Onnittelut vaaleissa menestyneille ja osanottoni rannalle jääneille. Elämä on. Vaaleista ja niiden tuloksista on kirjoitettu paljon. Jotain voi kuitenkin henkilökohtaisena näkemyksenä todeta.
Pohjois-Karjalaisittain, ulkopuolelta oman mukaisuusalueeni, olen hyvilläni Kari Kulmalan ja Hannu Hoskosen vaalimenestyksestä. Persujen toiseksi suurin äänimäärä Kulmalalle ja viides sija Hoskoselle kepuporukassa ovat hyviä tuloksia. Kulmala polki umpihankeen ja Hoskostahan ei meinattu pelpuuttaa edes listalle.
******
Demareiden vaalivankkurit tarvitsevat remonttia. Tai parempi olisi jos hankittaisiin uudet. Siinä sivussa on vankkureille saatava uutta nuorempaa porukkaa. Tai sanotaan, että poliittisen toiminnan on alettava teoista ja omalla paikkakunnalla. Muuten ei synny tekoja, joista poikii uskottavuus. Äänihän annetaan yleensä uskon varassa. Harva tuntee ehdokkaan henkilökohtaisesti.
Demareiten heikkoon vaalimenestykseen on muitakin syitä. Ne on tiedostettava ja korjattava. Neljään vuoteen ehtii paikata ja uusia monta kohtaa. Kun vain malttaisivat pysyä erossa hallituksesta.
******
Näyttää enemmän kuin todennäköiseltä, ettei Pohjois-Karjalasta tule ministeriä hallitukseen. Anu Vehviläistä mainitaan, mutta vaalitulos, vaikka on hyvä, se ei ole tarpeeksi hyvä. Toisekseen hän on jo ollut ministerinä ja näyttönsä antanut. Rikkidirektiivi kirvelee edelleen meikäläisen silmiä. Toivottavasti ministeri löytyy Pohjois-Savon puolelta. Henkilökohtaisesti en pidä aluejakoa tärkeänä ministerin paikkoja jaettaessa. Hallituksessa hoidetaan koko Suomen asioita. Siinä hommassa on pätevyys ensisijainen Siltarumpuja rakennetaan sitten kun on rahaa. Ja Paavo. Aikasi on mennyt valtakirjapanttauksineen. Mene Brysseliin. Se on ihan hyvä paikka.

2 kommenttia:
viisautta!
Enemmän kuin viisautta taitaa olla käytännön opettamaa todellisuutta.
Lähetä kommentti