Mulkunriipus.
Osalle nimien syntyä voi etsiä syytä arkielämästä.
Suomea
kartoitettiin Ruotsin vallan aikana. Kartoittajat olivat Ruotsinkielisiä tai
huonolla Suomenkielellä varustettuja. Monesti opiskelijoita ja sillä
mentaliteetilla varustettuja nuoria. He tarvitsivat työhönsä Suomenkielisiä apulaisia
kantamaan tavaroita ja opastamaan paikkakunnan tuntemuksellaan kartoittajaa.
Jotkut saattoivat olla vastentahtoisia kesähelteellä tehtävään kun kotona
olivat odottamassa heinätyöt. Syntyi tilanne jossa tuskastuneena tokaistiin
mitä sattui ja varsinkin kun kartoittaja mitään kyselemättä merkitsi tokaisun
paikannimeksi. Sitä oli kiva kotinurkilla kertoa.
Synnyin
seudullani Tohmajärvellä on tiessä mitätön mäennyppylä nimeltään Kusimäki.
Nykynuoret mieltävät nimen syntyneen ihmisten käyttäytymisestä. Enoltani
saamani tiedon mukaan nimi johtui hevosten käyttäytymisestä ajettaessa
järvimalmia talviaikaan Tohmajärveltä Ilomantsiin ruukille. Talvitie johdatteli
tasaisia maastoja ja järveltä lähdettäessä mäennyppylä oli ensimmäinen jossa
hevosilla oli tapana kusta.
Henkilökohtaisesti
olin kunnan puolesta opastamassa kartoittajaa 1990 luvulla korjaamaan
karttanimiä muodoltaan ja sijainniltaan lähemmäksi tämän päivän tarpeita. Nomen est omen tai sitten ei.
Veijo
Tuunanen 84 v Taalintehdas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti